sunnuntai syyskuu 14. 2025

Pikkusisko, joka altistui Stockhausenille

0
                    Sakari Oramon hyppysissä tiivistyy salillinen odotusta, joka alkaa purkautua kuin lankakerä Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin jousten huokaistessa Karl Hartmannin pahaa enteilevän Concerto Funebrén ensimmäiset kolme säveltä...

Saako Taideyliopisto musiikkiteatterilinjan?

  Teatterikorkeakoulu ja Sibelius-Akatemia valmistelevat nyt tositarkoituksella musiikkiteatterin opintokokonaisuutta. Pilottihanke koulutuksen pohjustamiseksi käynnistyy ensi syksynä. Musiikkiteatterin osaajille on suuri kysyntä.   Musiikkiteatteriin keskittyvien korkeakouluohjelmien taival on Suomessa...

Pääsiäisen perinne on yhteinen

0
  Pääsiäinen on monelle yhtä kuin musiikki. Suomalaisten kuorojen ja orkesterien passioperinne on elinvoimaista, ja saa myös uudenlaisia muotoja. Myös totuttujen passioiden ulkopuolella mahdollisuudet ohjelmistosuunnitteluun...

Ooppera-aarre saa uudet kasvot

    Kiinalainen kunqu on maailman vanhimpia säilyneitä oopperamuotoja, ja nyt sitä yritetään saada entistä aktiivisemmin uuden sukupolven ulottuville. Ryhmät manner-Kiinasta ja Taiwanista toivat kevään festivaaleilla...

Koulujen musiikinopetuksesta

0
  Juri Kadarin provosoivan purkauksen (Tarvitaanko viihdemusiikin opetusta, Rondo nro 3) jättäisi mielellään omaan arvoonsa, mutta koska hän sohaisee myös Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen tutkintovaatimuksia, katson aiheelliseksi...

Tampereella koulitaan musiikkiteatteritoivoja

Tampereen ammattikorkeakoulun musiikkiteatterin suuntautumispolku on tällä hetkellä Suomen ainoa musiikkiteatteriin keskittyvä korkeakouluohjelma. Rondo vieraili seuraamassa, miten moniosaajiksi kehitytään. Tampereen Työväen Teatteri muodostaa näyttämöineen ja klubeineen...

Toimitus valitsee: Kantaesityksiä ja kaukovierailuja

0
Mikkelissä ja Oulussa kuullaan uusia teoksia. Pääkaupunkiseutu saa vieraita kaukomailta, ja pääsiäiskonsertissa Joensuussa yhdistetään kolme keskiajan musiikkiin perustuvaa kantaattia. Skandimaisemia To 30.3. klo 19 Madetojan sali Oulu...

Koulujen musiikinopetus elvytyksessä

0
Musiikkia opetetaan peruskoulussa yhä vähemmän ja heikommalla kompetenssilla. Luokanopettajakoulutuksen musiikinopetuksesta säästetään jatkuvasti. Oppilaiden osaamisessa on suuria aukkoja. Mikä neuvoksi? Musiikkikasvatuksen professori (vt.) Marja-Leena Juntusella on...

EU:n barokkiorkesteri lähtee Britanniasta – syynä Brexit

0
  Muutkin EU:n orkesterit harkitsevat vakavasti muuttoa Britannian EU-eron valmistelujen alla. Musiikin ammattilaiset arvelevat, että ero EU:sta voi haitata vakavasti musiikkialan kansainvälistä työntekoa.   The European Union Baroque...

Tarvitaanko viihdemusiikin opetusta?

0
  Suomen musiikinopetuksen nykytilasta ovat monet huolissaan. Näin kävi äskettäin, kun Helsinki päätti lakkauttaa musiikkiluokkatoimintansa. Miksi musiikinopetukselle käy niin usein huonosti kunnallisessa päätöksenteossa? Moni valittaa muuttuneista...

Ilmari Krohnin rytmiliikunta

0
   Säveltäjä, kirkkomuusikko ja tutkija Ilmari Krohn (1867-1960) asetti missiokseen Suomen kansan rytmitajun parantamisen.   Kuvissa valkoiseen T-paitaan ja urheiluhousuihin pukeutunut mies marssii, seisoo kädet lanteilla, pitää...

Nykymusiikin voimanainen

  Leila Josefowiczista alettiin leipoa huippuviulistia jo ennen kuin hän oli syntynyt. Teini-ikäisenä hän päätti: jos hänestä kerran on tehty viulisti, hän on sellainen muusikko...

UUTISET