Oulun seutu jyräsi Kangasniemen laulajavalinnoissa

Mikko Franck on Kangasniemen musiikkiviikkojen taiteellinen johtaja ja laulukilpailun puheenjohtaja: Kuva: kangasniemi.fi ja Heikki Tuuli.
Mikko Franck on Kangasniemen musiikkiviikkojen taiteellinen johtaja ja laulukilpailun puheenjohtaja: Kuva: kangasniemi.fi ja Heikki Tuuli.

Kapellimestari Mikko Franck on ilmoittanut 16 laulajaa, jotka on hyväksytty esikarsinnasta mukaan Kangasniemen laulukilpailuun heinäkuussa. Heidän joukossaan on neljä miestä ja 12 naista. Kilpailijoista peräti 31 prosenttia on syntynyt Pohjois-Pohjanmaan paikkakunnilla.

Niistäkin, joilla syntymäpaikka ei muodostu Oulun seudun kriteeriksi, voi löytää opiskelupaikan taustavaikutuksen: muun muassa mezzosopraano Annemari Moilanen ja sopraano Maria Mannermaa ovat Oulun ammattikorkeakoulun laulun yliopettaja Airi Tokolan oppilaita. Viime vuonna Kangasniemellä toisena palkittu Saara Kiiveri on Tokolan luokalta, samoin toissa vuoden jaettu voittaja Anu Ontronen. ”Pohjoisen ihmiset haluavat laulaa”, laulunopettaja kiteytti Rondo Classicille Oulun seudun laulajailmiötä käsittelevässä artikkelissa.

Kangasniemen laulukilpailu käydään 16.–17. heinäkuuta. Mukana alkukilpailupäivänä ovat:

Heikki Halinen (s. 1972 Espoo) tenori, Heikki Hattunen (s. 1984 Kemijärvi)  tenori, Marika Hölttä (s. 1991 Kouvola)  sopraano, Marko Kanto (s. 1978 Kemi)  baritoni, Aapo-Tapani Kilpelä (s. 1978)  basso, Minna-Leena Lahti (s. 1988 Kokkola)  sopraano, Niina Laitinen (s. 1981 Vantaa)  sopraano, Anna Liukkonen (s. 1987 Oulu)  sopraano, Maria Mannermaa (s. 1974 Ruotsi)  sopraano, Annemari Moilanen (s. 1986 Kajaani) mezzosopraano, Laura Mäkitalo (s. 1983 Kalajoki) mezzosopraano, Eeva Semerdjiev (s. 1983 Helsinki)  mezzosopraano, Silja Sevonkari (s. 1985 Raahe) sopraano, Johanna Takalo (s. 1992 Oulu) sopraano, Maiju Vaahtoluoto (s. 1989 Savonlinna)  mezzosopraano ja Hilkka Ylinärä (s. 1983 Oulu)  sopraano.

LUE MYÖS Auli Särkiön reportaasi Oulun seudun klassisen laulun voimapesästä

Muuta luettavaa Rondossa

Vantaalla päätetään taiteen perusopetuksen tulevaisuudesta

Taiteen perusopetuksen toimijat ravistelevat kuntapäättäjiä hereille: lasten harrastusmahdollisuuksista säästäminen tulee kalliiksi.   V antaan kaupunginhallitus päätti 10. elokuuta 2026 käynnistää yhteistoimintaneuvottelut. Taustalla on jo vuodesta 2024...

Seela Sella on poissa

  Useat mediat ovat STT:n tiedotteeseen perustuen uutisoineet tänään näyttelijä Seela Sellan menehtyneen 89-vuotiaana. Keväällä Seela Sella kertoi sairastavansa nielusyöpää. Hoitojen päätyttyä hän palasi vielä...

Kahdeksasluokkalaisille suunnattu Taidetestaajat saa jatkoa

Valtioneuvosto ilmoitti 1. syyskuuta budjettiriihensä tiedotustilaisuudessa, että Taidetestaajat saavat 3,5 miljoonan euron määrärahan lukuvuodelle 2027–2028. Vuonna 2017 käynnistynyt, koko maan kattava Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelma vie joka...

Tampere Filharmonia kiinnitti Kristian Sallisen

Suomen nuorimman kapellimestaripolven voittokulku jatkuu. Kristian Sallinen, 25, on nimitetty Tampere Filharmonian seuraavaksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Hän aloittaa kolmivuotiskautensa elokuussa 2027, kun Matthew Hallsin...

Aasialaiset kärjessä Helsingin balettikilpailussa

Sekä musiikki- että balettikilpailuissa jo pitkään jatkunut aasialaisten esiinmarssi sai jatkoa perjantaina päättyneessä Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa. Suurin osa sarjojen parhaista oli aasialaisia miestanssijoita, joiden...

Slobodeniouk ehdolla Kansallisoopperaan, uudet johtajat Kaliforniaan  

Dima Slobodeniouk on ehdolla Kansallisoopperan ylikapellimestariksi, ja Thomas de Mallet Burgess saa taiteellisena johtajana jatkoajan. Samalla kertaa tuli kapellimestarinimityksiä Kaliforniasta: Elim Chan valittiin San...

Yhteissoiton into tarttuu Itä-Helsingissä

60 vuotta täyttävä Itä-Helsingin musiikkiopisto on tullut tunnetuksi paitsi erityisistä opetusmetodeistaan, myös tasokkaasta orkesteritoiminnastaan. Opisto huipentaa juhlavuotensa lauantaina 25.4. Musiikkitalossa konsertteihin, joissa lavalle astuu...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...