sunnuntai helmikuu 5. 2023

Feldman ym.

Le monde selon George Antheil. Morton Feldman: Piece, Extensions 1, Ludwig van Beethoven: Viulusonaatti op. 30/2. John Cage: Nocturne. George Antheil: Viulusonaatti nro 1. Patricia Kopatshinskaja, viulu, Joonas Ahonen, piano. Alpha 797.

“Maailma George Antheilin mukaan” oli uusi ja uljas. Amerikkalaissäveltäjän (1900–1959) kuningasvuodet osuivat kuohuvalle 1920-luvulle, jolloin hän debytoi ”pianisti-futuristina” ja liittyi Pariisin avantgarden eturintamaan. Antheilin viulusonaatti nro 1 yhdistää ääriosien jyskyttävät konerytmit väliosien vienoihin afrikkalaisvaikutteisiin, joita säveltäjä poimi Tunisian-matkalta. Antheilin suuri esikuva oli Beethoven, jonka c-molli-viulusonaatti op. 30/2 saa tässä yhteydessä rajusti ailahtelevan tulkinnan. Levyesite lainaa Antheilin kuvausta Beethovenin sonaattimuodosta, jossa ensimmäinen teema on jalo kuin nainen, jonka kanssa mies menee naimisiin. ”Sitten tulee toinen teema, kirkkaammassa dominanttisävellajissa. Se on rakastajatar.”

Patricia Kopatshinkaja on tässä parisuhteessa emotionaalisesti dominoiva osapuoli, mutta ei pianisti Joonas Ahonen suostu olemaan mikään tohvelisankari. Levyn ansiokkain tulkinta on Antheilin aikansa hip-modernismia edustava sonaatti, jossa duon pelottomuus ja taituruus tekee vaikutuksen. Morton Feldmanin ja hänet Antheilille 1950-luvulla esitelleen John Cagen lyhyet teokset kertovat, ketkä seurasivat tienraivaajan esimerkkiä. Antheil oli tuossa vaiheessa jo jättänyt avantgarden taakseen, mutta Alphan levyllä siitä ei kerrota. Kopatshinskajalle ja Ahoselle niin Antheil kuin Beethovenkin ovat poliittisesta korrektiudesta piittaamattomia muurinmurtajia.

Antti Häyrynen

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Soitin- ja kamarimusiikki