Ooppera ja laulumusiikki

  Renessanssin musiikki puhkesi täyteen kukkaansa Firenzessä 1400-luvulla, mutta valtaosin Alppien takaa tulleiden säveltäjien voimin. Kaupunkia hallitseva Medici-suku sponsoroi avokätisesti italialaisia taiteilijoita, Botticellia, Leonardo da Vinciä ja Michelangeloa, mutta musiikkiin kiinnitettiin nk. alankomaalaisen koulukunnan moniäänisyyden mestareita. Harpisti Andrew Lawrence-Kingin kaitsema englantilaisyhtye ”Goottilaiset äänet” sukeltaa tuohon muutoksen maailmaan lähtökohtanaan ja pääteasemanaan Filippo Brunelleschin suunnittelema katedraali ja sen jättimäinen tiilikupoli (1436). Levy alkaa rakennukseen liitetyllä sävelmällä Terribilis est locus iste (”Järkyttävä on tämä paikka”) ja päättyy Guillaume […]

Mozartin Requiem oli tunnetusti hänen viimeinen teoksensa, ja omiin hautajaisiinsa sävelsi Requieminsa hänen kilpailijakseen mielletty Antonio Salieri. Erona on, että Mozart kuoli kesken sävellystyönsä, kun taas Salierin sielunmessu (1804) sai odottaa kaksikymmentä vuotta ennen ensiesitystään – jolloin se kuulosti kummajaiselta menneeltä aikakaudelta. Salierin Requiem kuulostaa galantteine piirteineen ja hovityylisessä klassismissaan toisinaan Mozartia vanhanaikaisemmalta teokselta. Mozartin Requiemissa on myös romantiikkaa ennakoivat piirteensä, joita esityksissä aikanaan liioiteltiin, mutta ei Hervé Niquetin ja Concert Spirituelin levytyksessä. Versaillesin kuninkaallisen […]

Rinaldo Alessandrinin ja Concerto Italianon 1990–2000-lukujen levytyksistä Monteverdin madrigaalikirjoista on jo tullut klassikoita, jotka näyttivät uuden suunnan kaikille tähän musiikkiin tarttuville. Seitsemäs madrigaalikirja jäi tuolloin levyttämättä, ja se tulee tässä uusien laulajien voimin. Teoksen julkaistessaan 1619 Monteverdi uudisti radikaalisti musiikin ja tekstin välistä suhdetta. Kokoelman otsikoksi valittu sana ”Concerto” viitannee tässä tapauksessa huolella ryhmiteltyyn monipuolisuuteen: teosta hallitsevat duo- ja soolonumerot, joista kaksi on säveltäjän teatraalista (rappresentativo) tyyliä edustavia ”rakkauskirjeitä” (lettera amorosa). Kirjan päättävä Thyrsiksen ja […]

Zoroastre oli Jean-Philippe Rameaun toiseksi viimeinen ooppera, jonka hän uudisti ensi-illan kritiikin jälkeen vuonna 1756. Alpha on levyttänyt teoksen lähes ennen kuulemattoman alkuperäisversion (1749), joka on suurelta osin kuin toinen teos. Aikalaisia hämmensi aiheeksi antiikin mytologian sijaan valittu persialainen tarusto, jota Rameau ja Louis de Cahusacin libretto hyödynsivät filosofiseen hyvän ja pahan pohdiskeluun. Myöhempään versioon lisättiin parisuhdeintressiä, mutta 1749-versiossa korostuu pimeyden ja valon taistelu, jossa tenori-Zarathustra näyttäytyy Mozartin Sarastron edelläkävijänä. Pahuuden voimia edustavat Baktrian kuninkuutta […]

Händel kierrätti muiden barokin ajan kollegojensa – kuten Bachin – tapaan paljon omaa materiaaliaan. Hänen viides Lontoon-oopperansa Amadigi di Gaula muistuttaa aiheeltaan paljon Alcinaa, ja siinä on tuttuja melodioita muista oopperoista (alkaen Rinaldon Lascia ch’io pianga -hitistä). Se ei haittaa yhtään, sillä dramaturginen yhteys on toinen. Alcinan tapaan päähenkilönä on sankari Amadigin lumonnut noita Melissa, jonka verkoista Amadigi pyristelee oikean rakkaansa Orianan luo – jota myös juonikkaiden tapahtumien takapiru, prinssi Dardano himoitsee. Nimisankari on roolina passiivinen, mutta Tim […]

Saatanan talvi tulee taas!” on vapaasti suomennettuna Alphan levyn otsikko. Kyse ei siis ole hilpeistä hiihtoretkistä ja räsähtelevästä takkatulesta, vaan köyhien ja kodittomien kohtalosta talvella, kun ruoka loppuu ja taudit leviävät. Se on totta nykyäänkin, mutta baritoni Arnaud Marzoratin suunnittelema ohjelma tarjoaa kylmiä totuuksia menneisyydestä. Pohjana ovat mm. kabareerunoilija Jehan Rictusin tekstit (Soliloques du pauvre 1897), joissa Schubertin talvinen vaeltaja muuttuu kovapintaiseksi katujen kasvatiksi. Levy alkaa synkällä Dies irae -sävelmällä, ja köyhyyden perinnettä ammennetaan 1400-luvulta […]

