Aino Acktén levoton elämä

Raija Oranen: Ackté! Teos 2016. 445 s.

Lähes vuosittain julkaiseva Raija Oranen on kirjoittanut useita romaaneja suomalaisista merkkihenkilöistä ja itsenäisen Suomen alkuvaiheista. Viimeisimpien joukkoon kuuluu esimerkiksi Aurora Karamzinin elämästä kirjoitettu romaani Aurora (Teos 2014).

Oli aikakin saada Suomen ensimmäisestä kansainvälisestä oopperatähdestä Aino Acktésta (alun perin Achté) henkilöromaani. Suorastaan yllättävää, ettei sellaista ole aiemmin kirjoitettu. Suomessa julkaistu Ackté-kirjallisuus on lähinnä laulajan laajaan kirjeenvaihtoon perustuvaa tietokirjallisuutta.

Aino Ackté täydessä loistossaan. Nämä poseerauskortit oli tarkoitettu lähinnä suurelle ja hartaalle ihailijajoukoille.

Kirja alkaa nuoren päähenkilön matkasta Pariisiin. Kaupunki ja oopperamaailma näyttäytyvät Ainolle suurena pettymyksenä. Ihmiset pettävät toisiaan ja juonivat minkä ehtivät. Kriitikoita täytyy voidella lahjoilla ja yksityiskonserteilla – ja mikä tärkeintä, ”kriitikkojen rouvia ei koskaan saa laiminlyödä”.

Teos on pullollaan pieniä yksityiskohtia menneiden aikojen musiikkielämästä ja -instituutioiden toiminnasta, joille jopa viidakon lait kalpenevat. Nämä historialliset herkkupalat ovatkin romaanin vahvinta antia, sillä muuten musiikkia käsitellään teoksessa pitkälti vain Acktén henkilön kokemusmaailman kautta.

Vaikka moni seikka ooppera-arjessa tuntuu yltiöpäiseltä, vähän on vuosisadassa muuttunut: alokkaan on pärjättävä laulukilpailuissa, sillä kiinnitykset seuraavat menestystä, eikä ”riittänyt, että lauloi suuremmoisesti, oli myös näytettävä suuremmoiselta”. Ackté kuitenkin tietää mitä haluaa ja tekee kaikkensa sen saavuttaakseen. Näin irtoavat kiinnitys New Yorkin Metropolitan-oopperasta sekä Richard Straussin säveltämän Salomen nimirooli, josta tuli lopulta yksi laulajan suurista menestyksistä.

Harvinainen esityskuva jossa Aino Ackté ja Wäinö Sola poseeraavat Toscan nimirooleissa 7.2.1920.

Romaani kuvaa hienosti Ainon ja hänen äitinsä kompleksista suhdetta ja perheen valtaa vanhimpaan tyttäreensä. Äidiltä saatu kylmän ja lämpimän kosketuksen malli jatkuu läpi elämän: Ainosta tulee levoton ja alati hyväksyntää etsivä taiteilija. Mikään ei riitä, vaan hyväksyntää on hankittava ja saatava alituiseen.

Ainon kamppailun rinnalla kulkee tarina Suomen tiestä suuriruhtinaskunnasta kohti itsenäisyyttä. Ainon kihlattu ja sittemmin aviomies Heikki Renvall on aktiivisesti mukana Venäjän vastaisessa toiminnassa. Pariisissa majailevia suomalaisia yhdistääkin vahva kansallisuustunne ja yhteinen päämäärä edistää Suomen asiaa maailmalla taiteen keinoin. Tähän joukkoon kuuluvat mm. Acktén läheiset ystävät Juhani Aho ja Albert Edelfelt.

Teoksen loppua kohden kerronta napsahtaa pikakelaukselle ja tapahtumia juoksutetaan läpi niihin pysähtymättä. On selvää, että teos pureutuu Ainon nuoruusvuosiin Pariisissa ja siihen, kuinka maine ja kunnia saavutetaan hammasta purren, mutta mieli ei siitä huolimatta rauhoitu. Acktén myöhemmin ahkeraa ja aktiivista roolia suomalaisen musiikkikulttuurin edistämisessä lähinnä sivutaan.

Oranen on pysynyt faktoille uskollisena, ja tekstistä huokuu kirjailijan rakkaus historiaan. Sen suurempia poikkeamia lähdeaineistosta kuin perinteisestä tarinankerronnastakaan ei tehdä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Viihdyttävänä historiallisena romaanina Ackté! toimii hyvin. Menneisyyden tapahtumien lisäksi se valottaa osuvasti psykologisia syy-seuraysketjuja, jotka tekivät Aino Achtésta maailmankuulun Acktén.

Marissa Mehr

 

Edellinen artikkeliKaunis satiiri keskitysleirin katveesta
Seuraava artikkeliMaalla on mukavaa