maanantai kesäkuu 27. 2022

Ihana Instrumenttini

Kevään ja alkukesän aikana musiikkiopistoissa tehdään oppilasvalinnat tulevaa syksyä varten. Monessa perheessä pohditaankin parhaillaan, pitäisikö lähteä ostoksille vai pääseekö musiikkiharrastuksen alkuun ilman omaa soitinta.   Musiikkiopistot auttavat soitinasioissa Mikkelin musiikkiopiston apulaisrehtori Juho Puikkonen arvelee, että pääsääntöisesti kaikissa Suomen musiikkiopistoissa on lainasoitinsysteemi, mutta määrä ja valikoima vaihtelevat eri oppilaitosten välillä. “Meillä on laajan jousi- ja puhallinvalkoiman ohella klassisia kitaroita ja kanteleita lainattavaksi, mutta rytmimusiikin soittimia ei ole saatavilla”, Puikkonen listaa. Opistolla voi kuitenkin käydä harjoittelemassa niin […]

tieto ja taito