Tanskalainen jousikvartetti, eli Frederik Øland ja Rune Tonsgaard Sørensen, viulu, Asbjørn Nørgaard, alttoviulu, ja Fredrik Schøyen Sjölin, sello, ovat vieneet hitaasti mutta varmasti eteenpäin Prisma-levyprojektiaan, jossa Beethovenin jousikvartettoja on yhdistetty 1900-luvun sävellyksiin ja Bachin musiikkiin. Kokonaisuudesta syntyy modernistinen polveutumiskertomus, jossa Beethovenin myöhäiset kvartetot ja niitä edeltänyt Bachin abstrakti kontrapunkti nähdään myöhempien aikojen uudistusten profeettoina. Sellainen punainen lanka on historiasta löydettävissä, mutta samalla sen esitystapaan tarttuu helposti todistelevaa tosikkoutta ja toteavaa kirjaimellisuutta.
Tanskalainen jousikvartettikin säästelee tunteenpaloa Beethovenin suuressa cis-molli-kvartetossa, mutta pureutuu innolla ja älyllä teoksen käänteisiin ja yksityiskohtiin. Tulkinta on objektiivinen turtumatta läpisoittavaan passiivisuuteen tai sivuuttamatta teoksen huumoria. Inspiraatio siirtyy luontevasti Bartókin ensimmäiseen jousikvartettoon (1909), jonka esikuvana Beethovenin op. 131 on toiminut. Bartókilla Beethovenin heräte muuttuu myöhäisromanttiseksi intohimoksi, josta tislautuu impressionististen aavistusten kautta kansanmusiikilla vapautettua rytmienergiaa. Sen ensimmäisen osan fuuga saa vastineen Bachin Wohltemperiertes Clavierin fuugasta BWV 849. Joskus tällaiset rinnastukset tuntuvat levyllä tarpeettomilta, mutta tässä yhteys on luja ja palkitseva.
Antti Häyrynen
