Katsaus UMOn syyskauteen: jazz soi silloinkin, kun toiminta on vaakalaudalla

UMO esiintymässä G Livelabissa. © Tommi Tapola

Suomen ainoa täysammatillinen big band, UMO Jazz Orchestra, toteuttaa syyskauttaan uhkaavien varjojen alla. Jo aiemmin Yleisradio luopui rahoitusosuudestaan, ja myös päätukijan Helsingin kaupungin tuki on vaakalaudalla. Sopeuttamistoimenpiteenä muusikot ovat muun muassa olleet lomautettuina tämän vuoden kesällä.

43-vuotias orkesteri onkin vastannut ahdinkoonsa perustamalla mesenaattikampanjan sekä järjestämällä Kauan eläköön UMO! -tukikonsertin 29.10.2018, jossa vierailee yli 30 artistia Suomen pop- ja jazzkentältä.

Kausi kuitenkin on jo täydessä vauhdissa. Koko syksyn ajan UMO konsertoi Blue Notes on Silver Screen -elokuvamusiikkikokonaisuudella aina marraskuuhun asti. Tiistaina 18.9. UMO esiintyy yhdessä Helsingin kaupunginorkesterin kanssa Antti Rissasen johdolla Symphonic Ellington -konsertissa, joka keskittyy kaikkein legendaarisimman big band -säveltäjän Duke Ellingtonin musiikkiin ja sisältää sekä säveltäjän sinfonisempaa että viihteellisempää puolta. Seuraavalla viikolla 24.-25.9. on vuorossa jäähyväiskonsertti eläköityville saksofonisteille Pertti ”Pepa” Päiviselle ja Teemu Salmiselle. Lokakuussa UMO soittaa kolme konserttia kitaristi Teemu Viinikaisen kanssa ja marraskuun alussa kaksi konserttia Naiskuoro KYN:n kanssa.

15.-16.11. argentiinalaislähtöinen pianisti-säveltäjä Guillermo Klein tulee orkesterin vieraaksi oman musiikkinsa kera. Loppuunmyydyssä koululaiskonsertissa kuullaan big band -sovitus Prokofjevin Pekasta ja sudesta, ja 28.-29.11. kuullaan tribuuttikonsertti kaksi vuotta sitten edesmenneelle Princelle, jonka lauluja tulkitsevat Sam HuberTuomo Prättälä ja Marta Ren. Syyskausi päättyy laajaan joulukonserttikiertueeseen, jossa laulusolistina toimii Emma Salokoski.

Toivonmukaisessa tulevaisuudessa on UMO:lle myös tiedossa uusi taiteellinen johtaja. Väistyvän kapellimestari Kirmo Lintisen paikkaa haki 14 ammattilaista, joista 8 ulkomaalaisia. Nimekkäimpiin kuuluvat trumpetisti-säveltäjä Tim Hagans, Berkleen yliopiston jazzsävellyksen professori Greg Hopkins ja Miamin yliopiston jazzosaston johtaja, trumpetisti John Daversa.

Muuta luettavaa Rondossa

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...

Heikki Hattunen voittoisana Alavudella

Viime viikonloppuna Alavudella pidetyn Toivo Kuula -laulukilpailun voitti tenori Heikki Hattunen. Voittosumma oli 10 000 €. Toisen palkinnon jakoivat baritoni Joonas Orrain ja sopraano Heta...