sunnuntai huhtikuu 28. 2024

Sibeliuksesta joka lähtöön
S

Lehtemme Sibelius-teema luo katseita musiikin lisäksi säveltäjän vastaanottoon ja imagoon. On oireellista, miten moni on halunnut kaapata hänet omien tarkoitusperiensä tukijaksi. Natsit loivat hänestä pohjoista, tervehenkistä vaihtoehtoa rappiomusiikille, ja muuallakin hän sai luvan olla modernismin luonnonläheinen vastavoima. Myöhemmin tätä konservatiivis-kansallista imagoa on murrettu todistelemalla hänen sävelajattelunsa omaperäisyyttä ja liittymistä keskieurooppalaiseen sinfoniaperinteeseen.

Sibelius antoi sävelasun kansalliselle heräämiselle, mutta yhtä puhtoinen ei ole hänen roolinsa oikeistovoimien kannattajana. Siitäkin ollaan eri mieltä, missä määrin hän oli poliittisesti kantaaottava säveltäjä ja abstraktin musiikin luoja. Juopottelut aviokriiseineen ja idealisoitu patsasprofiili tuntuvat yhtä yhteismitattomilta kuin W.A. Mozartin kakkavitsit ja jumalainen myytti. Veijo Murtomäki mittailee tämän lehden artikkelissaan näitä dikotomioita ja ehdottaa, että joko-tai -ajattelun sijaan otettaisiin sekä-että -asenne. Ristiriitaisuuskin saattaa tehdä ihmisestä todemman kuin yhden asian symboliksi kilpistäminen.

Luovan persoonan perinnön kunnioittamisen tulee aina olla eteenpäin katsomista.

Ainakin itseäni puistattaa, kun lukee Antti Häyrysen jutussaan kuvaamaa Sibeliuksen vastaanottoa hänen 70-vuotispäivinään vuonna 1935. Kansallinen sankaripaatos on tietenkin ajankohtaan nähden ymmärrettävää, mutta se menee niin liiallisuuksiin, että se on vaarassa kääntyä irvokkaaksi. Silti juuri tällä säveltäjän symboliarvolla on ollut valtava merkitys suomalaisen musiikkielämän kehittymiseen – siihen, että poliitikot ovat nähneet kannattavana panostaa asiaan. Sibeliukseen voi yhä vedota nykypäivän politiikkaa kritisoidessa – oli kyse vaikka kulttuuriin ja koulutukseen kohdistuvista säästöistä.

Vääränlainen Sibelius-kultti saattoi tietyllä tavalla vaikuttaa 1900-luvun puolenvälin musiikkielämän ahdasmielisyyteen, mutta myöhempi vaikutus säveltäjiin on ollut vain hedelmällinen – ainakin sikäli, kun sibeliaanisuudella tarkoitetaan musiikin sisäisen kasvun orgaanisuutta ja orkestraation taitoa. Kansallinen imago on ollut muusikoille ja säveltäjille tärkeä vientivaltti, mutta enää siihen ei voi tukeutua. Vain omalla osaamisella pärjää.

Luovan persoonan perinnön kunnioittamisen tulee aina olla eteenpäin, ei taaksepäin katsomista. Tätä vaatimusta kuluneen juhlavuoden Sibelius-ohjelmistojen perinteisyys ja ideattomuus ei juurikaan täytä. Juhlinnan vanavedessä olisi ollut hyvä imu muunkin suomalaisen musiikin laajemmalle esittelylle, mutta tilaisuuteen ei tartuttu.

Vaikka kansallis-sana onkin tarttunut Sibeliukseen, hänestä saa halutessaan tukikepin myös kansainvälisyyttä ja monikulttuurisuutta puolustaessaan. Hän oli ahkerasti matkustava ruotsinkielinen kosmopoliitti, kuten Markku Hartikainen jutussaan kertoo, ja imi musiikkiinsa aineksia niin idästä kuin lännestä. Jos kerran saa unohtaa patsaat ja valita oman Sibeliuksensa, minun valintani on tässä: hän olkoot uuden etsimisen, sivistykseen panostamisen, luonnon kunnioittamisen ja maailmalle ovet auki pitämisen esikuva.

Rondo toivottaa lukijoilleen antoisia Sibelius-juhlia, hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta!

Voit kommentoida kirjoitusta

Muita pääkirjoituksia