Arvio: Uusi lied-sarja sai Ranska-startin

Kujeileva, kaipaava, ikävystynyt, valaistunut, kiukkuinen. Mezzosopraano Erica Back vaelsi Helsingin Koomisen Oopperan järjestämässä Ranska-teemaisessa resitaalissaan tunteesta toiseen, ylevistä auvontunteista arkisiin havaintoihin ja vekkuliin salonkihenkeen...

Suomen musiikkineuvosto: ”Muusikolla on oikeus harjoittaa ammattiaan”

0
Musiikkialan järjestöt suuttuivat Suomen maahanmuuttovirasto Migrin päätöksestä. Myös kansainvälinen musiikkineuvosto puuttui asiaan. Suomen musiikkineuvosto (FMC) on ottanut voimakkaasti kantaa maahanmuuttoviraston toimintaan. Musiikkialan järjestöt eivät hyväksy,...

Arvio: Ensemble tarjosi nykymusiikin voimaa

Silloin tällöin konsertoiva Uuden Ajan Ensemble pyrkii tarjoamaan nykymusiikin esittämismahdollisuuksia matalammalla kynnyksellä nuorille muusikoille. Ohjelmistoon valikoituu yleensä jo kantaesitettyä tuoretta musiikkia, jota Tapio von Boehmin...

100-vuotiasta Suomea kunnioitetaan Helsinki-variaatioilla

0
Helsingin kaupunginorkesteri on aloittanut uuden tilaussävellysprojektin Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi. Projektiin on valittu kuusi säveltäjää, jotka tekevät kukin yhden sävellyksen osana Helsinki-variaatiot -nimistä yhteisteosta....

Arvio: Hurjaa ja värikästä tarinointia

Helsingin kaupunginorkesteri muistutti, että sen konserttikauden ytimessä on Ranska tuomalla tammikuun ensimmäiseen sinfoniakonserttiinsa kokonaan ranskalaisen ohjelman. Konserttikaava, jossa lyhyestä kappaleesta edetään konserton kautta laajimpaan...

Pilvien säveltämää musiikkia

0
Millaista musiikkia taivaalla liikkuvat pilvet säveltäisivät, jos osaisivat? Studiotaiteilija ja opettaja David Bowen halusi kysymykseen vastauksen ja päätti keksiä, miten pilvien ”musiikin” voisi saada tallennettua....

Koiton Laulu valitsi uuden johtajan

0
Helsinkiläinen sekakuoro Koiton Laulu on valinnut uudeksi johtajakseen Tomas Takolanderin. Uuden johtajan kausi alkaa 1.2.2017 ja on kolmivuotinen. Kuoron aiemman johtajan Kaapo Ijaksen kausi...

Jonas Kaufmann palaa lavoille

0
Tenori Jonas Kaufmann on ollut esiintymislavoilta poissa peräti neljä kuukautta. Kaufmann joutui tänä syksynä perumaan monia esityksiään äänihuulien verenpurkauman vuoksi, eikä saanut lääkärin ohjeiden...

Operetista massamurhaan

  Giacomo Meyerbeerin maine kannattaa palauttaa, sillä hänen oopperoissaan on musiikillista rikkautta ja ajankohtaista draamaa. Mutta mitä tehdä niiden visuaalisille spektaakkeleille ja baleteille? Siihen ei...

Avoimia tiloja Musica Novassa

Open Spaces on teemana Helsingin Musica Nova -festivaalilla 1.–12.2. Tapahtuma jatkuu entisellä rakenteella eli pääkaupunkiseudun orkesterien, yhtyeitten ja laitosten voimanponnistuksena. Ulkomaisina päävieraina ovat hollantilainen...

Aikuisten joulusatuja

Einojuhani Rautavaaran Tietäjien lahja syntyi säveltäjän läpimurtokaudella 1990-luvun alussa ja toteutettiin n. 45-minuuttisena televisio-oopperana, jonka Yle esitti jouluna 1996. Ooppera sijoittuu Rautavaaran lapsuusmaisemiin 1920-luvun...

Kaukainen rakkaus sai loistoarviot

0
Säveltäjä Kaija Saariahon ooppera Kaukainen rakkaus (L’amour de loin) on kerännyt hyviä arvosteluja debyytillään Metropolitan Operassa, New Yorkisssa. Oopperan joulukuiset HD-esitykset keräsivät suuren yleisön...

UUTISET