Soitin ja kamarimusiikki

Ludwig van Beethoven: Pianosonaatit op.14, 22, 26, 27, 28, 49. Paavali Jumppanen, piano. Ondine ODE1280-2D. 2CD Ludwig van Beethovenin 32 pianosonaattia on niin iso henkinen ja fyysinen ponnistus, että vain harva on purkittanut ne kauttaaltaan tyydyttävästi. Spiritualistisella epiteetillä ”pianon uusi testamentti” on kannustettu parhaatkin virtuoosit vaihtamaan viihdyttävyys tekosyvälliseksi filosofoinniksi kokonaisuuden kustannuksella. Vaan ei nyt. Paavali Jumppasen kolmas etappi sonaattien kokonaislevytyksestä jatkuu urheana ja urheilullisena. Jumppanen käyttää mieletöntä motoriikkaansa äärimmilleen; juoksutusten puhtaus ja irtonaisuus ovat hämmästyttäviä […]

Bach, Händel, Scarlatti: Sonaatteja. Steven Isserlis, sello. Richard Egarr, cembalo, Robin Michael, continuosello. Hyperion CDA68045. Steven Isserlis ei perustele, miksi soittaa alunperin gamballe ja viululle sävellettyjä barokkisonaatteja sellolla, mutta kun valittujen teosten soittimellinen identiteetti on barokinkin mittapuulla moniselitteinen, idea toimii. Tulkinnat kuitenkin hiertävät. Händelin ja Scarlattin virtuoosiset sonaatit on kyllä pakattu täyteen sellolle luontaista urheilullista voimaa ja Isserlisin vastustamatonta persoonaa (joka näkyy myös riemastuttavissa teosesittelyissä), mutta yhteissoitto tökkii, ja hiostuttava paahdanta käy kuulijan voimille. Mainio […]

Kaija Saariaho: Let the wind speak. Tocar, Mirrors I-III, Couleurs du vent, Sombre I-III, Oi kuu, Laconisme de l’aile. Camilla Hoitenga, huilu, Anssi Karttunen, sello, Daniel Belcher, baritoni, Da Camera of Houston. Ondine ODE 1276-2. Kaija Saariaho antaa huiluteoksissaan tuulen puhua, olipa kyse Siiven lakonismista (1982) tai Tuulen väreistä (1998). Ensin mainittua luonnehditaan levyesitteessä Saariahon ja huilisti Camilla Hoitengan yhteistyön ”alkuräjähdykseksi”, ja sen verran etäisyyttä siihen on syntynyt, että kappale sujahtaa nyt puolisen minuuttia nopeammin. […]

Through Green Glass. Kitaramusiikkia säveltäjiltä Mikko Heiniö, Pentti Jalava, Juha T. Koskinen, Kai Nieminen, Harri Suilamo. Patrik Kleemola, kitara. Pilfink records JJVCD-150. Kitaristi Patrik Kleemola on päättänyt esitellä tuoreinta suomalaista musiikkia soittimelleen. Vakaaotteisen Kleemolan selkeydessä ja teknisessä osaamisessa ei ole huomauttamisen sijaa. Toisaalta hän on valinnut sumeilemattoman arkisen kuuloisen teoskokonaisuuden, joka maalaa hälyttävän kuvan suomalaisen kitaramusiikin taiteellisesta kunnianhimosta.   Vaikka Kleemola on varta vasten haalinut vanhimmillaankin toissavuotisia teoksia, tässä valikoimassa säveltäjäsukupolven, suomalaisuuden ja kukaties markkinoitavuudenkin vaatimukset […]

Claude Debussy: Preludit, vihko 2, Suite bergamasque. Marita Viitasalo, piano. Ondine 1269-2. Marita Viitasalo levytti Debussyn preludien 1. vihon Ondinelle 1988, joten oli aika tarttua jo toiseen. Hänellä on luontainen kosketus ranskalaiseen impressionismiin, mutta hän ei parfymoi sointeja eikä ota tekstuuria arvona sinänsä vaan satsaa osien karakterisointiin, joskus hyvinkin napakasti. Täten esimerkiksi Ondine tuo esiin myös vedenneidon tragiikan. Viime aikoina mm. Osborne, Bavouzet ja Hamelin ovat julkaisseet tästä musiikista levyjä, joissa soinnin hienosäätö menee melkein […]

Johannes Brahms: Viulusonaatit nro 2 ja 3, Schumann: Kolme romanssia, Dietrich–Schumann­Brahms: F.A.E. -sonaatti. Isabelle Faust, viulu ja Anatoli Melnikov, piano. Harmonia Mundi 149020221921. Isabelle Faust aloittaa Brahmsin d-molli-sonaatin nopealla tempolla ja vibratosta riisutulla äänellä, ja Alexander Melnikov korostaa historiallisella Bösendorferillaan (1875) pikemmin tekstuurin läpikuultavuutta kuin soinnin täyteyttä. Käy mielessä, meneeköhän antiromanttinen ote liian pitkälle. Mutta ei: pian käy ilmi, että kokonaisuus on ilmaisuvoimaisesti muotoiltu, vaikka tässä pelataankin enemmän kontrastoivilla taitteilla, keskustelevilla eleillä ja yksityiskohdilla kuin […]

