Viikonloppuiselle Barokin labyrinteissä -festivaalille uusi taiteellinen johtaja

Mats Lillhannus aloittaa Barokin labyrinteissä -festivaalin taiteellisena johtajana Anna Rainion seuraajana. (Lillhannuksen kuva © Mats Lillhannus, Rainion kuva © Heikki Luoto.)

Barokin labyrinteissä -festivaalin taiteellisena johtajana viisi vuotta toiminut viulisti Anna Rainio jättää tehtävänsä tämänvuotisen festivaalin jälkeen. Festivaalin uutena taiteellisena johtajana aloittaa turkulaistenori Mats Lillhannus. Barokin labyrinteissä on lähes 20-vuotias vanhan musiikin festivaali, jonka konsertteja kuullaan vuosittain pääasiassa Paraisilla. Lillhannus aloittaa festivaalin johdossa 2023.

25.–27. marraskuuta päästään viettämään ensimmäistä perinteistä festivaalia pitkään aikaan. Tämän vuoden festivaalilla kuullaan paljon J.S. Bachia. Jouluoratorio-konsertit kuullaan Paraisten kirkossa lauantaina 26. ja Liedon kirkossa sunnuntaina 27. marraskuuta. Festivaalin avaa perjantai-iltana luuttukonsertti, jossa esiintyy luutisti Mikko Ikäheimo. Taiteelliset johtajat nähdään lavalla Jouluoratorio-konserteissa.

Laulaja, musiikkikirjailija, toimittaja ja äänitysteknikko Lillhannus on perustanut muun muassa renessanssimusiikkiin keskittyneen Camerata Aboensis -lauluyhtyeen, Key Ensemble -kuoron ja Giardino Novo -lauluyhtyeen. Rainio jatkaa viulunsoiton lehtorin virkaa Lapin musiikki- ja tanssiopistossa sekä soittaa barokkiviulua mm. Helsingin barokkiorkesterissa, Suomalaisessa barokkiorkesterissa sekä Ensemble Nylandiassa.

Lillhannuksella on ajatuksia ja ideoita tulevan vuoteen:

”Haluaisin tutkia, miten festivaalin ohjelmistoa voisi varovasti laajentaa sekä varhaisempaan että myöhäisempään suuntaan. Minua ovat aina kiehtoneet erityisesti suurten tyylikausien väliset murrosvaiheet, kun vanhat perinteet elävät rinnakkain uusien innovaatioiden kanssa ja kokeiluja tehdään moniin eri suuntiin. Tällaista nähdään sekä barokkikauden alussa että lopussa, ja näitä kokeiluja olisi hauskaa tutkia festivaalin puitteissa, barokin ydinohjelmiston rinnalla”, hän sanoo.

Muuta luettavaa Rondossa

Mikhail Pletnev konsertoi Musiikkitalossa 17.3.

  Venäläissyntyinen pianotaiteilija Mikhail Pletnev pitää sooloresitaalin Helsingin Musiikkitalossa tiistaina 17. maaliskuuta 2026. Hän kohosi kansainväliseen tietoisuuteen voitettuaan Moskovan Tšaikovski-kilpailun vuonna 1978. Sittemmin hänelle on...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...