Nuorten sinfoniaorkesteri Vivo pulassa – toiminta uhkaa loppua

Sinfoniaorkesteri Vivo © Miika Asunta

Uusi nuorisolaki on katkaisemassa orkesterilta rahoituksen.

Nuorten sinfoniaorkesteri Vivon toiminta uhkaa loppua – syynä rahoituspula. Ensi vuonna orkesterille ei ole tiedossa rahoitusta lainkaan.

Orkesterin rahoituksen loppumiseen vaikuttaa eniten tammikuussa 2017 muuttunut Nuorisolaki, jonka mukaan nuorten sinfoniaorkesteritoiminta ei enää kuulu nuorisotyön tuen piiriin. Perusrahoitus Vivon toimintaan onkin viimeisen 20 vuoden ajan tullut Opetus- ja kulttuuriministeriön nuoriso-osastolta. Orkesterin toimintaa ovat lisäksi tukeneet muutamat säätiöt ja valtion taidetoimikunta.

Vuonna 1986 perustettu Vivo on tällä hetkellä ainoa täysmittaisesti ja säännöllisesti toimiva nuorten sinfoniaorkesteri Suomessa. Orkesterissa on 30 vuoden aikana soittanut lähes tuhat nuorta ja viime vuosina Vivo on järjestänyt neljä 4–5 päivän orkesteriperiodia vuodessa. Soittajat ovat aktiivisesti musiikkia harrastavia 16–24 -vuotiaita lukiolaisia ja opiskelijoita.

Nuoriso-orkesterin riveistä on noussut useita musiikkialan ammattilaisia, kuten kapellimestarit Mikko Franck, Santtu-Matias Rouvali, Tibor Bogányi, Petri Komulainen ja selloyhtye Apocalyptican jäsenet. Arviolta noin 200 Vivon entistä soittajaa toimii nykyään muusikkona ammattilaisorkesterissa tai opettajana musiikkiopistossa.

Muuta luettavaa Rondossa

Musiikkiuutisia: Muutoksia orkesterien johdossa, Sibelius-palkinto Saundersille

Aapo Häkkinen jättää HeBon johtajuuden Helsingin Barokkiorkesterin taiteellinen johtaja Aapo Häkkinen jättää tehtävänsä tämän vuoden lopussa. Häkkinen on johtanut orkesteria vuodesta 2003, ja hänen johdollaan HeBo...

Vantaalla päätetään taiteen perusopetuksen tulevaisuudesta

Taiteen perusopetuksen toimijat ravistelevat kuntapäättäjiä hereille: lasten harrastusmahdollisuuksista säästäminen tulee kalliiksi.   V antaan kaupunginhallitus päätti 10. elokuuta 2026 käynnistää yhteistoimintaneuvottelut. Taustalla on jo vuodesta 2024...

Seela Sella on poissa

  Useat mediat ovat STT:n tiedotteeseen perustuen uutisoineet tänään näyttelijä Seela Sellan menehtyneen 89-vuotiaana. Keväällä Seela Sella kertoi sairastavansa nielusyöpää. Hoitojen päätyttyä hän palasi vielä...

Kahdeksasluokkalaisille suunnattu Taidetestaajat saa jatkoa

Valtioneuvosto ilmoitti 1. syyskuuta budjettiriihensä tiedotustilaisuudessa, että Taidetestaajat saavat 3,5 miljoonan euron määrärahan lukuvuodelle 2027–2028. Vuonna 2017 käynnistynyt, koko maan kattava Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelma vie joka...

Tampere Filharmonia kiinnitti Kristian Sallisen

Suomen nuorimman kapellimestaripolven voittokulku jatkuu. Kristian Sallinen, 25, on nimitetty Tampere Filharmonian seuraavaksi ylikapellimestariksi ja taiteelliseksi johtajaksi. Hän aloittaa kolmivuotiskautensa elokuussa 2027, kun Matthew Hallsin...

Aasialaiset kärjessä Helsingin balettikilpailussa

Sekä musiikki- että balettikilpailuissa jo pitkään jatkunut aasialaisten esiinmarssi sai jatkoa perjantaina päättyneessä Helsingin kansainvälisessä balettikilpailussa. Suurin osa sarjojen parhaista oli aasialaisia miestanssijoita, joiden...

Slobodeniouk ehdolla Kansallisoopperaan, uudet johtajat Kaliforniaan  

Dima Slobodeniouk on ehdolla Kansallisoopperan ylikapellimestariksi, ja Thomas de Mallet Burgess saa taiteellisena johtajana jatkoajan. Samalla kertaa tuli kapellimestarinimityksiä Kaliforniasta: Elim Chan valittiin San...

Yhteissoiton into tarttuu Itä-Helsingissä

60 vuotta täyttävä Itä-Helsingin musiikkiopisto on tullut tunnetuksi paitsi erityisistä opetusmetodeistaan, myös tasokkaasta orkesteritoiminnastaan. Opisto huipentaa juhlavuotensa lauantaina 25.4. Musiikkitalossa konsertteihin, joissa lavalle astuu...

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...