lauantai elokuu 2. 2025

Monialaisen taiteen valtionpalkinto Kimmo Pohjoselle

Perusteluissa Pohjosen kuvaillaan tuottaneen omaperäistä ja korkeatasoista taidetta. Monialaisen taiteen valtionpalkinnon on saanut tänä vuonna muusikko Kimmo Pohjonen. Harmonikkamuusikko ja säveltäjä Pohjonen on yhdistellyt teoksissaan nykymusiikkia ja suomalaista kansanperinnettä, ja tehnyt esityksissään yhteistyötä myös mm. tanssijoiden, painijoiden ja romanikatusoittajien kanssa. Palkinnon myöntää Taiteiden välisyyden, moninaisuuden ja kansainvälisyyden toimikunta. Perusteluissaan toimikunta mm. kuvailee Pohjosen tuottaneen ”moninaisissa hankkeissaan ja yhteistyössä muiden alojen taiteilijoiden kanssa omaperäistä ja korkeatasoista taidetta”. Muita palkinnonsaajia olivat mediataiteen alalla palkitut Terike Haapoja ja […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Muuta luettavaa Rondossa