Silmukka Gergijevin ympärillä kiristyy

Mariinski-teatterin orkesteri soitti Valeri Gergijevin johdolla Mikkelin Maaseurakunnan kirkossa 4.7.2021.

Viime päivien Valery Gergijev -uutiset saivat nopeasti jatkoa. Heti Milanon La Scalan ja New Yorkin Carnegie Hallin jälkeen myös Münchenin kaupunki on nostanut hänet tikun nokkaan. Pormestari Dieter Reiter on antanut Gergijeville maanantaihin asti aikaa tuomita ystävänsä Vladimir Putinin Ukrainan sotaretki, muuten hänen sopimuksensa Münchenin filharmonikkojen ylikapellimestarina on lopussa.
Vielä syksyllä Münchenin filharmonikot oli antamassa hänelle kauden pidennyksen, ja hänen myötävaikutustaan vasta avatun Isar-Filharmonian rakentamiseksi kehuttiin. Nyt mieli myös muusikoiden keskuudessa on kääntynyt.
Rotterdamin filharmonikot, jossa Gergijev on kunniakapellimestarina, on päätynyt samanlaiseen ratkaisuun. Konsertit hänen kanssaan sekä syyskuun perinteinen Gergijev-festivaali perutaan. Tuorein Gergijevin pannaan laittaja on Tukholman Östersjöfestivalen, jossa hän in vieraillut säännöllisesti. ”Enää se ei ole mahdollista”, sanoo Berwaldhallenin johtaja Staffan Becker Svenska Dagbladetille.
Mikkelin musiikkijuhlat päätynee aikalisän jälkeen samaan ratkaisuun. Gergijev on vaikeassa raossa, sillä erityisasema Putinin suosikkina on vaikuttanut Pietarin Mariinski-teatterin rahoitukseen ja käytännössä mahdollisti suuren ja kalliin Mariinski II -talon rakentamisen vauhdilla, joka olisi länsimaissa mahdottomuus.
Toisaalta länsimaiset kiertueet ovat olleet Mariinski-teatterille myös tärkeä tulonlähde. Gergijev on rakentanut Pietarin toiminnasta, kiertueiden ja residenssien kansainvälisestä verkostosta sekä osin myös omasta vierailevan kapellimestarin urastaan toisiinsa linkittyvän, mahtavan imperiumin. Nyt tämä rakennelma uhkaa sortua.
 
 

Muuta luettavaa Rondossa

Yhteissoiton into tarttuu Itä-Helsingissä

60 vuotta täyttävä Itä-Helsingin musiikkiopisto on tullut tunnetuksi paitsi erityisistä opetusmetodeistaan, myös tasokkaasta orkesteritoiminnastaan. Opisto huipentaa juhlavuotensa lauantaina 25.4. Musiikkitalossa konsertteihin, joissa lavalle astuu...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...
Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli