J.S. Bach passioineen pitää edelleen asemansa pääsiäismusiikin kuninkaana, mutta olisiko sille vaihtoehtoja? Helsingin barokkiorkesteri löysi sellaisen Bachin pojan Carl Philipp Emanuelin Matteus-passiosta.
C.P.E. Bachilla oli läheinen suhde isänsä Johann Sebastianin Matteus-passioon. Hän oli jo teini-iässä osallistunut sen esityksiin Leipzigissä, ja teoksen nuotit jäivät hänelle isän kuoleman jälkeen. Oman Matteus-passionsa kimppuun Carl Philipp Emanuel paneutui toimiessaan Hampurin kirkkomusiikin johtajana kummisetänsä Telemannin jälkeen. Se esitettiin 5. helmikuuta 1769 Pietarinkirkossa ja paastonajan juhlapyhinä muissa Hampurin kirkoissa.
Suvun perinne tuntuu selvästi poika-Bachin passiossa. Sen kokonaisrakenne koraalien kehystämine kertovine jaksoineen ja aarioineen on jykevä, kuten isälläänkin. Objektiivinen tapahtumakuvaus, yksilöllinen kokemus Kristuksen kärsimystiestä sekä yhteisöllinen osallistuminen siihen saavat samanlaisen suhteen.
Aika oli kuitenkin jo toinen. Uusi, yksinkertaisempi ja tunteellinen tyyli oli jo korvannut barokin monumentaalisuuden ja symboliikan, ja selkeä, herkkä melodiikka monimutkaisen kontrapunktin. Tunnelma on intiimimpi. Jos J.S. Bachin Matteus-passio on kuin suuri katedraali, C.P.E.:n vastaava muistuttaa enemmän valistuksen ajan salonkia tai kirkkoa.
Poika-Bach tuntui yrittävän itsekin karistaa isänsä taakkaa. Tästä kertoo se, että hänen Matteus-passionsa ensimmäisessä versiossa resitatiivien tekstit olivat suoraan evankeliumista tai isä-Bachilta, mutta myöhemmissä versioissa niitä oli korvattu valistusrunoilija Christoph Daniel Ebelingin teksteillä.
Vaikka Carl Philipp Emanuelin passiota esitettiin aikanaan paljon eri nimillä, se ei juurtunut ohjelmistoon. Teoksesta julkaistiin säveltäjän kuoleman jälkeen lyhennetty klaveeripartituuri, mutta kokonaisuudessaan nuottimateriaalia ei ole vieläkään julkaistu. Käsikirjoitus löydettiin vuonna 1999 Berliinin Sing-Akademien arkistosta.
Ton Koopman ja Amsterdamin barokkiorkesteri ja -kuoro esittivät ja levyttivät vuoden 1769 version vuonna 2002. Siitä on tullut teoksen tärkein referenssilevytys.
Helsingin barokkiorkesterin johtaja Aapo Häkkinen teki mittavan työn valmistaessaan oman materiaalinsa orkesterinsa ja Audi Jugendchorakademien konserttiin Helsingin Musiikkitalossa. Ensi kuulemalta en sanoisi, että siitä on J.S. Bachin passioiden korvaajaksi, mutta se on historiallisesti mielenkiintoinen ja lopulta myös elämyksellinen kokemus.
Sanon ”lopulta” siksi, että teoksen alkupuolella resitatiivit tuntuvat hieman monotonisilta ja epädramaattisilta verrattuna monen barokin ajan passion väkevän retoriseen kerrontaan. Joskus tuli suoraan sanottuna pitkästynyt olo. Täytyy kuitenkin myöntää, että se voi johtua siitä, että mielessä oleva isä-Bachin esikuva on niin musertava.
Ehkä esityksessäkin oli alussa vähän varovaisuutta. Audi Jugendchorakademien kirkas ja ponnekas laulu toi kuitenkin teokseen valistuksen valoa ja myötätuntoa. Nuorisokuoromainen kevyt sointi sopi erinomaisesti musiikin tyyliin, vaikka joissakin kohdin tuhdimpi basso olisi ollutkin paikallaan. Loppua kohti myös solistien ja orkesterin osuus jäntevöityi.
