Uuden Musiikin Lokakuun teemana ilmastonmuutos

Oululaissäveltäjä Sakari Raappanan oboekonsertto Ragus kuullaan osana festivaalia. © Kimmo Pihlajamaa

Pohjois-Suomen tärkein nykymusiikkijuhla Uuden Musiikin Lokakuu käynnistyy huomenna ja jatkuu sunnuntaihin 11.10. saakka. Poikkeuksellisen lämmin syksy korostaa tämän vuoden festivaaliteemaa eli ilmastonmuutosta. Muutoksia on viime hetkillä kokenut myös festivaaliohjelma koronarajoitusten palatessa – muun muassa osa konserteista on siirtynyt Kempeleeseen, kuten avajaiskonsertti Ikitalvi, jossa Meri-Lapin jousikvartetti ja Oulu Sinfonian kamarimuusikot kantaesittävät Sanna Ahvenjärven ja Tapio Lappalaisen yhteisteoksen Ikirouta, Tuomas Kettusen kvarteton Dark Woods ja Marko Suorsan nauhateoksen Veden äänistä; lisäksi ensi kertaa Oulussa kuullaan Johanna Ruotsalaisen Fimbulvetur.

Torstaina 8.10. Oulu Sinfonia kantaesittää konsertissaan oululaisen säveltäjän Sakari Raappanan oboekonserton Ragus. Solistina soittaa Antti Turtiainen ja kapellimestarina on Tomas Djupsjöbacka. Konsertissa kuullaan ja nähdään myös Lotta Wennäkosken Jong jonglöörille ja orkesterille. Perjantain kamarikonsertissa kuullaan festivaalin sävellyskurssin opettajan Ville Raasakan Benzene sekä Juha T. Koskisen, Jouni Hirvelän ja Outi Tarkiaisen teokset. Lauantaina Oulun teatterissa esitetään Risto Laitisen säveltämä ja Tuulia Ahon kirjoittama pienoisooppera Sopraanon kuolema. Konserttirikas päätöspäivä sisältää sävellyskurssin opiskelijoiden teoksien kantaesitykset, pianisti Laura Mikkolan soolokonsertin ranskalais-norjalais-suomalaisella ohjelmalla sekä elektronisen musiikin säveltäjän Jukka Ruohomäen 50-vuotistaiteilijajuhlakonsertin.

Muuta luettavaa Rondossa

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...

Heikki Hattunen voittoisana Alavudella

Viime viikonloppuna Alavudella pidetyn Toivo Kuula -laulukilpailun voitti tenori Heikki Hattunen. Voittosumma oli 10 000 €. Toisen palkinnon jakoivat baritoni Joonas Orrain ja sopraano Heta...