sunnuntai toukokuu 12. 2024

Madeleine Onnesta Kansallisbaletin johtaja

Madeleine Onne © Mirka Kleemola

Ruotsalaisella Onnella on aiempaa johtajankokemusta Houstonin balettiakatemiasta, Hong Kongin baletista ja Tukholman Kuninkaallisesta baletista.

Kansallisbaletin uusi johtaja on Madeleine Onne. Asiasta päätti tänään 10.10. Suomen Kansallisooppera ja -baletti sr:n hallitus kokouksessaan. Myös baletin henkilöstöryhmät puolsivat Onnen valintaa.

”Tavoitteena oli löytää henkilö, jolla on sekä vahva oma kansainvälinen balettitanssijan ura että kokemusta baletinjohtajan tehtävästä. Tärkeitä ovat myös laajat kansainväliset verkostot sekä yhteistyökyky niin talossa kuin sen ulkopuolellakin. Madeleine Onnessa yhdistyy tämä kaikki, lisäksi hän on valloittava persoona”, kertoo Kansallisoopperan ja -baletin pääjohtaja Päivi Kärkkäinen, ja korostaa myös nykyisen johtajan Kenneth Greven suurta vaikutusta Kansallisbaletin ja Balettioppilaitoksen kehitykseen.

Ruotsalainen Onne aloittaa tehtävänsä 1.8.2018 Greven sopimuskauden päätyttyä. Onnen sopimus kestää neljä vuotta sisältäen kolmen vuoden lisäoption.

”Kasvoin suuressa ooppera- ja balettitalossa, ja olen onnellinen ja ylpeä saadessani palata sellaiseen jälleen. Odotan innolla Suomen Kansallisoopperan ja -baletin tarjoamia mahdollisuuksia. On kunnia jatkaa Kenneth Greven tasokasta työtä tässä talossa”, Onne toteaa.

Lue lisää aiheesta: Kansallisbaletin taiteelliseksi johtajaksi nousemassa Madeleine Onne

Tuoreimmat uutiset