Jean-Philippe Rameau ennätti ennen oopperauraansa työskennellä eri kirkoissa urkurina, mutta ei musiikinjohtajana, minkä vuoksi hänen hengellisten teostensa määrä on suppea. ”Suuria motetteja” on kolme, ja niiden lisäksi Versaillesin Kuninkaallisessa kappelissa on levytetty Rameaun harmoniaoppaasta löytyvä Laboravi clamans -fuuga, mahdollisesti kadonneesta motetista. Grand motetin esikuva oli Lully ja tekstit Psalmeista, mutta teosten koristeellisesti konsertoiva tyyli kuului 1700-luvulle. Quam dilecta hakee Psalmin 84 sanoin turvaa Jumalasta, mitä alun sopraanosoolo huljuvine huiluineen korostaa nöyryydellään.
In convertendo Domine anoo Herralta palkintoa oikeauskoisille ja ”tuhoa ne, jotka eksyvät kierouden poluille” (Ps. 125). Mathias Vidalin tärisevä tenorisoolo alussa saa kaipaamaan Paul Agnew’ta ja William Christien levytystä 1990-luvulta, mutta kontrapunktisissa kuoronumeroissa Gaétan Jarryn johtamat joukot yltävät parhaimpaansa. Suurin ”suurista” moteteista on Deus noster refugium, joka julistaa Psalmin 46 sanoin Jumalan mahtia. Tulkinta yltää barokkiseen prameuteen Vidalin hermostuneesti lepattavan soolon jälkeen, mutta tuntuu, että Christie sai kaiken kuulostamaan elegantimmalta.
Antti Häyrynen
