Kommentti: Tyrmätäänkö tolkun musiikintutkimus?

Kuva: Ida Pimenoff / Helsingin yliopisto.

 

Torstaina 28. huhtikuuta tuli tieto, että Helsingin yliopisto irtisanoo puolitettua lehtoraattia hoitaneet kaksi klassisen musiikin opettajaa musiikkitieteen oppiaineessa. Yliopiston massiivisen muutosohjelman keskellä asia näyttäytyy pienenä. On olemassa kuitenkin laajempi uhkakuva tieteenalan pysymisessä sen juurillaan ja toisaalta suurehko toive siitä, ettei opetustarjonnan sisältöihin tule valtavaa katvetta.

Helsingin yliopiston kandiohjelmat muuttuvat rajusti syksyllä 2017. Musiikkitiede tulee joidenkin silmissä kärsimään ja toisten mielestä vapautumaan siitä, ettei uuden taiteiden tutkimuksen ohjelman pääsykokeessa testata hakijan tietoutta musiikinteoriassa. Kokonaisuus jää ontoksi, vaikka opintotarjontaan ynnättäisiin yhteistyötä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kanssa ja tätä kautta tulisi korvaavuutta teorian ja klassisen musiikin historian alueiden menetykseen. Alan asiantuntijatehtäviin loistavasti työllistyneiden opiskelijoiden tasossa on ollut selvä kädenjälki säveltäjäkaksikosta Harri Vuori ja Harri Suilamo.

Tähän asti hulppeassa luento-opetuksen tarjonnassa tapahtuu iso lasku. Yleisen musiikkitieteen professori Eero Tarasti jää pian eläkkeelle. Vaikka tämänhetkisten tietojen mukaan hän saakin seuraajan, tämän viranhaltijan luento-opetukseksi jää paljon muutakin kriittistä ja paikkaamisen arvoista kuin se kattava taidemusiikkipaketti, jota irtisanotut lehtorit kannattelivat.

Käytännön asiat kiinnostavat tulevaa tai nykyistä opiskelijaa, ei Fredrik Paciuksen ja 1830-lukulaisen perinteen muistelu itseisarvoisesti. Varmuudella voi sanoa, ettei Helsingin yliopisto elvy sellaiseksi sivistyksen aarteeksi, jossa käytännöllistä musiikkitoimintaa sidottaisiin tieteen ympärille. Se on valinnut leikkausveitsi kurkulla, ettei se tätä halua.

Musiikkitieteen oppiaineen liepeillä on lyhyen aikaa vaikuttanut eurooppalaisten, pääosin populaarimusiikkia käsittelevien tutkijoiden kollektiivi nimeltä NIMiMS (Network for the Inclusion of Music in Music Studies). Oppositiosta itsensä löytänyt klaani on sitä mieltä, että musiikkia on modernin kulttuurintutkimusloikan jälkeen taas lupa tutkia nuottikuvin, ikään kuin ”nyt saa jo riittää” -hengessä. Vielä on epäselvää, voiko Helsingissä – yliopistokaupungin laajimmassa merkityksessä – kouluttaa sellaisen jatko-opiskelijan, joka voisi uskottavasti tehdä oikeaa tutkijanuraa nuotinlukutaidon kanssa. Moni luki rivieni välistä sanan Sibelius-Akatemia. Aivan.

Puhe humanistisen monitieteisyyden puolesta ei saisi olla sokeaa, vaikka siihen sisältyykin selviä ja itse taiteesta kumpuavia järkisyitä. Musiikintutkimus tarvitsee sateenvarjomaisen luonteensa säilyttämistä ja kansallistason liikakoulutuksen tarkistamista samanaikaisesti. Nyt kun paciukset revitään tylysti irti, liikutaan vääjäämättömästi kohti alan osaamiskeskittymien selvitystä ja isomman synergian haikailemista: mitä sanovat Turku, Jyväskylä ja Tampere? Näkisikö joku taho asiaa edes hieman omia seinärappauksiaan laajemmin?

Tatu Tamminen

Muuta luettavaa Rondossa

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...

Heikki Hattunen voittoisana Alavudella

Viime viikonloppuna Alavudella pidetyn Toivo Kuula -laulukilpailun voitti tenori Heikki Hattunen. Voittosumma oli 10 000 €. Toisen palkinnon jakoivat baritoni Joonas Orrain ja sopraano Heta...