Thielemann Barenboimin seuraajaksi

Christian Thielemann saa astua suuriin saappaisiin Berliinin valtionoopperassa. Myös Deutsche Oper Berlin etsii nyt uutta Generalmusikdirektoria Donald Runniclesin lähtiessä kesken kauttaan.

Viime viikon ykkösuutisia klassisen musiikin alalla oli Christian Thielemannin nimitys Berliinin valtionoopperan Generalmusikdirektoriksi. Hän seuraa Daniel Barenboimia, joka tammikuussa joutui jättämään tehtävän terveyssyiden vuoksi johdettuaan taloa yli 30 vuotta. Ensi syyskauden alussa aloittava Thielemann oli veikkauksissa kärjessä jo siitä lähtien, kun hän johti viime syksynä Barenboimin tilalla Wagnerin Ring-sarjan suurella menestyksellä.

Thielemann lopettelee kauttaan Dresdenin Staatskapellen ylikapellimestarina. Hän on tullut tunnetuksi saksalaisen sointiperinteen jatkajana, ja yhteistyö Dresdenin valio-orkesterin kanssa on ollut hedelmällistä. Siksi Semperoperin johdon päätös olla uusimatta hänen sopimustaan on herättänyt ihmetystä. Kaikki saksalaiset kriitikot eivät ole ottaneet Berliininkään nimitystä kiitoksella vastaan, sillä Thielemannin ohjelmisto on kapea, eikä hän ole pesteissään osoittanut kovin suuria diplomaattisia ja organisatorisia kykyjä. Hän oli kuitenkin valtionoopperan muusikkojen suosikki tehtävään.

Thielemann toimi 1997–2004 Deutsche Oper Berlinin Generalmusikdirektorina mutta joutui hankauksiin intendentin kanssa. Sukset menivät ristiin myös Barenboimin kanssa, kun Thielemann kritisoi Staatsoperin vievän Deutsche Operin tuet. Sittemmin suhteet ovat taas lämmenneet. Berliinin jälkeen Thielemann johti Münchenin filharmonikkoja ja oli Bayreuthin festivaalin musiikkijohtaja. Hänen vastuullaan oli myös Salzburgin pääsiäisfestivaali, jossa Staatskapelle Dresden soitti, mutta jälleen kerran hän riitautui intendentin kassa, ja sopimus loppui.

Kaikesta huolimatta Thielemann on säilyttänyt asemansa musiikillisten huippuhetkien mahdollistajana erityisesti suuren saksalaisen romantiikan saralla, ja hänellä on erityissuhde Wienin filharmonikkoihin. Hän johtaa orkesterin seuraavan uudenvuodenkonsertin. Seuraavan kerran häntä kuullaan Berliinin Staatskapellen edessä 20 ja 21. marraskuuta, jolloin hän johtaa Brucknerin viidennen sinfonian.

Muuta luettavaa Rondossa

Musiikkiuutisia: Muutoksia orkesterien johdossa, Sibelius-palkinto Saundersille

Aapo Häkkinen jättää HeBon johtajuuden Helsingin Barokkiorkesterin taiteellinen johtaja Aapo Häkkinen jättää tehtävänsä tämän vuoden lopussa. Häkkinen on johtanut orkesteria vuodesta 2003, ja hänen johdollaan HeBo...

Vantaalla päätetään taiteen perusopetuksen tulevaisuudesta

Taiteen perusopetuksen toimijat ravistelevat kuntapäättäjiä hereille: lasten harrastusmahdollisuuksista säästäminen tulee kalliiksi.   V antaan kaupunginhallitus päätti 10. elokuuta 2026 käynnistää yhteistoimintaneuvottelut. Taustalla on jo vuodesta 2024...

Seela Sella on poissa

  Useat mediat ovat STT:n tiedotteeseen perustuen uutisoineet tänään näyttelijä Seela Sellan menehtyneen 89-vuotiaana. Keväällä Seela Sella kertoi sairastavansa nielusyöpää. Hoitojen päätyttyä hän palasi vielä...

Kahdeksasluokkalaisille suunnattu Taidetestaajat saa jatkoa

Valtioneuvosto ilmoitti 1. syyskuuta budjettiriihensä tiedotustilaisuudessa, että Taidetestaajat saavat 3,5 miljoonan euron määrärahan lukuvuodelle 2027–2028. Vuonna 2017 käynnistynyt, koko maan kattava Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelma vie joka...

Tampere Filharmonia kiinnitti Kristian Sallisen

Suomen nuorimman kapellimestaripolven voittokulku jatkuu. Kristian Sallinen, 25, on nimitetty Tampere Filharmonian seuraavaksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Hän aloittaa kolmivuotiskautensa elokuussa 2027, kun Matthew Hallsin...

Aasialaiset kärjessä Helsingin balettikilpailussa

Sekä musiikki- että balettikilpailuissa jo pitkään jatkunut aasialaisten esiinmarssi sai jatkoa perjantaina päättyneessä Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa. Suurin osa sarjojen parhaista oli aasialaisia miestanssijoita, joiden...

Slobodeniouk ehdolla Kansallisoopperaan, uudet johtajat Kaliforniaan  

Dima Slobodeniouk on ehdolla Kansallisoopperan ylikapellimestariksi, ja Thomas de Mallet Burgess saa taiteellisena johtajana jatkoajan. Samalla kertaa tuli kapellimestarinimityksiä Kaliforniasta: Elim Chan valittiin San...

Yhteissoiton into tarttuu Itä-Helsingissä

60 vuotta täyttävä Itä-Helsingin musiikkiopisto on tullut tunnetuksi paitsi erityisistä opetusmetodeistaan, myös tasokkaasta orkesteritoiminnastaan. Opisto huipentaa juhlavuotensa lauantaina 25.4. Musiikkitalossa konsertteihin, joissa lavalle astuu...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...