perjantai heinäkuu 19. 2024

Konserttien ovia avaamaan
K

Klassisen konserttimuodon ja sen sisältämien sosiaalisten kuvioiden uudistamisen tarpeesta on käyty keskustelua jo pitkään, mutta vanha perusratkaisu – yleisö kuuntelee esiintyjiä pimeässä ja hiiskumatta – pitää vain pintansa. Helmikuun Rondon raportissa kerrottiin musiikin tutkijoiden ja ammattilaisten ideoista avata hermeettistä kuplaa ja lisätä vuorovaikutusta niin, että kuulijan rooli aktivoituisi ja yhteys ympäröivään yhteiskuntaan tiivistyisi. Löytyneet keinot olivat tutun kuuloisia. Musiikkia on viety erilaisten ihmisten arkeen jo kauan, ja yleisötyössä inklusiivisuus on ollut avainsana siitä lähtien, kun Leonard Bernstein aloitti projektit uraauurtavilla esitelmillään ja televisioinneilla New Yorkin filharmonikkojen ylikapellimestarina. Tietenkin yleisötyössä löytyy vielä tehostamisen varaa, myös Suomessa. Koulujen musiikinopetuksen rappion jättämä aukko on iso paikattavaksi, ja moni maahanmuuttaja on vielä katveessa taiteen ilosanoman suhteen.

Musiikki toimii vain harvoin pamflettina.

Korona-aika teki digiloikan ja toi konsertteja ja oopperoita kaikkien ulottuville, mutta samalla se korosti elävän esityksen ainutkertaisuutta ja kaipuuta siihen. Tämä kertoo siitä, ettei konserttitilanne olekaan kuulijan kannalta niin passiivinen kuin väitetään. Yleisön ja esiintyjien välillä kulkee monenlaisia energioita, ja tunteet tiivistyvät kanssakuulijoiden kesken. Samalla konsertti on nyky-yhteiskunnan informaatioähkyssä harvinainen tilaisuus rauhoittua, sulkeutua omaan mieleen ja antaa mielikuvitukselle ja tunteille vallan.

On silti muistettava, että tämä konsertin taika toimii parhaiten meille vakioyleisölle. Me mulkoilemme äkäisesti, jos vierustoveri katsomossa yskii, ja tuhahdamme säälien, jos joku taputtaa osien välillä. Entä uusi yleisö – kokeeko se eksklusiivisen tilanteen vieraaksi? En olisi huolestunut niinkään itse musiikin kantovoimasta kuin sosiaalisesta jäykkyydestä. Niin hyvä henkivakuutus kuin kausikorttisysteemi laitoksille onkin, se myös sementoi yleisöä ja korostaa vanhemman ikäluokan osuutta. Uusille, nuorille tai muista kulttuureista tuleville kuulijoille olisi kehiteltävä omia konserttejaan, joissa on erilainen konsepti.

Klassisen musiikin mestariteokset ovat klassisia siksi, että ne toimivat omillaan. Konserttia voi suunnitella kokonaisvaltaisemmilla tavoilla, visualisoinnin, dramatisoinnin tai tanssin keinoin, mutta ne eivät saa olla tyhjänpäiväistä ”elävöittämistä” vaan taiteellista dialogia, josta syntyy jotain aivan uutta. Erityisesti nykymusiikin osalta kuplaa avaa myös yhteiskunnallinen kantaaottavuus. Se on tervetullutta silloin, kun säveltäjä löytää sanomalleen tarkat taiteelliset keinot. Musiikki toimii vain harvoin pamflettina. Ohjelmistosuunnittelussa avoimuuden ja kulttuurisen diversiteetin vaatimus korostuu, ja uudenlaisia kommunikaation kykyjä vaaditaan myös yksittäisiltä muusikoilta. Ei riitä, että soittaa, on kyettävä toimimaan myös koko alan sanansaattajana ja ovien avaajana.

Harri Kuusisaari

Voit kommentoida kirjoitusta

Muita pääkirjoituksia