Monet säveltäjät aloittavat radikaaleina ja päätyvät johonkin konservatiivisempaan tai perinteisempään. Krzysztof Pendereckillä (1933–2020) tuo käänne oli kertakaikkinen, mutta silti kyse on samasta säveltäjästä. Hänen musiikkinsa punaisena lankana kulkee näyttämöllisesti jännittynyt draamallisuus. Jousikvartetoista kaksi ensimmäistä noin seitsemänminuuttista teosta (1960, 1968) edustavat aikansa avantgardea radikaaleimmillaan. Ensimmäinen on epätavallisten soittotapojen ja kirskuvien tehokeinojen lyhyt oppimäärä, toisessa niiden joukkoon lisätään viheltämistä, mikrointervalleja ja koputtelua. Pendereckin modernismia on joskus kritisoitu erikoistehoihin nojaavaksi, mutta ainakin hän oli niiden käsittelijänä ehdoton mestari. […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
