Musiikkia pohjoisen valosta ja jäästä
Viime viikolla Marin Alsop teki odotetun debyyttinsä Berliinin filharmonikoiden johtajankorokkeella kolmessa konsertissa, joiden ohjelma oli osa orkesterin Paradise Lost? -biennaalia, jonka teemat kytkeytyvät luonnon...
KOM-teatterin Vampira on oodi yhteiskunnan ulkopuolisille
Maila Nurmi (1922–2008) oli amerikansuomalainen televisiopersoona, joka tuli tunnetuksi ikonisella Vampira-hahmollaan. Hollywoodissa itsensä läpilyöneen naisen ura jäi lopulta surullisen ohikiitäväksi. Nurmi kuoli vanhoilla päivillään...
Saappaat säkenöivät Oulussa
Harvey Fiersteinin kirjoittaman ja Cyndi Lauperin säveltämän hittimusikaalin Kinky Boots Suomen kantaesitys on nähty alun perin Helsingin kaupunginteatterissa, jonne sen käänsivät Kari Arffman ja...
Vaikuttava tragikomedia Euroopasta ja identiteetistä
Kun jumalat kuolevat mitä jää jäljelle? Jussi Moilan kirjoittama ja Juhana von Baghin Kansallisteatteriin ohjaama Jumalat kiertyy muun muassa tämän kysymyksen ympärille. Jumalat on...
Sanoma tiivistyy hienossa romaanitulkinnassa
Meri Valkaman menestysromaani Sinun, Margot (2021) tarttui aiheeseen, jota Suomessa ei ollut Berliinin muurin murtumisen jälkeen (1989) juurikaan käsitelty. Kirja kehysti nuoren naisen identiteetin...
Haudanvakavaa hulvattomuutta ja sanatonta teatteria
Musica nova Helsinki, kooste: defunensemble, G Livelab 7.2.2025. Markus Hohti, Hanna Kinnunen, Mikko Raasakka, Emil Holmström, Sami Klemola, Tuuli Lindeberg, Anders Pohjola. Áki Ásgeirsson...
Kapellimestarit korokkeella
Kapellimestarit. Yle Teema ja Yle Areena. Käsikirjoitus Pia Antikainen, Laura Joutsi, Minna Nuotio, toimittajat Pia Antikainen, Laura Joutsi, ohjaaja Laura Joutsi. Kapellimestarit Nicholas Collon,...
Boulezin rituaaleista Messiaenin lintuihin ja Adamsin energiaan
Arvio: Radion sinfoniaorkesteri Musiikkitalossa 7.2. Johtajana Hannu Lintu, solistina Paavali Jumppanen, piano. Boulez, Messiaen, Stravinsky, Adams.
Musiikkitalon pääsali oli loppuunmyyty perjantaina, kun Radion sinfoniaorkesteri kapellimestarinaan...
Musiikkiteatteria boksin ulkopuolelta
Tällä kaudella on nähty poikkeuksellisen paljon rajoja rikkovaa musiikkiteatteria, tuoreimpana Studio Pasilan näyttämölle ensi-iltaan tullut hillitön musiikkikomedia Uusi Eden.
Helsingin Kaupunginteatterin ja Q-teatterin yhteistuotantona valmistunut...
Rihmin ja Sibeliuksen jännittävä kohtaaminen
Arvio: Helsingin kaupunginorkesteri Musiikkitalossa 6.2. Joht. Ingo Metzmacher. Rihm, Sibelius.
Helsingin kaupunginorkesteri antoi tämän viikon konserteissaan esimerkin oivaltavasta ohjelmasuunnittelusta. Ei muodikasta poliittista lässytystä vaan tiukka...
Don Carlos toi esiin Espanjan julman historian
Arvio Giuseppe Verdin Don Carlos Kansallisoopperassa.
Moni Giuseppe Verdin ooppera käsittelee sellaisia teemoja kuin velvollisuus vastaan rakkaus, kohtalo vastaan vapaa tahto, politiikka vastaan yksilölliset tunteet....
Sadusta tuli lapsettomuuden ja itsekkyyden moderni analyysi
Päällekirjoitus eli alkuperäisen tekstin käyttäminen ihan toisen tarinan kertomiseen on ollut teatteri- ja oopperaohjauksen keinoja jo kauan. Oopperassa ei tekstiä voi kuitenkaan sorkkia kuten...