keskiviikko helmikuu 19. 2025

Vaalilupaus, joka piti

Hyvällä vaalilupauksella on kaksi tunnuspiirrettä. Sen tulee sekä olla toteutettavissa että palvella poliittisesti ja käytännön tasolla maksimaalisesti oman puolueen intressejä. Jälkikäteen voi todeta, että...

Ruusu ei yhtä ihanasti toisin nimin tuoksu

  Oi Romeo, Romeo! Miksi olet Romeo, huokaa Julia Shakespearen näytelmässä, ja seuraavaksi puuskahtaa, kielitieteilijöiden tyrmistykseksi: Mit’ on se nimi? Mitä ruusuks kutsut / Yht’...

Aviisin evoluutio diginuuskijaksi

0
  Kun toimin 1980-luvulla nuorena säveltäjänä sanomalehti Uuden Suomen musiikkikriitikkona, tuli joitakin kertoja pöytäkeskusteluissa puheeksi kriitikon pätevyys. Eräs kollega lainasi Seppo Heikinheimoa, jonka mukaan ollakseen...

Uuden löytämisen vaikeus ja välttämättömyys

  Säveltäjä John Cage on sanonut, ettei ymmärrä, miksi ihmiset pelkäävät uusia ideoita. Hän sanoi itse pelkäävänsä vanhoja. Uuden löytäminen voi kuitenkin olla nykyaikana haastavaa. Miksi näin...

Koukussa elitismiin

  Musiikin historia alkoi muistamisesta ja nuotinnuksesta, jota kautta ohjelmisto löysi erilaisia yhteisöjä. Soittimien ja tilojen kehitys mullistui teollisen vallankumouksen aikakaudella. Äänentoiston myötä konserttisalin akustiikka...

Kulttuurin rahoituksen kurjistamisen lyhyt historia

  Suomalaisen taide- ja kulttuuripolitiikan rakenteellisiin heikkouksiin kuuluu rahoituspohjan huteruus. Vaikka Suomessa on merkittäviä taidetta tukevia yksityisiä säätiöitä, lepää taiteiden rahoituspohjan kova ydin kuitenkin valtiollisen...

Kuultu mutta ei kuunneltu

0
  1 Piti matkustaa maapallon toiselle puolelle Australian Perthiin oppiakseni, että vielä on kiukkuisia taiteilijoita, jotka uskovat muutoksen mahdollisuuteen ja jotka jaksavat yrittää vaikuttaa politiikkaan...

Ajatella meidän täytyy

  Tein jokin aika sitten kuvataiteilija Heta Kuchkan kanssa teoksen, jossa defunensemblen muusikot veivät heidän lempipaikkoihinsa: aarniometsään, avomerelle, huvipuistoon, kalliolaiseen kuppilaan ja lapsuuden kukkulalle. Muusikoilla...

Rajalla rajattomuuteen

0
  Tarkoitukseni oli kirjoittaa aivan muusta. Nyt kirjoitan kuolemasta. Ihmisen kuolema on tässä ehtoopuolen iässä ja synkässä maailmantilanteessa usein läsnä. Media kylvää osaltaan kuoleman viestiä kyllästäen...

Luova luokka

0
  1. Kun jousikvartetti ilmoittaa juhlivansa 50-vuotista uraansa ja vieläpä väittää edelleen olevansa huippu omalla alallaan, nimittäin uusimman musiikin tulkitsijana, herää tietysti epäilys, että osaisivatkohan...

Bernstein ja yleisötyö

  Tänä vuonna on sata vuotta siitä, kun New Yorkin filharmonikot ja Ernest Schelling tekivät ensimmäiset lastenkonserttinsa Manhattanilla. Nuori kapellimestarinalku Leonard Bernstein oli myös kiinnostunut...

Missä viipyy Saariaho-sali?

Viimeisen vuoden aikana julkisessa keskustelussa on toistuvasti ehdotettu Helsingin Musiikkitalon konserttisalin nimeämistä Saariaho-saliksi kesäkuussa 2023 menehtyneen säveltäjä Kaija Saariahon kunniaksi. Hanketta kannattaneet jättivät asiasta...

KOLUMNISTIT

Johan Tallgren
16 VIESTIT0 KOMMENTIT
Juri Reinvere
12 VIESTIT0 KOMMENTIT
Kai Amberla
46 VIESTIT0 KOMMENTIT
Kimmo Hakola
36 VIESTIT0 KOMMENTIT
Lotta Wennakoski
16 VIESTIT0 KOMMENTIT
Minna Leinonen
18 VIESTIT0 KOMMENTIT
Olli Virtaperko
49 VIESTIT0 KOMMENTIT
Susanna Valimaki
21 VIESTIT0 KOMMENTIT