  Viattomammin ja samalla kutsuvammin Schubertin pianomusiikki tuskin voi soida kun Andras Schiffin uudella levyllä. Soittimena on wieniläisen Franz Brodmannin vuonna 1820 rakentama fortepiano. Schiff omistaa sen, mutta se on lainassa Bonnin Beethovenhausin salissa, jonka olohuoneakustiikassa levy on äänitetty. Rekisterien väliset erot – melkein aavemaisen kumea basso ja kielisoittimia muistuttava diskantti – sekä kosketuksen vaihtelu lämpimän laulavuuden ja symbaalimaisen tikutuksen välillä luovat musiikkiin paljon tasoja, mutta Schiff käyttää keinoja säästeliäästi ja tehokkaasti. Antoisimmillaan levy on […]

  Tyylikkään kaupunkimaisen kannen takaa paljastuu poikkeuksellisen säveltäjäpersoonan äänitteitä viime vuosikymmeniltä.
Juhani Nuorvalan (s. 1961) äänimaailma on elektroniikassa pelkistettyä ja konstailematonta. Jopa säveltäessään barokkisoittimille hän vierastaa vanhanaikaisuuden tai muodikkaan kysymyksillä kikkailemista – yksi autenttisen evokatiivinen Moog-syntetisaattori tietysti sekaan mahtuu. Mukaansatempaavan Boostin tai Battalia -barokkiorkesterin ja laulajien tulkitseman 7.13.:n kaltaiset teokset rakentuvat sellaisille musiikillisille palasille, jotka oletettavasti ovat kuulijalle tuttuja ja intuitiivisia populaarin eri genreistä ja myös taidemusiikin aikakausilta. Näistä säveltäjä punoo koukuttavia yhdistelmiä tunnistettavan omannäköisellä tavallaan. […]

Elisabetin ajan Englanti ja 1900-luku kohtaavat kahdessa puhuttelevassa kitarasarjassa, jotka Otto Tolonen yhdistää vaikuttavalla levyllään: Henzen mittava Royal Winter Music (1975–1979) on Shakespeare-hahmomuotokuvien jännitteinen sarja, Brittenin Nocturnal after John Dowland (1963) herkkä kunnianosoitus melankoliselle luuttuikonille. Brittenin aforistinen, varjoinen sarja kiertelee Dowlandin Come heavy sleep -luuttulaulun ympärillä ja kristallisoituu lopulta sen säveliksi. Henzen sarja on syvyydessään huikaiseva ja vaativa kokonaisuus, jota Tolonen on työstänyt 15 vuotta. Jokainen hahmo Oberonista Arieliin muodostaa kokonaisuuteen kytkeytyvän musiikillisen mikrokosmoksen, ja […]

Olen jo kauan odottanut hyvää periodilevytystä Brahmsin klarinettiteoksista, ja tämä levy viritti toiveet korkealle. Olihan painon ääressä itse historiallisten kosketinsoittimien mestari Andreas Steier. Hän käyttää levytyksessä New Yorkissa valmistettua Steinway & Sons flyygeliä vuodelta 1875, jollaisesta Brahmsin kerrotaan pitäneen. Klarinetisti Lorenzo Coppolan instrumenttina on moderni kopio Brahmsin lempiklarinetistin Richard Mühlfeldin käyttämästä puksipuisesta soittimesta. Kun f-molli-sonaatti alkoi, en kuitenkaan voinut hillitä pientä pettymystä. Flyygeli soi kovasävyisesti – ei siinä ollut eurooppalaisten romantiikan ajan vastineiden pehmeyttä. Klarinetistilla […]

Artemis-kvartetin alttoviulisti Friedemann Weigle kuoli viime kesänä pitkän sairauden jälkeen, ja vuonna 2014 äänitetty Brahms-levy jäi hänen viimeisekseen. Kvartetti on omistanut sen Weiglen muistolle. Tätä lähtökohtaa on vaikea olla ottamatta huomioon vereslihaisen emotionaalista soittoa kuunnellessa. En osaa sanoa, oliko kohtalo ollut jo tiedossa levyä tehtäessä, vai onko mielikuva jälkijättöinen. Etenkin c-molli-kvarteton intensiivinen esitys on täynnä kipeän ja henkilökohtaisen kuuloisia äänenpainoja. Tämä voi olla vaarallista Brahmsin kohdalla, sillä liika romanttinen paahtaminen tukkii paksun tekstuurin, mutta toisaalta […]

  Kamus-jousikvartetti ajaa tietoisesti kvartettomusiikin asemaa. Toisella levyllään yhtye (Terhi Paldanius, Jukka Untamala, Jussi Tuhkanen, Petja Kainulainen) rinnastaa Voces intimae -hitin lajityypin uusiin tuuliin. Sibeliusta Kamus tulkitsee aidon intiimisti, vailla paasausta tai patetiaa. Ylipäätään he uskaltavat luopua tarkkarajaisesta, yksilöidystä jousisoinnista ja heittäytyä aavistelevasti värisevään, pienenpienissä liikkeissä etenevään unenomaiseen musisointiin, jossa neljästä tulee yksi. Harva kokoonpano pääsee tällaiselle yhteissoiton tasolle. Hienovarainen soittotapa vaati erityistä läsnäoloa kuulijaltakin, sillä Kamus mieluummin kysyy ja kuiskaa kuin laukoo suoria vastauksia. […]