tiistai joulukuu 3. 2024

Musiikin oppilaitokset yhdistymässä Tampereella

Kuva vielä siltä ajalta, kun Tampereen konservatorio ja ammattikorkeakoulu olivat saman katon alla. Nyt samaa toivotaan musiikin tulevassa uudisrakennuksessa. Amk:n puolelta asiaa ei ole kommentoitu. Se on suunnitellut myös omia uusia tilojaan.

Tampereella on otettu askel kahden musiikkioppilaitoksen, Tampereen konservatorion ja Pirkanmaan musiikkiopiston yhdistämiseksi saman hallinnon alle ja yhteisiin tiloihin Hiedanrantaan suunniteltuun uudisrakennukseen. Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan periaatepäätöksen tuesta oppilaitoksille, mutta se edellyttää niiltä ”kustannustehokkaampaa toimintaa ja alan opetuksen tarkastelemista kokonaisuutena”. Käytännössä se tarkoittaa yhdistymistä. 

Asia etenee nyt laitosten ylläpitäjien päätöksentekoon. Uudisrakennuksen on määrä valmistua vuonna 2028. Aamulehden haastattelussa kummankaan laitoksen rehtorit eivät tyrmänneet yhdistymistä vaan näkivät siinä myös hyviä puolia. Sen tuomista säästöistä ei kuitenkaan ole tarkempaa tietoa. Vastaavia yhdistymisiä on tehty mm. Turussa.

Kaupungin lupaus vetovastuusta on helpotus etenkin konservatorion työntekijöille, sillä laitos on ollut suurissa talousvaikeuksissa. Konservatoriotalon säätiö on joutunut siirtämään huonossa kunnossa olevan ja sisäilmaongelmista kärsivän rakennuksensa peruskorjaukseen varatun 700 000 euron pääoman toiminnan pyörittämiseen. Oppilaitos on tekemässä tänä vuonna noin 300 000 euron tappiot, ja ensi vuodelle tappion ennakoidaan vielä enemmän.

Kaupunginhallitus hyväksyi Konservatoriotalon säätiön ehdotuksen siitä, että säätiö luovuttaisi nykyisen, Pyynikintorin laidalla sijaitsevan rakennuksensa kaupungille joko vastikkeetta tai nimellisestä hinnasta. Tilaongelmia on ollut myös Pirkanmaan musiikkiopistolla, sillä sen hieno jugendtyylinen talo on käynyt ahtaaksi. 

”Sekä Tampereen konservatorio että Pirkanmaan musiikkiopisto tekevät hyvää ja laadukasta työtä ja kaupunki haluaa turvata monipuolisen koulutuksen sekä tukea toimijoita saamaan toiminnan kestävälle pohjalle. Tilanteen taustalla ovat tila- ja taloushaasteet. Tiiviimmän yhteistyön ja mahdollisen yhdistymisen myötä toimijoiden olisi mahdollista kehittää uusia palveluita ja tehostaa tilojen käyttöä sekä näin lisätä tamperelaisen musiikin perusopetuksen merkittävyyttä vielä nykyisestäkin”, sanoo Tampereen kulttuurijohtaja Juha Ahonen tiedotteessa.

Tampere on tukenut vuosittain konservatoriota ja Pirkanmaan musiikkiopistoa tila- ja toiminta-avustuksina 1,5 miljoonalla eurolla. Vuodesta 2027 kaupunki aikoo avustaa vain yhtä musiikin laajaa oppimäärää tarjoavaa laitosta.

Aamulehdessä molemmat rehtorit, Jouni Auramo (PMO) ja Sampsa Konttinen (konservatorio) toivoivat sen tutkimista, että yhteisissä tiloissa olisi myös Tampereen ammattikorkeakoulun Tamkin musiikin koulutus. Tällöin syntyisi polku ”muskarista maisteriksi”. Tämä olisi paluuta vanhaan, sillä aiemmin Pyynikintorin laidalla toimivat sekä konservatorio (musiikkiopistoineen) että amk-osasto yhteisen rehtorin / linjajohtajan Ilari Laakson vetäminä. Liitto päättyi kuitenkin eroon. 

Sittemmin Tampereen konservatorio on kärsinyt paitsi talouteen ja tiloihin niin myös työyhteisöön liittyvistä ongelmista kuten henkilöstön psykososiaalisesta kuormittumisesta ja häirinnästä. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto antoi niistä huomautuksen viime keväänä. Konservatorio on luvannut korjata ne. 

Harri Kuusisaari

Tuoreimmat uutiset