Uutta alkaa, vanhaa päättyy: muusikkojen koottuja vuodenvaihteen kuolinilmoituksia

Kitaristi Alexi Laiho kuoli kotonaan Helsingissä joulukuun lopussa 41 vuoden iässä. Hänet tunnettiin perustamansa metalliyhtye Children of Bodomin kitaristina, laulajana ja laulunkirjoittajana. Vuosina 1993–2019...

Opetus- ja kulttuuriministeriöltä lisäavustus kulttuurille ja taiteen perusopetukselle

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on maanantaina 14.12. myöntänyt lähes 17 miljoonan euron korona-avustukset taide- ja kulttuurilaitoksille. Avustuksia myönnettiin sitä hakeneille valtionosuutta saaville museoille, teattereille,...

Siljamari Heikinheimosta Rauma Festivon taiteellinen johtaja

Viulisti, ohjaaja Siljamari Heikinheimo aloittaa kolmivuotisen kauden kamarimusiikkifestivaali Rauma Festivon taiteellisena johtajana vuonna 2021. Tehtävässä ovat vuorotelleet vuodesta 2012 Jan Söderblom ja Mika Kares. Heikinheimo...

Kauneimmista joululauluista useampia huijaustapahtumia verkossa

Evankelis-luterilaisten seurakuntien ja Suomen Lähetysseuran järjestämät Kauneimmat Joululaulut -Facebook-tapahtumat ovat joutuneet huijausyritysten kohteeksi. Kauneimpien joululaulujen siirryttyä koronatilanteen vuoksi Internetiin on rikollisten tekemien valetapahtumien tarkoituksena...

Viikkokatsaus 50/2020: Kulttuuritukipakettia valmistellaan, tapahtumia, palkintoja ja kunnianosoituksia julkistettu

Kotimaisia uutisia viikon varrelta: Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko on kertonut Helsingin Sanomien haastattelussa, että uusi tukipaketti kulttuurialoille on valmistelun alla. Saarikko ei vielä...

Savonlinnan oopperajuhlat varautuu kesään turvavälein, Kuningas Roger perutaan

Savonlinnan oopperajuhlat ovat tiedottaneet ensi kesän festivaaliin liittyvistä toimenpiteistä. Koronavirustilanteen muutoksista seuraavan seitsemän kuukauden aikana ei voi vielä tietää, joten festivaali pelaa varman päälle...

Yli 1200 sivua Sibeliuksen käsikirjoituksia Kansalliskirjastoon

Kansalliskirjasto on hankkinut mittavan kokoelman Jean Sibeliuksen käsikirjoituksia. Yhdeksän eri teoksen materiaaleja käsittävä aineisto on kooltaan 1230 sivua ja sisältää muun muassa Sibeliuksen omakätiset puhtaaksikirjoitetut...

RSO:lla monipuolisin itsenäisyyspäivä pitkään aikaan

Arvio: Radion sinfoniaorkesteri, Musiikkitalo 6.12.2020 (suora lähetys). Hannu Lintu, kapellimestari, Han Kim, klarinetti, Mirka Viitala, piano. Damström, Crusell, Rautavaara, Leiviskä, Sibelius. Harvoin on Radion sinfoniaorkesterin...

Viikkokatsaus 49/2020: Musiikin tohtoreilla menee hyvin, iso Beethoven-virtuaalinäyttely, apurahoja jaettiin jälleen

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian tekemän selvityksen mukaan 2010-luvulla valmistuneista musiikin tohtoreista 66 prosenttia on ollut tyytyväisiä urakehitykseensä. Yli puolella vastaajista palkkataso oli noussut ja melkein puolet oli...

Karita Mattilalle Suomen Leijonan I luokan komentajamerkki

Oopperalaulaja Karita Mattilalle on myönnetty Suomen Leijonan I luokan komentajamerkki. Mattila on yksi kuudesta merkin tämänvuotisesta saajasta. Suomen kolmen kunniaritarikunnan ansiomerkkilistauksissa Suomen Leijonan I...

Sulasol pyysi vetoomuksessaan tukea lamaantuneelle kuorotoiminnalle

Suomen laulajien ja soittajien liitto Sulasol on julkaissut vetoomuksen Suomen valtiolle, kunnille, säätiöille, rahastoille ja yrityksille tukea kuorolaulua koronaviruspandemian yli. Sulasol muistuttaa, että vaikka...

Malin Bromanille jatkoa KPKO:n johtajana

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri (KPKO) on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen taiteellisen johtajansa, viulisti Malin Bromanin kanssa. Ruotsalainen Broman aloitti KPKO:n taiteellisena johtajana syksyllä 2019. Hänen kolmevuotinen...

UUTISET