Suomalaisten sähkökitarakonserttojen lista on lyhyt kuin Suomen kesä, eikä sille löydy kovin pitkää jatkoa ulkomailtakaan. Syitä on monia, joista suurimmat lienevät kulttuurisissa eroissa: klassinen ei kiinnosta rock/jazz-muusikoita, eikä kuvio ole yhtään toimivampi toiseenkaan suuntaan.
Säveltäjiä arveluttaa soittajien nuotinlukutaito, yleisöt ovat erilaiset, samoin keikkapaikat ja niiden akustiikka, markkinointikanavat jne.
Porilaissyntyinen Lohjan seurakunnan kanttori Harri Kerko on kuitenkin kampeamassa kantoa kaskesta säveltämällään Concertinolla sähkökitaralle, jousille ja syntetisaattorille.
Kerkon oma tie muusikoksi on ollut pitkä ja tuttu: harrastajamuusikon poika päätyi peruskouluun Porin vastaperustetuille musiikkiluokille 1970-luvun lopulla sekä musiikkiopistoon soittimenaan piano. Teini-iässä mukaan tuli rock-harrastuksen myötä sähkökitara ja opettajaksi Seppo Tyni, jolle myös uusi sähkökitarakonsertto on sävelletty.
”Elämäni oli musiikkia täynnä jo kymmenvuotiaana. Kitarainnostuksen aiheutti ensimmäinen brittiheavyn hyöky Suomeen, Deep Purple, Black Sabbath, Uriah Heep ja muut. Samaan aikaan porilainen rock-maisema oli jännittävä, kun menestyviä yhtyeitä oli lukuisia”, Kerko muistelee.
Musiikkiopistossa tulivat pakollisina vastaan myös säveltapailu sekä satsiaineet, nuo monelle niin vastenmieliset sointuanalyysit ja kenraalibassot, jotka kuitenkin innostivat nuorta Kerkoa barokkimusiikin pariin.
”Satsiaineiden opettaja huomasi innostukseni, ja ensimmäiset sävellykseni kirjoitinkin sitten tuolta pohjalta. Minussa on aimo annos mystikkoa ja mietiskelijää, ja minua kiinnosti musiikin henkinen ja hengellinen puoli, sitä kautta sakraalimusiikki.”
Kerko pääsi Sibelius-Akatemian kirkkomusiikkiosastolle Kuopioon ja sittemmin Helsinkiin oppilaaksi Tapio Nevanlinnalle, joka onkin Kerkon ainoa sävellyksenopettaja. ”Se oli kova koulu jälkisarjallisuuden jäljillä – mutta antoisa.”
”Nevanlinnan kautta kiinnostuin kovasti Anton Webernin pienistä musiikillisista aforismeista, samoin Stravinskyn tuotannosta ja myöhemmin varhaisemmasta musiikista, ennen kaikkea Gesualdon kromatiikasta.”
Sähkökitarakonserton säveltämiseen Kerkoa innosti paitsi soittimen huono näkyvyys klassisella kentällä myös erityisesti puolalaisen Wlodzimierz Kotonskyn esikuva.
Kerko kuvaa konserton muotoa progressiiviseksi, alati muuntuvaksi. Yksiosainen teos on läpisävelletty lukuun ottamatta lopun soolokadenssia.
”Seppo on estetiikaltaan tyylikkäin ja monipuolisin tuntemani kitaristi, joten eihän sellaista kynttilää voi tässäkään pitää vakan alla.”
”Eihän tämä ihan ominta musiikkiani ole, kun olen lähtökohtaisesti blues-kitaristi”, toteaa Tyni, joka monikymmenvuotisen uransa aikana on kuitenkin soittanut kaikenlaista, iskelmästä jazziin. Hänet muistetaan ehkä parhaiten edesmenneen Pekka Pohjolan yhtyeen kitaristina
Tyni on myös itse säveltänyt erilaisen popin ja jazzin lisäksi mm. teatterimusiikkia sekä laulusarjan Saima Harmajan runoihin.
”En keksi muuta syytä sähkökitarakonserttojen vähäiseen määrään kuin kulttuurien välisen eron. Soitin on leimautunut rockiin, ja saattaa olla vaikea uskoa sillä olevan mahdollista soittaa muunlaista musiikkia”, Tyni miettii.
Harri Kerkon Concertino sähkökitaralle, jousille ja syntetisaattorille kantaesitetään Lohjan Laurentius-salissa 29.5.
Matti Lehtonen