Sveitsiläissyntyinen Ludwig Senfl (n. 1486–1542/43) kiinnitettiin poikasopraanona keisari Maximilian I:n hovikapellaan vuonna 1496. Hovisäveltäjäksi Senfl nimitettiin vuonna 1517 opettajansa Heinrich Isaacin kuoleman jälkeen. Senflin urakehitykseen vaikutti hänen veljeilynsä Lutherin protestanttien kanssa. Senfl ei kääntynyt protestanttisuuteen, mutta inkvisitio tutki häntä aiheesta. Ehkä ajat vaikuttivat Senflin tekstivalintoihin, joissa tuntuu kuultavan kiinnostus kansanomaiseen ajatteluun. Suuri osa Senflin n. 250 laulusta on yksinkertaisia maallisia lauluja, mutta joukossa on myös vaativia moniäänisiä kappaleita. Niistä on koottu edustava otos Singer Purin […]

Solistien kuoro” voi herättää arveluttavia mielikuvia laulajistosta, jossa kilpaillaan kaikin keinoin kuulijan huomiosta. Norjalaiskuoron laulu on kuitenkin tunturipuron puhdasta ja Grete Pedersenin johdolla viiltävän kauniisti tasapainotettua. Joululevyllään he luovat vanhan ajan joulutunnelman, jonka kynttilänvaloiseen ja pakkashuuruiseen tunnelmaan Pohjolan asukin on helppo samaistua. Levylle poimitut tututkin joululaulut soivat skandinaavisen maanläheisesti alkaen jousitrion pelimannihenkeen säestämästä Adeste fidelisistä. Samalla tavoin En krybbe var vuggen (Vastasyntynyt Jeesus) tai Deilig i Jorden (Maa on niin kaunis) on sovitettu yhtä aikaa […]

Joulun lähestyessä uhkaa tuttujen joulusävelmien vyöry. Myös suurimuotoisten joulusävellysten kohdalla tuntuvat samat teokset toistuvan tiuhaan, mutta Hänsslerin kuuden levyn boksi muistuttaa, että ohjelmisto on paljon laajempi. Suurin teos on Heinrich von Herzogenbergin (1842–1900) idyllioratorioksi luonnehdittava ”Kristuksen syntymä” (1894), joka levittää tapahtuman Vanhan testamentin ja Luukkaan evankeliumin pohjalta tuttuja ja vähemmän tunnettuja joululauluja lainaavaksi spektaakkeliksi. Brahmsin tukijoihin kuulunut Herzogenberg edustaa täysromantiikkaa herttaisimmillaan, välillä anteliaan makeana. Schützin ”Jouluhistoria” on tutumpi ja toimisi paremmin periodityylisenä esityksenä. Arnold Bruckhorstin […]

Händelin muutamat Italiassa viettämät vuodet muokkasivat hänen barokkityylinsä, johon muutto Englantiin lisäsi uudenlaisen yleisökontaktin. Italiassa Händel työskenteli aristokraattien ja kirkkoruhtinaiden parissa ja sävelsi protestanttisuudestaan huolimatta sujuvasti katolisia motetteja. Niistä kardinaali Colonnan tilaama Salve Regina painottaa rukoilevaa nöyryyttä Neitsyt Marian edessä, mikä ei estä koloratuureja singahtelemasta taivaallisiin korkeuksiin. Julie Rosetilla on piipittävä sopraanoääni, johon välillä kaipaa mehevyyttä, mutta joka kohoaa puhtaana ja ketteränä vaadittuihin sfääreihin. Koen silti levyn sankariksi Leonardo Garcia Alarcónin johtaman Millenium-orkesterin, joka soittaa […]

Henri Duparcin (1848–1933) elämä oli pitkä mutta sävellystuotanto suppea. Hänet muistetaan ennen muuta lauluistaan, joita tässä kokonaislevytyksessä on kuusitoista kappaletta. Noista lauluista noin puolia esitetään säännöllisesti lauluresitaaleissa. ”Surullinen laulu”, ”Matkaankutsu”, ”Ekstaasi”, tai Phidylé ovat tuttuja monen tähtisopraanon ohjelmistosta, mutta kaikki laulut ovat loppuun saakka punnittuja ja hiottuja taideteoksia. Duparcin musiikki seuraa Jean Lahorin, Sully Prudhommen, Théophile Gautierin, Leconte du Lislen ja Charles Baudelairen runoja herkästi ja kunnioittavasti, herkutellen ranskan kielen äänteillä ja sävyillä. Siksi on […]

Valentin Silvestrovin vaimonsa, musiikintutkija Larissa Bondarenkon muistolle säveltämä sielunmessu vuodelta 1999 kuuluu hänen pääteoksiinsa. Katolisen muistopalveluksen kaavaa siinä on seurattu valikoiden, ja requiemien historiassa se kuuluu intiimeimpiin näytteisiin. Kaikki tempot ovat hitaita, ja dynamiikka on enimmäkseen hiljaista, josta vyöryvät crescendot toisinaan yllättävät. Dies irae -sekvenssistä on sävelletty jyhkeä Tuba mirum ja voipunut Lacrimosa. Neljäs osa on Ukrainan kansallisrunoilija Taras Sevtshenkon Uni Silvestrovin Hiljaisista lauluista. Teoksen täydentävät Agnus Dei ja Requiem aeternamin kertaukset. Requiem for Larissa […]