On monia erinomaisia orkestereita mutta ei yhtään Wienin filharmonikkojen veroista – silloin kun kaikki palaset lonksahtavat kohdalleen, inspiraatio syttyy ja perinne herää henkiin. Työteliäät, identiteetistään tietoiset ja oopperamontussa hengittämään oppineet muusikot soittavat aina hyvin, mutta aina ainutlaatuisuuden kynnys ei ylity. Olen kuullut heiltä myös rutiinikeikkoja. Tampereen vierailulla orkesteri syttyi Daniel Hardingin johdolla loisteliaaseen roihuun ja sai yleisön ponnahtamaan heti pystyyn Mahlerin viidennen sinfonian päätyttyä. Reaktio oli luonnollinen: matka pimeydestä valoon toteutui huikeana orkestraalisena näytelmänä, jossa positiivinen […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
