Oopperakommelluksia trumpin kakkoskaudella

Tuuli Lindeberg taituroi Vivaldin koloratuureja yhtenä Ottone in Villan pääsolisteista. © Heikki Tuuli

 

NÄYTTÄMÖLLISESTI TOTEUTETTU barokkiooppera on Suomessa edelleen niin harvinaista, että jokainen vakavasti otettava tuotanto on otettava ilolla vastaan. Sellainen on epäilemättä Opera Boxin, Helsingin barokkiorkesterin, viiden solistin ja kahden tanssijan tulkinta Antonio Vivaldin ensimmäisestä oopperasta Ottone in Villa (1713), joka nähdään Aleksanterinteatterissa 22.–24. syyskuuta. Kyseessä on teoksen Suomen-kantaesitys.

Domenico Lallin librettoon perustuva tarina kertoo Rooman keisari Ottonesta, joka seikkailee myös Monteverdin Poppean kruunauksessa ja Händelin Agrippinassa. Historiallinen Otho (32–69) oli traaginen hahmo, jonka hallituskausi kesti vain kahdeksan viikkoa, ja hän teki itsemurhan kärsittyään tappion taistelussa Vitelliuksen joukkoja vastaan.

Oopperassa hän on satiirinen hahmo, joka on rakastunut Cleonillaan. Tämä taas flirttailee kahden nuoren roomalaisen, Ostilion ja Caion kanssa. Ostilio on oikeasti nainen, Tullia, joka naamioitui, koska on rakastunut Caioon. Väärinkäsitysten sarjan jälkeen Tullia paljastaa itsensä, Ottone käskee katuvan Caion naimisiin, ja kaksimielinen Cleonilla jäänee jatkamaan Ottonen viettelyä.

Ohjaaja Ville Saukkonen on sijoittanut tapahtumat Donald Trumpin toiselle valtakaudelle Valkoiseen taloon. ”Kyseessä on sellainen saippuatarina, ettei sitä voi ottaa tosissaan. Hölmö mies ja fiksu nainen -kuviosta saa paljon ironiaa irti, ja meno on sarjakuvamaista ja villiä”, hän toteaa. Yhdysvaltain poliittisesta teatterista esimerkkinä on aasin ja norsun äänestystanssi, jossa norsu varastaa voiton ja etenee Valkoiseen taloon. Mukana ovat myös mm. venäläinen kuiskaaja sekä kaksi entistä presidenttiä päivittelemässä, miten ennen kaikki oli paremmin.

”Barokkioopperasta on Suomessa pulaa, ja itse olen tehnyt sitä aina mielelläni. Se antaa ison temmellyskentän fantasialle. Barokissa kaikki on mahdollista. Teimme Aapo Häkkisen johtaman Helsingin barokkiorkesterin kanssa jo Julius Caesaria Kansallisoopperassa, joten oli luontevaa pyytää heidät mukaan. Sopraano Tuuli Lindeberg kuuluu myös tuotannon ideoijiin. Hän paitsi laulaa niin huolehti myös resitatiivien leikkaamisesta niin, että lopputulos on tyylinmukainen.”

Lindebergin lisäksi mukana ovat Maiju Vaahtoluoto, Marika Hölttä, Juho Punkeri ja Hanna Rantala.

Harri Kuusisaari

Muuta luettavaa Rondossa

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...

Heikki Hattunen voittoisana Alavudella

Viime viikonloppuna Alavudella pidetyn Toivo Kuula -laulukilpailun voitti tenori Heikki Hattunen. Voittosumma oli 10 000 €. Toisen palkinnon jakoivat baritoni Joonas Orrain ja sopraano Heta...
Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli