Kansallisteatterin ja Turun kaupunginteatterin yhteistuotanto Nämä juhlat jatkuvat vielä sai ensi-iltansa Turussa viime vuoden puolella. Se on ehtinyt kerätä useita ihastuksen ilmauksia ennen rantautumistaan Kansallisen Pienelle näyttämölle. Ja jos Helsingin ensi-iltayleisön reaktioista jotain voi päätellä, tunnetila jatkuu myös täällä.
Oman sukupolvensa kapinallinen kirjailija Eeva Kilpi (s. 1928) puhuttelee sekä aiheena että teksteillään edelleen. Eeva Kilvestä on tullut merkittävä evakkouden, rakkauden, feminismin ja luonnonsuojelun lähettiläs. Kaksi viimemainittua hän on nostanut vahvasti esiin aikana, jolloin ne eivät olleet osa yleistä tietoisuutta tai trendikkäitä. Viime vuonna Kilven runoista tehtiin esitys Teatteri Avoimiin oviin. Sen ohjasi Laura Mattila, jonka ohjaus myös tämä uusi esitys on.
Nämä juhlat jatkuvat vielä pohjautuu WSOY:llä Eeva Kilven kustantajana toimineen Anna-Riikka Carlsonin vuonna 2024 ilmestyneeseen lähes 500-sivuiseen kaunokirjalliseen tietokirjaan Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä. Carlson (s.1974) ja Kilpi työskentelivät yhdessä useita vuosia ja heistä tuli läheiset ystävät. Carlson kirjasi muistivihkoihin tapaamisten aikana käydyt keskustelut kirjallisuudesta ja elämästä. Kirjailija kannusti häntä muokkaamaan ne kirjaksi.
Lea-palkittu Kati Kaartinen on kirjoittanut Nämä juhlat jatkuvat vielä -esityksen näytelmätekstin Carlsonin romaaniluonnoksen pohjalta, eli esitys on itsenäinen näkemys näiden naisten ystävyydestä. Ohjaaja on korostanut, että muuten muistiinpanoihin pohjautuvan esityksen kustannustoimittaja Aada on fiktiivinen hahmo, ei Carlsonin kirjan Anna-Riikka.
Esityksen dialogi sekä lausutut ja lauletut Kilven runot asettuvat luontevasti limittäin tässä musiikkiteatterissa. Läpisävelletyn esityksen musiikki on Maija Ruuskasen, joka myös soittaa flyygeliä lavalla, laulaa ja esittää muutaman sivuroolin. Musiikissa on haikeutta, taistelutahtoa ja huumoria.
Pienen näyttämön lavalla on osittain lakanoilla peitettyjä erikokoisia muutto- tai kuljetusarkkuja. Niiden keskeltä nousee lehdetön puu. Laatikoiden päällä, kuin museossa jalustoilla, on lasipurkissa kyniä, peruukki, arkista tilpehööriä. Tarkennuksia arkeen kuten Eeva Kilven runoissakin usein. Takaseinällä valkokangas, johon heijastuu valokuvia, pätkä tv-dokumenttia nuoresta Kilvestä, kuvia rajan taakse jääneestä Hiitolasta sekä rakkaasta kesäpaikasta Piskolasta, jonka huoneet ovat täynnä pikkutavaraa. Veli-Ville Sivénin tekoälykäsittely herättää kuvat eloon.
Kokonaisuutena näyttämö on seesteinen ja valoisa kuin hoitolaitos tai elämänsä kanssa sinut olevan ihmisen mieli, johon asettuu vuorollaan erilaisia kuvia ja muistoja.
Sitä seesteisyyttä ja elämänviisautta katsojille tarjoillaankin aika suurina annoksina. Se voi käydä raskaaksi, jos on sitä mieltä, että kaikki Kilven tekstit eivät sisällä erikoisia oivalluksia tai omintakeisia kuvia. Joissain kohdin olisin kaivannut dramaturgista tiivistystä.
Eija Ahvon Eeva ja Jonna Järnefeltin Aada ovat lavalla koko ajan – ja puhuvat tai laulavat koko ajan. Hoitokotiin muuttanut hauras Eeva kamppailee nykyhetkessä muistinsa kanssa, mutta ei ole menettänyt mitään suoruudestaan. Takaumissa kohtaamme raa’ankin rehellisen, yhtä aikaa lempeän ja itsekkään runoilijan. Ahvo tulkitsee taitavasti ihmisen iät lapsuudesta vanhuuteen. Varsinkin vanhaan Eevaan hän löytää uskottavuutta, sävyjä ja lämpöä.
Aadan hahmosta ei esityksen alkupuolella ole helppoa saada otetta. Tämä tuntuu häviävän jonnekin vekkihamettaan nykivän pikkutyttömäisen ja tolaltaan ihastuksesta olevan “kirjallisuusihmisen” väliin. Toisessa näytöksessä Aadan persoonaan löytyy enemmän rakennuspuita, kun esimerkiksi päästään mukaan Aadan ja hänen puolisonsa yhteiselle Lapin-matkalle. Myös Aadan ja Eevan myöhemmät keskustelut kirjailijuudesta ja uskalluksesta käydään kahden jo elämää kokeneen välillä.
Nämä juhlat jatkuvat vielä katsoo naisiaan Eeva Kilven teesien kautta. Tunnetuimpia niistä on toteamus, että ihmisessä ovat kaikki iät läsnä. Esityksessä toistuu myös kirjailijan ajatus, että ihminen näkee itsensä siinä, miten toinen hänet näkee. Tässä tapauksessa toinen eli Aada myös sanoittaa näkemänsä. Esityksen päähenkilö on kirjailija Eevan ihailijan ja ystävän Eeva.
Ystävän katse on altis ja kaikessa hyvän näkevä. Eeva itse tarkkailee elämäänsä ja motiivejaan välillä hyvinkin ankarasti, mutta Aada torjuu rehellisyyden, hän haluaa pyöristää, pehmentää ja pitää ystävän motiivit sellaisina kuin on ne itse ymmärtänyt.
Aada ja Eeva pitävät kiltteyttä aliarvostettuna. Heille se ei ole ominaisuus vaan valinta, päätös toimia kohti hyvää. Tämän pyrkimyksen yhdistäminen päämäärätietoiseen taisteluun itselleen tärkeiden asioiden puolesta lienee yksi Eeva Kilven suosion salaisuus. Se elää hänen tuotannossaan.
Kansallisteatteri: Nämä juhlat jatkuvat vielä. Perustuu Anna-Riikka Carlsonin kirjaan. Teksti Kati Kaartinen Lyriikat Eeva Kilpi ja Kati Kaartinen. Ohjaus Laura Mattila. Sävellys Maija Ruuskanen. Visualisointi ja valot Veli-Ville Sivén. Äänet Mika Hiltunen. Tekstidramaturgi Taija Helminen. Näyttämöllä Eija Ahvo, Jonna Järnefelt ja Maija Ruuskanen. Yhteistuotanto Turun kaupunginteatterin kanssa. Helsingin ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 26.2.2026.
