keskiviikko toukokuu 15. 2024

Oopperajuhlat uutta etsimään
O

Festivaalikesän odotetuin uutinen liittyi varmaankin ensi vuoteen, Savonlinnan oopperajuhlien uuden taiteellisen johtajan Ville Matvejeffin ensimmäiseen ohjelmaan. Szymanowskin Kuningas Roger oli loistovalinta uudeksi omaksi tuotannoksi, sillä mestariteosta ei ole koskaan nähty Suomessa, mutta maailmalla se on viime vuosina löydetty uudelleen. Suuren ja ekstaattisen kuoro-oopperan sopivuudesta linnaan ei liene epäilystä. Näin sitä pitää: festivaalien täytyy olla ajan hermolla ja etsiä uutta.

Itse en tunne Savonlinnan vieraaksi ensi kesänä Rijekasta tulevaa Kroatian kansallisoopperaa, mutta selvää lienee, että La Scalan ja muiden huipputalojen jälkeen sen esityksiä ei ole helppo myydä. Massenet’n Werther ja Händelin Julius Caesar ovat kuitenkin hyviä valintoja, sillä kumpaakaan ei ole nähty linnassa, ja Caesar sopii temaattisesti yhteen Rogerin kanssa. Mutta miksi Matvejeffin täytyy itse johtaa molemmat? En kyseenalaista hänen lahjakkuuttaan kapellimestarina, mutta festivaali ei saa olla taiteellisen johtajan oman uran pönkittämisen väline. Jari Hämäläisen kaudella tästä syntyi sen verran kitkerää polemiikkia, että siitä luulisi opitun.

Ensi kesän laulajavalinnat Savonlinnan omissa produktioissa vaikuttavat toimivalta yhdistelmältä kansainvälisyyttä ja suomalaisuutta, ja kruununa on Karita Mattilan 60-vuotisjuhlagaala. Toivottavasti Matvejeff jaksaa toteuttaa seuraavina vuosina ohjelmiston laajentamisen ideaansa, sillä sellaiselle todella on tarvetta. Niin hienosti kuin Jorma Silvasti nyt päättyvällä taiteellisen johtajan kaudellaan onnistuikin, teosvalinnat olivat sangen riskittömiä – ainoina poikkeuksina Sallisen Kullervo ja Janáčekin Kuolleesta talosta.

Oopperajuhlat on Savonlinnalle aarre, joka täytyy löytää uudelleen.

Tarjonta luo kysyntää, ja miten yleisö oppisi uteliaaksi uudelle, kun tarjolla on samaa kapeaa klassikkokaanonia vuodesta toiseen? Tässä on suomalaisen oopperakulttuurin dilemma. Tilanne on ristiriitainen sikäli, että samaan aikaan kun meillä on maine uusien oopperoiden sylttytehtaana, suuri yleisö tuntuu kavahtavan joskus 1900-luvun klassikkojakin. Jotta suomalaiset kantaesitykset saavuttaisivat yleisön, niiden on liityttävä kansallisiin tarinoihin tai suurmiehiin tai oltava tunnetun kirjan kuvitusta 1970-luvun karvalakkioopperoiden tyylillä. Suomen orkesterimaailmassa ollaan paljon avaramielisempiä.

Savonlinnan oopperajuhlien tapauksessa ohjelmiston uudistaminen ja uteliaisuuden herättäminen vähemmän tunnettua kohtaan on erityinen haaste festivaalin talousrakenteen vuoksi. On aivan eri asia tuottaa apurahoilla ja julkisilla tuilla maksettu uutuus tai kokeilu pieniin puitteisiin kuin myydä koko linna täyteen 80 prosentin omarahoitusriskillä. Elämyksen musiikkiteatterillinen idearikkaus vain korostuu vaatimuksissa. Ei siis voi kuin pitää peukkuja Matvejeffille ja muistuttaa juhlien hallitustakin siitä, että työ vaatii pitkäjänteisyyttä ja tarmokkaita otteita rahoituspohjan laajentamiseksi.

Samalla Savonlinnan kaupunki saisi nousta itsesäälin tilasta, johon viime vuosien ongelmat OKL:n menetyksineen ovat ajaneet, ja panostaa entistä rohkeammin matkailun palvelujen ja infrastruktuurin kehittämiseen. Majoitus- ja ravintolapalvelujen hinta-laatusuhde on nykyisellään huonohko, ja se saattaa koitua ongelmaksi uuden ja ulkomaisen yleisön houkuttelussa. Oopperajuhlat on kaupungille aarre, joka täytyy löytää uudelleen sen sijaan että se otetaan itsestäänselvyytenä, joka kelpaa vain rahastuksen välineeksi.

Voit kommentoida kirjoitusta

Muita pääkirjoituksia