sunnuntai marraskuu 27. 2022

Kulttuurin pelastustalkoot
K

Suomen kiinni laittaminen koronaviruksen vuoksi on ajanut kulttuurielämän historialliseen lamaannukseen, joka uhkaa tuhansien freelance-taiteilijoiden ja yksityisyrittäjien toimeentuloa ja paikoin koko kentän rakenteita ja monimuotoisuutta. Avunhuudot alkoivat heti tilanteen paljastuttua, ja tukimuotojakin on jo ehtinyt hahmottua Opetus- ja kulttuuriministeriön, Taiteen edistämiskeskuksen ja säätiöiden yhteistyönä. Koronatukipakettiin saatiin ensi alkuun koottua 1,5 miljoonaa euroa, ja lisäksi säätiöt ohjaavat tukia omia kanaviaan pitkin. Apurahojen määräksi arvioidaan ainakin 500. Käsi ojossa ovat niin yksittäiset taiteilijat kuin tapahtumanjärjestäjät, ohjelmatoimistot ja festivaalitkin, ja erilaisia tarpeita on kuultava. Laitokset pärjäävät, mutta osa on joutunut lomautuksiin – ja niissäkin ensimmäisinä kärsijöinä ovat freelancerit. Nyt ei voi kuin toivoa, että Suomessa festivaalikesä pelastuisi. Jos siellä jouduttaisiin peruutuksiin, dominoefekti ulottuisi laajalle. Kauhukuva esimerkiksi Savonlinnan oopperajuhlien ja samalla koko isäntäkaupungin kohtalosta on sitä luokkaa, ettei sitä rohkene edes ajatella.

Uskon, että mitä pidemmälle live-kulttuurittomassa keväässä päästään, sitä enemmän aukon suuruus alkaa paljastua. Kaupunki ilman kulttuuria on kuin tila ilman happea. Odotusaika on ollut striimausten kultakautta: ilmaisia lähetyksiä konserteista ja oopperoista huippuestradeilta on riittänyt. Myös Suomessa on aktivoiduttu, ja monet tahot ovat järjestäneet nettikeikkoja sosiaalisen median kautta. Tämä on sellaista työtä, josta varmaan jää ideoita myös tulevaisuutta varten. Kunpa ansaintalogiikka pystyttäisiin edes pieneltä osin ratkaisemaan eli saamaan ihmiset myös maksamaan nettisisällöstä. Sama ongelmahan on medialla. Kotisohvalla istuminen on muistuttanut myös live-tilanteen ainutlaatuisuudesta. Sitä ei voi korvata – teatterissa ja tanssissa vielä vähemmän kuin musiikissa, jossa tallenteille on muodostunut oma perinteensä. Silti digitaalisen saavutettavuuden välttämättömyys osana kokonaispakettia on tullut entistäkin selvemmäksi.

Elämä kuitenkin jatkuu. Suomen kulttuurikesän oleellinen elementti ovat musiikkileirit, jotka tämän lehden liitteen perusteella kukoistavat yhä. Niiden merkitys nuorten musiikkiharrastuksen innostajina ja mestarikurssitasolla uusien vaikutteiden antajina ja kontaktien solmimispaikkoina ei ole vähentynyt yhtään.

Suuret orkesterileirit näyttävät kuitenkin olevan hiipumassa, mikä on vahinko. Juuri sinfoniaorkesterissa soittaminen on sitä luksusta, jota vain harva musiikkiopisto voi tarjota. Se kokemus voi olla mullistava nuoren elämässä, niin sosiaalisesti kuin musiikillisesti. Kun valtakunnalliset nuorten orkesteriprojektit ovat muutenkin kärsimässä, jonkinlainen elvytys olisi paikallaan. Voisiko osan alan rahoituksesta kohdistaa uudelleen tälle toiminnalle? Jos mahdollisuus saada orkesterisoiton kipinä jää kokonaan pois, se ei lupaa hyvää myöskään suomalaisten muusikoiden menestymiselle orkestereiden koesoitoissa.

Voit kommentoida kirjoitusta

Muita pääkirjoituksia