Bachin soolosellosarjoja on soitettu nimetyn instrumentin lisäksi monenlaisin välinein, jotka tuovat musiikkiin omat rajoituksensa ja mahdollisuutensa. Käyrätorvi saattaa kuulostaa kaukaiselta vaihtoehdolta, mutta sekä Bach että Radion sinfoniaorkesterin soolocornisti Jukka Harju osoittavat, että tuonkin oven takaa avautuu rikas ja toimiva tulkinallinen paletti. Viitteellisen kontrapunktin toteutus jää paljolti kauniiksi ajatukseksi – mutta Harjun notkealla käyrätorvisoinnilla kumminkin kauniiksi. Valttinaan Harjulla on kimmoisa rytminkäsittely, joka saa nopeat osat tanssimaan.
Pitkän linjan rakentaminen onnistuu belcantomaisella laulavuudella, joka ei yllä d-molli-sarjan Sarabandessa tahtiviivojen yli kurottavaan suruun, vaan virittää rapsodisempaa kaihoa. Käyrätorven sointi on lähtökohtaisesti pelkistetympi kuin sellon, mutta Harju pystyy käsittelemään sitä hämmästyttävän kevyesti ja sävykkäästi, töräyttäen joukkoon harkitusti draamaa. Jos ennakkoluulona oli elefantti riehumassa Bachin posliinikaupassa, niin Harjun norsu on upottanut kärsänsä syvälle musiikin sieluun… ja osoittaa, että messinkiastioilla on omat valttinsa.
Antti Häyrynen
