Kansallisoopperan Valkyyria ja Innocence siirtyvät, syksylle Mozartia koronaversiona

Karita Mattila © Marica Rosengård

Kansallisooppera on muuttanut kauden 2020–21 ohjelmaansa varautuessaan mahdollisiin kokoontumisrajoituksiin myös syksyllä. Elokuun lopussa kauden avaa Covid fan tutte, joka on Minna Lindgrenin ajankohtaisaiheisella libretolla ryyditetty versio Mozartin Così fan tuttesta. Jussi Nikkilän ohjaaman produktion tähtinä ovat kotimaiset huippusolistit Karita Mattila, Miina-Liisa Värelä, Tommi Hakala, Johanna Rusanen, Tuomas Katajala ja Waltteri Torikka. Kapellimestarina toimii Esa-Pekka Salonen.

”Meillä oli mahdollisuus saada tämä uskomaton tiimi kasaan näin nopealla aikataululla, kun taiteilijat istuvat kotonaan tai mökeillään ja odottavat töiden alkua. Tämä idea oli kuin samppanjapullo, josta korkki lensi ilmaan: kaikki olivat innoissaan ja halusivat mukaan tähän hulvattomaan produktioon, joka käsittelee yhteisiä kokemuksiamme tänä absurdina aikana. Tämä on ainutkertainen tuotanto ainutkertaiseen tilanteeseen”, kertoo Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi.

Aiemmin syyskaudelle ohjelmoitu Richard Wagnerin Valkyyria halutaan toteuttaa suurella orkesterilla, ja niinpä se saa ensi-iltansa vasta 29.1.2021 Susanna Mälkin johdolla. Samoin Kaija Saariahon ja Sofi Oksasen uutuusooppera  Innocence siirtyy myöhemmille Kansallisoopperan kausille, sillä sen kantaesitys Aix-en-Provencen festivaalilla peruuntui alkavalta kesältä.

Muuta luettavaa Rondossa

Musiikkiuutisia: Muutoksia orkesterien johdossa, Sibelius-palkinto Saundersille

Aapo Häkkinen jättää HeBon johtajuuden Helsingin Barokkiorkesterin taiteellinen johtaja Aapo Häkkinen jättää tehtävänsä tämän vuoden lopussa. Häkkinen on johtanut orkesteria vuodesta 2003, ja hänen johdollaan HeBo...

Vantaalla päätetään taiteen perusopetuksen tulevaisuudesta

Taiteen perusopetuksen toimijat ravistelevat kuntapäättäjiä hereille: lasten harrastusmahdollisuuksista säästäminen tulee kalliiksi.   V antaan kaupunginhallitus päätti 10. elokuuta 2026 käynnistää yhteistoimintaneuvottelut. Taustalla on jo vuodesta 2024...

Seela Sella on poissa

  Useat mediat ovat STT:n tiedotteeseen perustuen uutisoineet tänään näyttelijä Seela Sellan menehtyneen 89-vuotiaana. Keväällä Seela Sella kertoi sairastavansa nielusyöpää. Hoitojen päätyttyä hän palasi vielä...

Kahdeksasluokkalaisille suunnattu Taidetestaajat saa jatkoa

Valtioneuvosto ilmoitti 1. syyskuuta budjettiriihensä tiedotustilaisuudessa, että Taidetestaajat saavat 3,5 miljoonan euron määrärahan lukuvuodelle 2027–2028. Vuonna 2017 käynnistynyt, koko maan kattava Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelma vie joka...

Tampere Filharmonia kiinnitti Kristian Sallisen

Suomen nuorimman kapellimestaripolven voittokulku jatkuu. Kristian Sallinen, 25, on nimitetty Tampere Filharmonian seuraavaksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Hän aloittaa kolmivuotiskautensa elokuussa 2027, kun Matthew Hallsin...

Aasialaiset kärjessä Helsingin balettikilpailussa

Sekä musiikki- että balettikilpailuissa jo pitkään jatkunut aasialaisten esiinmarssi sai jatkoa perjantaina päättyneessä Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa. Suurin osa sarjojen parhaista oli aasialaisia miestanssijoita, joiden...

Slobodeniouk ehdolla Kansallisoopperaan, uudet johtajat Kaliforniaan  

Dima Slobodeniouk on ehdolla Kansallisoopperan ylikapellimestariksi, ja Thomas de Mallet Burgess saa taiteellisena johtajana jatkoajan. Samalla kertaa tuli kapellimestarinimityksiä Kaliforniasta: Elim Chan valittiin San...

Yhteissoiton into tarttuu Itä-Helsingissä

60 vuotta täyttävä Itä-Helsingin musiikkiopisto on tullut tunnetuksi paitsi erityisistä opetusmetodeistaan, myös tasokkaasta orkesteritoiminnastaan. Opisto huipentaa juhlavuotensa lauantaina 25.4. Musiikkitalossa konsertteihin, joissa lavalle astuu...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

1 KOMMENTTI