Julie Svačinová voitti Oulun valtakunnallisen alttoviulukilpailun

Oulun valtakunnallinen alttoviulukilpailu saatiin päätökseen myöhään perjantai-iltana. Kilpailun voitti Julie Svačinová. Kuvassa tuomaristo sekä finalistit. © Oulun valtakunnallinen alttoviulukilpailu
Alle kolmekymppisille suomalaisille ja Suomessa vakituisesti vaikuttaville alttoviulisteille tarkoitettu Oulun alttoviulukilpailu 2022 ratkesi myöhään perjantai-iltana Oulun Musiikkikeskuksen Madetojan salissa käydyn kaksipäiväisen loppukilpailun päätteeksi. Voittajaksi itsensä soitti Julie Svačinová.  Loppukilpailun osanottajat soittivat säveltäjä Panu Savolaiselta tilatun teoksen Woodpecker alttoviululle ja lyömäsoittimille, sekä valintansa mukaan joko F.A. Hoffmeisterin tai C. Stamitzin alttoviulukonserton Erkki Lasonpalon johtaman Oulu Sinfonian solisteina. 
 
Kansainvälisesti meritoitunut tuomaristo puheenjohtaja Jouko Mansneruksen johdolla päätti myöntää ensimmäisen palkinnon, suuruudeltaan 5000 euroa Julie Svačinoválle.
 
”Kilpailun yleistaso oli erittäin korkea”, kertoo Mansnerus.
 
Kilpailun muut palkitut olivat Alexander Pozdniakovas (toinen palkinto, 3000€) ja Ingrid Odé (kolmas palkinto, 2000€), sekä Ulla Knuuttila (neljäs palkinto, 500€). Martta Kunnola ja Ada Koivukangas palkittiin loppukilpailussa 500€:n arvoisilla finalisti-palkinnoilla. Lisäksi 16-vuotiaalle Martta Kunnolalle myönnettiin nuoren lupaavan soittajan palkinto ja Charlotta Westerback palkittiin parhaasta välikilpailun pakollisen kotimaisen teoksen esityksestä. Kaikki kilpailun palkinnot ovat verovapaita opintoihin tarkoitettuja stipendejä.

Pitkän historian kilpailu

 
Kotimaisia alttoviulukilpailuja on järjestetty noin viiden vuoden välein jo vuodesta 1991 lähtien, jolloin kisailtiin Sotkamossa. Kisat on järjestetty kerran Helsingissä, mutta useimmin alttoviulunsoitolla on kilpailtu Tampereella, kaikkiaan neljästi. Aiemmissa kilpailussa menestyneet soittajat ovat yleensä menestyneet myös myöhemmin urallaan. Esimerkkeinä mainittakoon tämänvuotisen kilpailun tuomariston jäsen, Hampurin musiikkikorkeakoulun professori Anna Kreetta Gribajcevic, Tapiola Sinfoniettan sooloaltisti Jussi Tuhkanen, Ruotsin radion sinfoniaorkesterin sooloaltisti Eriikka Nylund, kansainvälistä artisti- ja pedagogiuraa tekevä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian lehtori Lilli Maijala, sekä Stuttgartin kamariorkesterin alttoviulisti Iiro Rajakoski
 
Ensimmäistä kertaa Oulussa järjestettävän kisojen tuomaristoon oli saatu puheenjohtaja Mansneruksen lisäksi professorit Lars Anders Tomter, Diemut Poppen, Yuval Gotlibovich ja Anna Kreetta Gribajcevic, jotka ovat tuttuja myös suurimpien kansainvälisten kilpailujen tuomaristosta. Viikon aikana musiikkikeskuksessa järjestettiin myös lasten ja nuorten Pohjoinen alttoviulutapahtuma, johon kuului tuomariston mestarikurssien lisäksi Karjasillan kirkossa järjestetty juhlakonsertti.

Muuta luettavaa Rondossa

Mikhail Pletnev konsertoi Musiikkitalossa 17.3.

  Venäläissyntyinen pianotaiteilija Mikhail Pletnev pitää sooloresitaalin Helsingin Musiikkitalossa tiistaina 17. maaliskuuta 2026. Hän kohosi kansainväliseen tietoisuuteen voitettuaan Moskovan Tšaikovski-kilpailun vuonna 1978. Sittemmin hänelle on...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...