Viisirivisen harmonikan mestaruudet jaettiin

5-rivisten-pelimannimestaruudet-sarja-i-9-v
Alle 9-vuotiaiden sarjan kärkikolmikko. Kuva: Markus Korpi-Hallila

 

Sata-Häme Soi -festivaalilla jaettiin 1- ja 2-rivisten harmonikkamestaruuksien lisäksi vielä 5-rivisten harmonikoiden pelimannimestaruudet.

Tällä ketaa 9-vuotiaiden sarjassa Suomen pelimannimestariksi valittiin kilpailun nuorin, vasta 7-vuotias Eelis Vuorela Lappeenrannasta. Arvioinnissaan tuomaristo kiinnitti huomiota tyyliin, tekniseen osaamiseen ja esiintymiseen kokonaisuutena. Jokainen kilpailija saa myöhemmin henkilökohtaisen kirjallisen palautteen.

”Se kannattaa lukea tarkkaan ja analysoida esimerkiksi opettajan kanssa”, virkkoo tuomariston puheenjohtaja Pasi Hirvonen. Hän onnitteli kaikkia kilpailijoita rohkeudesta osallistua ja persoonallisesta soitosta.

Muut tuomariston jäsenet olivat kansanmusiikin lehtori Riitta Kossi, kolminkertainen Suomen pelimannimestari Miia Palomäki sekä harmonikkataiteilija ja kapellimestari Matti Ekman. Kilpailussa oli tänä vuonna mukana lähes 40 soittajaa ja tuomaristo iloitsi erityisesti kilpailijoiden monipuolisesta ohjelmistosta.

Tulokset:

9-vuotiaat

1. Eelis Vuorela, Lappeenranta

2. Miljamarja Hänninen, Parainen

3. Hilla Salovaara, Ulvila

12-vuotiaat

1. Iida Paakala, Kouvola

2. Vilma Wirén, Kokkola

3. Marko Haapapuro, Kolari

15-vuotiaat

1. Jere Rouvinen, Joensuu

2. Anna Salomaa, Haapajärvi

3. Jonna Hytönen, Äänekoski

18-vuotiaat

1. Janina Suihkola, Sievi

2. Andre van Balen, Pori

3. Krista Savolainen, Pori

Yleinen

1. Jari Saarenpää, Himanka

2. Juha Arola, Kajaani

3. Jussi Henttonen, Nakkila

Veteraanit

1. Tapio Rannanmaa, Loppi

2. Sirpa Olkinuora, Ruovesi

3. Pauli Raivio, Haapajärvi

Yleisön suosikkina palkittiin Anna Salomaa.

Muuta luettavaa Rondossa

Musiikkiuutisia: Muutoksia orkesterien johdossa, Sibelius-palkinto Saundersille

Aapo Häkkinen jättää HeBon johtajuuden Helsingin Barokkiorkesterin taiteellinen johtaja Aapo Häkkinen jättää tehtävänsä tämän vuoden lopussa. Häkkinen on johtanut orkesteria vuodesta 2003, ja hänen johdollaan HeBo...

Vantaalla päätetään taiteen perusopetuksen tulevaisuudesta

Taiteen perusopetuksen toimijat ravistelevat kuntapäättäjiä hereille: lasten harrastusmahdollisuuksista säästäminen tulee kalliiksi.   V antaan kaupunginhallitus päätti 10. elokuuta 2026 käynnistää yhteistoimintaneuvottelut. Taustalla on jo vuodesta 2024...

Seela Sella on poissa

  Useat mediat ovat STT:n tiedotteeseen perustuen uutisoineet tänään näyttelijä Seela Sellan menehtyneen 89-vuotiaana. Keväällä Seela Sella kertoi sairastavansa nielusyöpää. Hoitojen päätyttyä hän palasi vielä...

Kahdeksasluokkalaisille suunnattu Taidetestaajat saa jatkoa

Valtioneuvosto ilmoitti 1. syyskuuta budjettiriihensä tiedotustilaisuudessa, että Taidetestaajat saavat 3,5 miljoonan euron määrärahan lukuvuodelle 2027–2028. Vuonna 2017 käynnistynyt, koko maan kattava Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelma vie joka...

Tampere Filharmonia kiinnitti Kristian Sallisen

Suomen nuorimman kapellimestaripolven voittokulku jatkuu. Kristian Sallinen, 25, on nimitetty Tampere Filharmonian seuraavaksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Hän aloittaa kolmivuotiskautensa elokuussa 2027, kun Matthew Hallsin...

Aasialaiset kärjessä Helsingin balettikilpailussa

Sekä musiikki- että balettikilpailuissa jo pitkään jatkunut aasialaisten esiinmarssi sai jatkoa perjantaina päättyneessä Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa. Suurin osa sarjojen parhaista oli aasialaisia miestanssijoita, joiden...

Slobodeniouk ehdolla Kansallisoopperaan, uudet johtajat Kaliforniaan  

Dima Slobodeniouk on ehdolla Kansallisoopperan ylikapellimestariksi, ja Thomas de Mallet Burgess saa taiteellisena johtajana jatkoajan. Samalla kertaa tuli kapellimestarinimityksiä Kaliforniasta: Elim Chan valittiin San...

Yhteissoiton into tarttuu Itä-Helsingissä

60 vuotta täyttävä Itä-Helsingin musiikkiopisto on tullut tunnetuksi paitsi erityisistä opetusmetodeistaan, myös tasokkaasta orkesteritoiminnastaan. Opisto huipentaa juhlavuotensa lauantaina 25.4. Musiikkitalossa konsertteihin, joissa lavalle astuu...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...