Maurice Ravel: Daphnis et Chloé. Les Siêcles & Ensemble Aedens, joht. Francois-Xavier Roth. Harmonia Mundi 905280.Kun Maurice Ravel suunnitteli balettia Daphnis et Chloé Djagilevin Ballet Russes -seurueelle, hän halusi tulkita musiikiksi unelmiensa Kreikan sellaisena kuin se 1700-luvun ranskalaisten taiteilijoiden teoksissa ilmenee. Koreografi Mihail Fokin oli kiinnostunut antiikin keramiikan tanssiaiheista, mutta Ravelia kiinnosti etnografiaa enemmän imaginaarinen satumaa. Longosin paimenromanssiin perustuvaa librettoa hän piti lapsellisena.
Onneksi yhteinen suunta silti löytyi, mutta tanssiteoksena Daphnis et Chloé on jäänyt täysin unohduksiin, kun taas Ravelin suurimpana orkesteriteoksena se elää. Silti teatterillinen karakteristiikka on mukana varsinkin koko baletin versiossa, ei niinkään orkesterisarjassa. Erityisen kutkuttavana se tulee esiin Francois-Xavier Rothin johtamassa esityksessä, jossa soittaa periodiorkesteri Les Siêcles teoksen syntyajan soittimin.
1900-luvun alun musiikissa HIP- eli historiallisesti informoitu tyyli on sangen harvinaista –mitä nyt jousiin voidaan vaihtaa suonikieliä ja vähentää vibratoa. Perusteena on usein se, että sinfoniaorkesterin soittimet eivät ole siitä lähtien muuttuneet niin radikaalisti kuin aikaisemmin. Mutta kun kuuntelee Rothin levytystä, tulee toisiin ajatuksiin.
Heti teoksen alussa kuulija temmataan kaukaiseen, tarunhohtoiseen maailmaan pastoraalisen maiseman keskelle, jossa luonnon vehmaat värit ja huumaavat tuoksut vallitsevat. Sointi on totuttua pehmeämpi, viekoittelevampi ja läpikuultavampi: kaikki soittimet kuuluvat, ja värit sekoittuvat maalauksellisesti. Ilme on runollinen ja kerronnallinen, kun modernilla orkesterilla orkestraalinen briljanssi pakostakin korostuu enemmän.
On vaikea sanoa, mikä osuus on soittimilla sinänsä ja mikä tulkinnoilla, mutta Les Siêcles -orkesteri ottaa kaiken tohinan ja tunnelman irti – oli kyse sitten ilkamoivasta tanssillisuudesta, groteskista koikkelehtimisesta tai jännittävistä käänteistä. Keskivaiheilla maiseman valtaa sametinsyvä mystiikka hymisevine kuoroineen, joka tekisi mieli tulkita enemmän metsänhenkien huminaksi kuin Chloén ryöstävien merirosvojen uhkaksi.
Ylipäätään libreton voisi unohtaa täysin ja keksiä tilalle uusi, fantastisempi tarina.
Tanssirytmeissä on aistillista venyttelyä, kun usein ne tulkitaan metronomintarkasti, ja kuuluisa auringonnousu ei ole koskaan ollut näin huumaava. Orkesteri värittää, valottaa ja varjostaa yksityiskohtia herkullisesti, ja kolmiulotteinen sointikuva elää koko ajan. Lopun bakkanaali iskee napakasti, ja Ensemble Aedens -kuoro on maalailuissa täysillä mukana.
Harri Kuusisaari
