Deutsche Grammophon on tehnyt sopimuksen Bayreuthin festivaalien uusien tuotantojen dvd- ja Blu ray -versioiden julkaisusta. Ensimmäisenä tulee viime kesän uutuus, juhlien johtajan ja säveltäjän pojanpojantyttären Katharina Wagnerin ohjaama Tristan ja Isolde. Se sai suopean vastaanoton ja onkin edistysaskel verrattuna Katharinan aiempaan Bayreuth-ohjaukseen, Nürnbergin mestarilaulajiin (2008). Hän lähtee matkaan feministisellä konseptilla, joka toimii paikoittaisista ristiriitaisuuksista huolimatta.
Kuningas Marke on julmuri, jolle Isolde on vaimona pelkkää kauppatavaraa. Kun tuote ei vastaa odotuksia, Tristan ja Isolde teljetään vankilaan. Toisen näytöksen rakkausduettoa tuskin on laulettu karummassa ympäristössä kuin rautaristikoiden keskellä vartijoiden silmien alla. Isoldelle ei suoda edes lemmenkuoloa, vaan transsendentaalisen loppukohtauksen jälkeen arki palaa, ja Marke tempaa hänet takaisin hellan ääreen.
Ensimmäisessä näytöksessä lavasteena on ei minnekään johtavien portaiden ryteikkö – vaikuttava symboli rakkauden toivottomuudesta. Kylmää hohkaava maailma saa vähän lohtua illuusioista, kun Tristan kolmannen näytöksen houreissaan näkee Isolden kolmion muotoisessa hologrammissa, joka sitten monistui useaksi. Kolmioaihe on selvä viite Wieland Wagnerin luomaan 1950-luvun Bayreuth-estetiikkaan.
Solistijoukko on hyvin mukana ohjaajan tarkoitusperissä, ja jokainen ilme on intensiivinen. Evelin Herzelius joutui Isolden rooliin kesken prosessin, mutta hän tekee äärimmäisen valppaan, melkeinpä neuroottisen roolityön ja huomioi tarkasti kaikki tekstin vivahteet. Kovin sensuelli hänen Isoldensa ei kuitenkaan ole – sointikauneutta ja myös pyöreyttä olisi kaivannut lisää terävästi leikkaavien hyökyjen vastapainoksi. Stephen Gouldin Tristan on mestarityötä: baritonaalinen ääni pysyy kontrollissa, vaikka viimeisen näytöksen monologissa käydäänkin syvällä yössä.
Dvd:n kruunaa nautinnoksi viimeistään Christian Thielemannin mestarillinen musiikinjohto. Hän on tullut tunnetuksi romanttisena paisuttelijana, mutta nyt hän yllättää analyyttisen tarkalla mutta hyvin herkkätunteisella otteella. Purkautumattomat harmoniat soivat pidättyneellä tuskalla hekumoiden, ja kun pellit avataan, se on menoa.
Harri Kuusisaari
