keskiviikko toukokuu 8. 2024

Kaufmannin mestaruutta

Umberto Giordano: Andrea Chénier. Jonas Kaufmann, Eva-Maria Westbroek, Zeljko Lucic ym. Royal Operan kuoro ja orkesteri, joht. Antonio Pappano. Lavaohjaus David McVicar (Lontoo 2015). Warner Classics.

 

Jonas Kaufmann on tänä syksynä joutunut äänihuulileikkauksen vuoksi perumaan esiintymisiään, mutta tässä vuosi sitten äänitetyssä Lontoon Andrea Chenierissä hän on loistokkaimmillaan. Mitään ei jää puuttumaan, ei vallankumousidealistin kiihkoa, vuolaslinjaisia rakkaudentunnustuksia kuin kauhua ja uhmaa giljotiinin edessä. Koko tuttu Kaufmann-skaala on käytössä herooisesta kalskeesta kyynelehtiviin ohenteisiin, ja hahmona hän on jälleen kuin yhtä hermoa, läsnä joka solullaan. Eva-Maria Westbroek on yhtä dramaattinen Maddalena, vaikka ääni ei ole kovin kaunis aatelisnaisen rooliin. Zeljko Lucicin Gérard on oopperan monitasoisin henkilö, jonka muutoksessa ilmenee Ranskan vallankumouksen ihanteiden sortuminen.

David McVicar on tehnyt konstailemattoman, alkuperäiseen tapahtuma-aikaan sijoitetun ohjauksen, joka toimii. Antonio Pappano silaa lopputuloksen aistikkaalla, sulavalinjaisella musiikinjohdollaan.

Harri Kuusisaari

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

dvd