Gergijev ulos Mikkelistä, Metistä, Münchenistä ja…

Mikkelin musiikkijuhlien ja Mariinski-teatterin 30 vuotta jatkunut yhteistyö näyttää päättyvän. Tässä venäläiset vielä viime kesänä Maaseurakunnan kirkossa. ©Laura Luostarinen

Mikkelin musiikkijuhlat on päättänyt, että Mariinski-teatteri ja sen johtaja Valeri Gergijev eivät esiinny kesän 2022 musiikkijuhlilla. Mikkelistä lähetettiin viikonloppuna ukaasi Gergijeville ja toivottiin tältä Ukrainan sotaa tuomitsevaa lausuntoa, mutta sellaista ei kuulunut.
”Gergijev kyllä julkaisi videon omalla Instagram-fanisivuillaan [#maestrogergijev], jossa hän puhui rauhan ja musiikin puolesta, mutta se ei tässä tilanteessa ihan riittänyt. Meille suoraan hän ei lausunut mitään. Näin päätimme lopettaa yhteistyön ainakin toistaiseksi”, kertoo festivaalijohtaja Teemu Laasanen.
Mikkelin musiikkijuhlat kuitenkin järjestetään ensi kesänä. ”Mariinski-teatterilla piti olla neljä konserttia. Nyt yritämme löytää niille korvaajaa. Yli puolet muusta ohjelmasta oli jo lyöty lukkoon, joten se toteutuu sellaisenaan”, Laasanen jatkaa.
”Olemme jo usean vuoden ajan yrittäneet vähentää riippuvuuttamme Mariinski-teatterista ja saada muuta ohjelmaa, ja nyt osoittautui, että tämä tie oli oikea. Mitä tämä sitten merkitsee koko juhlien uuden konseptoinnin kannalta, sitä emme ole ehtineet vielä miettiä.”
Eivätkä päivän Gergijev-uutiset pääty tähän. Myös Münchenin pormestari Dieter Reiter ilmoitti, että Gergijevin ylikapellimestarisopimus Münchenin filharmonikkojen kanssa loppuu.
”Olisin odottanut, että hän tarkistaa myönteisen suhteensa Venäjän vallanpitäjään. Selkeä signaali orkesterille, sen yleisölle, yleisölle ja kaupunkipolitiikalle olisi ollut välttämätön yhteistyön jatkamiseksi. Kun tätä ei ole tehty, jäljelle jää vain välitön erottaminen”, hän sanoi.
Eilisen aikana myös lukuisat muut tahot ilmoittivat potkuistaan venäläisille. New Yorkin Metropolitan-ooppera sanoi lopettavansa kaiken yhteistyön Putinia kannattavien tahojen kanssa. Tämä koskee myös suunniteltuja Bolshoi-teatterin vierailuja. Milanon La Scalan Gergijevile asettama ultimatum sodan tuomitsemisesta meni umpeen, ja hänet on poistettu oopperatalon ohjelmista.
Gergijevin manageri Marcus Felsner ilmoitti lopettavansa yhteistyön kapellimestarin kanssa. Pariisin Filharmonia perui Gergijevin huhtikuuksi suunnitellut konsertit Pariisin orkesterin ja Mariinski-teatterin kanssa. Kapellimestarin piti johtaa kaikki Tshaikovskin sinfoniat. Vastaavaan päätökseen tulivat myös Luzernin musiikkijuhlat, Grafeneggin festivaali, Baden-Badenin Festspielhaus ja Verbierin festivaali.
”Kauhulla ja järkytyksellä seuraamme Venäjän hyökkäystä Ukrainan kansan kimppuun. Rukoilemme heidän puolestaan ja toivomme heille rohkeutta vastustaa aggressiota”, lausui Verbierin festivaalin perustaja ja johtaja Martin T:son Engström.
Lontoon kuninkaallinen ooppera perui Bolshoi-baletin vierailut, ja International Classical Music Awards (ICMA) erotti Venäjän valtion omistaman Radio Orfeuksen jäsenistöstään.
Gergijevin lisäksi myös mm. venäläinen pianisti Denis Matsujev on menettänyt konserttinsa läntisissä musiikkikeskuksissa. Myös hän on tunnettu Putinin kannattajana. Moni kansainvälisillä areenoilla työskentelevä venäläinen muusikko on tuominnut sodan. Tähtisopraano Anna Netrebko sanoi Instagramissa seuraavasti:
”Haluan tämän sodan päättyvän ja ihmisten voivan elää rauhassa. Tätä toivon ja rukoilen. Silti taiteilijoiden tai julkisuuden henkilöiden pakottaminen ilmaisemaan poliittisia mielipiteitään julkisesti ja tuomitsemaan kotimaansa ei ole oikein. Tämän pitäisi olla vapaa valinta. Kuten monet kollegani, en ole poliittinen henkilö. En ole politiikan asiantuntija. Olen taiteilija ja tarkoitukseni on yhdistää ihmisiä yli poliittisten erojen.”
Netrebko ei ole yhtä läheinen Putin-liittolainen kuin Gergijev, ja hän on Itävallan kansalainen, mutta hänen maineeseensa tuli tahra, kun hän heilutti Itä-Ukrainan separatistilippua yhdessä separatistijohtaja Oleg Zarjowin kanssa – omien sanojensa mukaan tietämättä, mikä lippu on.
Venäjän sisälläkin monet taiteilijat ovat tuominneet sodan – seurauksia pelkäämättä. Kiinnostava tapaus on maanantainen vetoomus sodan lopettamiseksi, sillä sen allekirjoittaneiden muusikoiden ja managereiden joukossa oli mm. kapellimestari-viulisti Vladimir Spivakov sekä Pietarin Alexandrinsky-teatterin johtaja Valeri Fokin ja Moskovan Bolshoi-teatterin johtaja Vladimir Urin.
 
 
 
 

Muuta luettavaa Rondossa

Mikhail Pletnev konsertoi Musiikkitalossa 17.3.

  Venäläissyntyinen pianotaiteilija Mikhail Pletnev pitää sooloresitaalin Helsingin Musiikkitalossa tiistaina 17. maaliskuuta 2026. Hän kohosi kansainväliseen tietoisuuteen voitettuaan Moskovan Tšaikovski-kilpailun vuonna 1978. Sittemmin hänelle on...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...