Säveltäjästä ja ministeristä Vuoden kulttuurikummipari

Heikki Elon (vas.) ja Sampo Terhon kulttuurikummiyhteistyö on tuottanut mm. yhteistyönä sävelteoksen. © Lauri Laavakari/Teosto

Teoston kulttuurikummihanke on rakentanut siltaa politiikan ja musiikkialan välille vuodesta 2009 alkaen.

Teosto on nimennyt Vuoden kulttuurikummipariksi säveltäjä Heikki Elon ja kulttuuriministeri Sampo Terhon. Valinta oli tunnustus kaksikon pitkästä yhteistyöstä kulttuurikummihankkeen parissa ynnä erityismainintana parin yhteisestä sävellyksestä. Kuopion kaupunginorkesteri esitti marraskuussa 2017 Terhon tekemän ja Elon sovittaman sävellyksen Satavuotiaalle Suomelle.

”Elon ja Terhon yhteistyö on erinomainen esimerkki Teoston kulttuurikummihankkeen tavoitteista. He ovat toimineet sillanrakentajina kotimaisen musiikkialan sekä politiikan kentän välillä ja edistäneet kulttuurikummihankkeen tavoitteita kehittää musiikintekijöiden ja suomalaisen musiikkialan toimintaedellytyksiä”, kertoo Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä.

Teosto aloitti kulttuurikummihankkeen vuonna 2009 tavoitteenaan saada poliittiset päättäjät ja musiikintekijät yhteen. Yhteistyön keskiössä on päättäjien ja musiikintekijöiden keskustelu ajankohtaisista musiikkialaan ja musiikintekijöiden toimintaympäristöön liittyvistä aiheista.

Kummien avulla kansanedustajat ja suomalaiset Euroopan parlamentin jäsenet ovat voineet tutustua oman vaalipiirinsä musiikintekijöihin ja luovan alan ajankohtaisiin kysymyksiin. Hankkeen aikana useat kansanedustajat sekä suomalaiset mepit ovat saaneet musiikintekijöistä omat kulttuurikumminsa. Elon ja Terhon yhteistyö hankkeessa alkoi Terhon meppiaikana Brysselissä vuonna 2011 ja on sittemmin jatkunut tämän tultua valituksi kansanedustajaksi vuonna 2015 ja kulttuuriministeriksi vuonna 2017.

”Kulttuurikummitoiminta on hyvä kanava saada tietoa luovien alojen toimintaedellytyksistä sekä erityisesti musiikintekijöiden arjesta ja tarpeista”, kertoo Terho.

”Olemme keskustelleet ajankohtaisista aiheista, jotka koskevat musiikintekijöitä ja meidän toimintaympäristöämme. Yhteistyö Terhon kanssa kulttuurikummina on myös lisännyt omaa ymmärrystäni siitä, miten politiikka ja lainsäädäntö toimivat” toteaa Elo.

Muuta luettavaa Rondossa

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...

Heikki Hattunen voittoisana Alavudella

Viime viikonloppuna Alavudella pidetyn Toivo Kuula -laulukilpailun voitti tenori Heikki Hattunen. Voittosumma oli 10 000 €. Toisen palkinnon jakoivat baritoni Joonas Orrain ja sopraano Heta...