sunnuntai marraskuu 27. 2022

Suurmiehiä ja nykytodellisuutta
S

Suomalaisten into kansallisten merkkihenkilöiden tai tapahtumien käsittelemiseen oopperan keinoin ei osoita laantumisen merkkejä. Oopperalavalle on jo marssitettu ikonit Mannerheimista Rytiin ja Kekkoseen ja Jaakko Ilkasta ja Isontalon Antista Paavo Nurmeen. Taiteilijoista kunnian ovat saaneet ainakin Oskar Merikanto ja F. E. Sillanpää. Seuraavan vuoden aikana naisetkin pääsevät esiin: Minna Canthista ja Tove Janssonista Armi Ratiaan. Tämän kesän aikana katse on väkivaltaisemmissa aiheissa, Lapuanliikkeessä ja Raatteentien taistelussa. Edellistä käsittelevä Hiljaiset perivät maan sai Ilmajoen musiikkijuhlilla hyvän vastaanoton, ja talvisodan muistoihin palataan Uljas Pulkkiksen säveltämässä oopperassa Suomussalmella heinäkuun alussa.

Tällä kertaa kansallisten aiheiden käsittelyä ei voi syyttää nostalgiasta, sillä Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan teki molemmat teokset tekijöiden tahtomatta ajankohtaisiksi. Lapuanliikkeen tarina tuntui viittaavan suoraan itärajan taakse diktatuurin vaaroihin, ja Raatteentielle antaa karmivaa historiallista taustaa se, että suurin osa kyseisessä taistelussa menehtyneistä neuvostoarmeijan sotilaista oli ukrainalaisia. Jännittävää nähdä, miten Panu Rajalan kirjoittama teos muuten tangeeraa nykypäivään. Toivoa sopii, ettei ajankohtaisuus nykyoopperassa ole vain sattumaa, kun maailma muuttuu niin nopeasti, ettei taide tahdo pysyä perässä.

Toivoa sopii, ettei ajankohtaisuus nykyoopperassa ole vain sattumaa.

Miksi juuri ooppera on valikoitunut tällaisten aiheiden käsittelijäksi? Ehkä laulun ja soiton keinoin etenevä klassinen tademuoto antaa aiheille arvokkuutta, yleispätevyyttä ja tyylittelyn mahdollisuutta. Eikä esityksiä olisi ilman aktiivisia tekijöitä ja tilaajia. Freelance-laulajat ja muusikot kiittävät, ja nykyooppera on tätä kautta levinnyt ympäri maata. Vaikka joskus voi ihmetellä nykypäivän teemojen unohtamista, kyllä niitäkin itse asiassa on ollut – geenimanipulaatiosta koulukiusaamiseen ja ihmiskauppaan ja jopa kuntaliitokseen Lohjalla 2011.

Urbaanin todellisuuden kuvaukset suomalaisessa nykyoopperassa ovat silti olleet harvassa. Kun Paavo Heinisen Veitsi tuli 1989 Savonlinnaan, sitä nimitettiin cityoopperaksi. Se on huvittavaa mutta kertoo karva- ja koppalakkien perinteestä. Myös digitaalisuuden hyödyntämisessä ollaan hieman jälkijunassa. Ovia voisikin avata enemmän ulkomaiseen nykyoopperaan, jossa polttavia aiheita ja uusien tekniikoiden käyttöä riittää. Hyvänä esimerkkinä on Musica Novaan tulossa oleva Philip Venablesin Dennis & Katya, joka käsittelee sosiaalisen median varjopuolia.

Poliittisuuden paineissa ei silti voi unohtaa oopperan tyyliteltyä olemusta, joka antaa erityiset mahdollisuudet ajattomien ihmiskohtaloiden ja mielenmaisemien piirtämiseen. Outi Tarkiaisen Virginia Woolfin novelliin perustuva A Room of One’s Own ottaa osaa keskusteluun naisten asemasta, ja oli hyvä veto Savonlinnan oopperajuhlilta kutsua Hagenin teatteri esittämään se ensi kesänä. Vapaiden oopperaryhmien festivaalista ja sen osallistujista kerroimme jo viime Rondossa, mutta unohtaa ei sovi myöskään Päivi Nisulan johtamaa Saaristo-oopperaa, joka on tehnyt pioneerityötä pääkaupungin ulkopuolella. Olli Kortekankaan säveltämä Koria täti nähdään syksyllä sen kiertueella Helsingistä Ouluun, Kuusamoon, Tampereelle ja Turkuun. Esimerkillistä toimintaa! Vapaiden oopperoiden ei toivoisi jäävän poteroihinsa vaan kiertävän enemmän. Ellei siihen muuten löydy resursseja, osa Kansallisoopperan tuesta olisi siirrettävä tähän tarkoitukseen.

Harri Kuusisaari

 

Voit kommentoida kirjoitusta

Muita pääkirjoituksia