Resitatiivien ja aarioiden välinen kontrasti oli miedompi kuin J.S. Bachilla, ja molemmissa korostui yksilöllinen kokemus. Elisabeth Breuerin sopraano ja kuorosta solistiksi astuneen Karla Schrodin altto säteilivät suurta lempeyttä ja empatiaa niin Kristusta kuin koko ihmiskuntaa kohtaan. Tuomas Katajala toi ilmeikkäissä tenoriaarioissa terveisiä varhaisklassismin oopperanäyttämöiltä – vaikkei Carl Philipp Emanuel oopperoita säveltänytkään. Jonas Müllerin basso soi miellyttävän kultivoidusti.
C.P.E. Bachin klaveeri- ja orkesteriteokset pursuavat Sturm und Drang -ilmaisua. Se ei noussut passiossa etualalle, vaikka orkesteri tulkitsikin tekstin affekteja. Passion loppu oli kiinnostava, sillä se tuntui avaavan näkymiä aina romantiikkaan asti. Kun kolme luonnontorvea kajauttivat terveisensä (miksei niitä kuultu enempää?) ja musiikin kromaattiset kulut katsoivat rajan yli, mieleen tulee melkein Schumann.
Hienoa, että Hebo etsii vaihtelua pääsiäismusiikin kaanoniin! Ohessa tärkeimpiä pääsiäismusiikin tapahtumia ympäri Suomea. Suurimman huomion ansaitsevat Kuninkaantien muusikot, jotka tuovat Turun seudulle Samuel Beslerin Markus-passion, Heinrich Schützin Luukas-passion ja Leonhard Lechnerin Johannes-passion. Barokin ajan pääsiäismusiikin aarteisto on loputon – toivottavasti muutkin jaksavat etsiä sieltä vaihtoehtoja.
Turun seutu
31.3. Raision kirkko. Samuel Besler: Markus-passio. Kuninkaantien muusikot, joht. Jorma Hannikainen
1.4. Turku, Katariinan kirkko. Heinrich Schütz: Luukas-passio. Kuninkaantien muusikot, joht. Jorma Hannikainen
3.4. Sauvon kirkko. Leonhard Lechner: Johannes-passio. Kuninkaantien muusikot, joht. Jorma Hannikainen
2.–3.4. – Turku, Konserttitalo. W.A. Mozart: Requiem. Turun filharmoninen orkesteri, Chorus Cathedralis Aboensis, joht. Sian Edwards
Helsinki
31.3. Kallion kirkko. J.S. Bach: Johannes-passio. Seinäjoen kaupunginorkesteri, Kallion kantaattikuoro, joht. Tommi Niskala
1.4. Temppeliaukion kirkko ja 3.4. Helsingin tuomiokirkko. J.S. Bach: Matteus-passio. Cantores Minores, Suomalainen barokkiorkesteri, joht. Hannu Norjanen
2.4. Johanneksen kirkko. J.S. Bach:Matteus-passio. Suomen Laulu, Suomalainen barokkiorkesteri, joht. Nils Schweckendiek
Espoo
2.4. Tapiolasali. J.S. Bach: Messu h-molli. Tapiola Sinfonietta, joht. Peter Whelan
Lahti
1.4. Sibeliustalo. J.S. Bach: Johannes-passio. Sinfonia Lahti, Dominante, joht. Sofi Jeannin
Tampere
3.4. Tampereen tuomiokirkko. J.S. Bach: Johannes-passio. Tampereen tuomiokirkkokuoro, Tampere Chamber Orchestra, joht. Riikka Viljakainen
Kokkola
3.4. Kokkolan kirkko. J.S. Bach: Johannes-passio. Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri, joht. Clemens Schuldt
Kotka & Kouvola
1.4. Kotkan konserttitalo ja 2.4. Kuusankoskitalo. Jenkins: Stabat Mater. Kymi Sinfonietta, joht. Ilkka Aunu
Pori
1.4. Keski-Porin kirkko. Mozart: Requiem. Pori Sinfonietta, Suomalainen oratoriokuoro, joht. Ruth Kiiski
Vaasa
3.4. Vaasan kaupungintalo. Mm. Fauré: Requiem. Vaasan kaupunginorkesteri, Canticum Maris -kuoro, joht. Anna-Maria Helsing
