Inhimillinen kuva Saariahosta

Pekka Hako: Kristallista savuksi – Kaija Saariahon maailma. Otava 2022.

Kaija Saariahosta on ilmestynyt paljon julkaisuja muttei yhtään niin laajaa kokonaiskuvaa kuin Pekka Hakon 430-sivuinen kirja. Hako on tuntenut Saariahon yli neljä vuosikymmentä, ja se näkyy. Teksti kuljettaa rinnakkain henkilöhistoriaa ja teosten musiikillista maailmaa ja pyrkii saamaan otetta myös teosten takana olevista inspiraatioista ja intuitioista, joihin kuuluvat monenlaiset aistikokemukset. Saariaho näkee äänet väreinä, ja erilaiset rajapinnat – valon ja varjon, äänen ja hälyn jne. – ovat oleellinen osa hänen musiikkiaan.

Syvällisimmillään Hakon kirja on inspiroivaa luettavaa, ja Saariahon oma ääni on siinä vahvasti läsnä. Hako vaihtelee perspektiivejä oman kerrontansa ja säveltäjän suorien sitaattien välillä. Kautta matkan on luettavissa Saariahon muistiin merkitsemiä unia ja lapsuuden muistoja. Materiaalina on myös hänen kirjeitään ja muita tekstejään. Saariaho oli 1970- ja 80-luvuilla Rondon aktiivinen avustaja, ja hänen juttunsa tuolta ajalta ovat kiinnostavia.

Osa säveltäjän suuhun laitetusta materiaalista on peräisin Hakon kanssa käydyistä keskusteluista, joita on kymmeniä tunteja. Kirjoittaja yhdistelee lähteitään vapaasti, ja lienee kohtuutonta vaatia niiden dokumentointia. Toisinaan kerronnan tasojen vaihtelu kuitenkin menee vähän sekavaksi. Ei aina tiedä, kuka on äänessä ja missä tilanteessa. Kirja palaa myös aika usein samoihin asioihin, joten tiivistämisen varaa olisi ollut. Tämä pätee myös Hakon omiin kuvailuihin ja sivupolkuihin.

Pitkäaikaiset ystävät Kaija Saariaho ja Pekka Hako.

Saariahon lapsuus näyttäytyy pääosin onnellisena, vaikka yrittäjäperheessä olikin ongelmansa isän paikoittaisen väkivaltaisuuden ja äidin alkoholismin vuoksi. ”Aistikokemusten maailmassa haahuileva” arka tytär ei aina vastannut isän odotuksia. Sisäiset kokemukset kanavoituivat taiteellisiin pyrkimyksiin, jotka eivät saaneet isältä ymmärrystä – uravalinnasta puhumattakaan.

Avioliitto Markku Saariahon ja suhde Olli Lyytikäisen kanssa päätyivät eroon. Musiikista kuitenkin löytyi kiinnekohta elämälle, ja Paavo Heinisen ankara sävellysluokka Sibelius-Akatemiassa ja Korvat auki -yhdistyksen hauskan idealistiset puuhat saavat niille kuuluvan aseman. Lähtö opiskelemaan Freiburgiin näyttäytyy henkisenä irtiottona, mutta ranskalainen spektrimusiikki tuntuu kiehtoneen Saariahoa enemmän kuin saksalainen modernismi. IRCAMissa järjestetty kurssi tietokoneen mahdollisuuksien käytöstä merkitsi käännettä elämässä, jonka keskukseksi alkoi muodostua Pariisi. IRCAMista löytyi myös aviomies Jean-Baptiste Barriére.

Saariahon varhaiset laulut olivat kuin intiimejä päiväkirjamerkintöjä, ja jo niissä tulee esiin hänen herkkä suhteensa tekstiin. Pariisissa hän innostui äänen mikromaailman ja värien sisään menemisestä, ja tästä tulikin hänen tiensä. Kirja ei kavahda musiikillisia analyysejä, mutta jos ne eivät aukene, se ei ole fataalia. On hyvä ratkaisu jättää kritiikkisitaattien osuus vähiin.

Tietokoneen tulo säveltäjän työkaluksi ja sitä koskevat ennakkoluulot käsitellään kiinnostavasti, ja sukupuolitematiikkaan kirja palaa usein. Saariaho sai niskaansa kaksi absurdia ja marginalisoivaa määritelmää, naissäveltäjä ja tietokonesäveltäjä. Tässä riittää taivasteltavaa jälkipolville.

Tärkeä askel kohti orkesterin mestarillista hallintaa oli teos Du cristal…á la fumée, josta myös kirja on saanut nimensä. Yhteistyö sellisti Anssi Karttusen kanssa nousee tärkeäksi soittimien värien loputtomassa kartoituksessa. Muita Saariaholle tärkeitä taiteilijoita ovat huilisti Camilla Hoitenga ja sopraano Dawn Upshaw sekä myöhemmin ohjaaja Peter Sellars.

”Määrittelen ajanlaskuni ennen ja jälkeen oopperan”, Saariaho sanoi vuosituhannen vaihteessa, ja kuudella näyttämöteoksella onkin ollut ratkaiseva rooli sekä hänen musiikkinsa melodisen ja emotionaalisen puolen rikastajina että maailmanmaineen tuojina. Kuitenkin oopperoista on kirjoitettu sen verran paljon, että niiden osuus kirjassa ei tuo kovin paljoa uutta.

Kiinnostavampaa onkin varhaisemman historian esiin tuonti uskottavan tuntuisine ajankuvineen. Säveltäjän suhde Suomeen näyttää olevan kaksijakoinen hyvine ja huonoine puolineen. Perhe-elämä ja lasten kasvaminen taiteilijoiksi on luontevasti kuvattu. Tähteyden taivasteluun kirja ei sorru, vaikka menetykset luetellaankin. Se luo inhimillisen kuvan suuresta taiteilijasta.

Harri Kuusisaari

Edellinen artikkeliOut of Africa
Seuraava artikkeliHelppouden tunne on kykyä piilottaa vaikeus