Suna Vuori: Esa-Pekka Salonen. Teemat. Siltala 2025, 672 sivua.
Lähes 700 sivua E-P:n seurassa – ei huono diili musiikinystävälle, tai joululahjaidea, ilmestyihän Suna Vuoren kirja juuri joulumarkkinoille. Ajoitus salli myös sen, että teokseen oli mahdollista sisällyttää Salosen seuraava uraliike, joka paljastetaan juonihuipennuksen tavoin.
Esa-Pekka Salonen. Teemat on kuin kirjamuotoon tehty dokumenttielokuva, mutta ilman kuvauksellisia näkymiä Golden Gate -sillasta tai Esa-Pekka Salosesta istumassa lentokentillä. Sen sijaan lukija saa tuhdisti asiaa ja mahdollisuuden päästä aidosti lähelle poikkeuksellista taiteilijaa.
Kyse ei ole perinteisestä elämäkerrasta, mitä anti-maestro-Salonen ei olisi sallinutkaan. Salonen on ollut itse kirjoittaen mukana useammassa kirjassa (mm. Ammatti: säveltäjä, 1981), mutta nyt kokonaisuutta ohjaa ulkopuolinen ääni. Teatterikriitikkona pitkään toiminut Suna Vuori ei tuo itseään esiin, mutta ei myöskään ole ihasteleva haamukirjoittaja tai etäinen kirjaaja. Hän haastaa, kysyy ja myötäelää.
Jos ajattelee kapellimestarikirjaa lajityyppinä, Vuori yhdistää Pekka Tarkan ja Jukka-Pekka Sarasteen Kapellimestarin(2009) keskustelevuutta sekä Pekka Hakon Linnunradalla – kapellimestari Hannu Linnun matkassa (2021) konkreettista havainnointia. Kiehtovasti Vuori on antanut Salosen persoonan – uteliaisuuden, nopeuden ja moniaalle rönsyämisen – määrittää paitsi kirjan tyylin myös sen muodon. On hykerryttäviä anekdootteja, kollegahaastatteluja John AdamsistaPekka Kuusistoon, otteita Salosen omista teksteistä, Vuoren konserttireportaaseja sekä Jari Juhani Kallion toimittama, loistava sävellys- ja levytysliite.
Vuori on antanut itsensä innostua Salosen suorapuheisuudesta ja syvällisestä analyyttisyydestä. Poukkoilu ei itseäni häirinnyt, vaan on silkkaa nautintoa lukea Salosen ajatuksia. Tarjolla on näkemyksiä Schopenhauerista kvanttimekaniikkaan, taideorganisaatioiden ylläpitämisestä sarjallisuuden perintöön, balsamicon oikeaoppisesta käytöstä Sibeliuksen sävellystekniikkaan.
Salosen persoonaa kaiuttava, humoristinen ja suorapuheinen sävy pysyy Vuoren hyppysissä yllä. Hän on onnistunut rakentamaan antoisan lukukokemuksen valtaisasta haastatteluaineistosta. Toistoa kyllä tulee, ja etenkin muiden haastatteluissa olisi ollut karsittavaa, joskin niistä on halutessaan helppo myös hypätä yli.
Salosen maailmaan päästään joka tapauksessa syvälle, ja kapellimestarin ja säveltäjän työskentelyä onnistutaan konkretisoimaan ansiokkaasti. Kuva on rehellinen mutta ei retosteleva, yksityiselämää sivutaan tyylikkäästi.
Johtomotiivina on Salosen uran perusdilemma. Vuori vertaa tätä Faustiin: tekikö Salonen kapellimestariuralle singahtaessaan paholaisen kanssa sopimuksen, joka estää tätä toteuttamasta ensisijaisena kokemaansa roolia säveltäjänä?
Syyskuun alussa julkistettiin, että Salonen on rakentanut itselleen kaksi uudentyyppistä johtotehtävää Atlantin molemmin puolin: Los Angelesin filharmonikkojen kanssa hänen tittelinsä on luova johtaja, Pariisin Philharmoniessa luovuus- ja innovaatiojohtaja, sisältäen Pariisin orkesterin ylikapellimestariuden.
”Suunnitelmat ovat tietenkin fantastisia – mutta kuulostaako siltä, että uusi järjestely jättäisi Saloselle aikaa säveltää?” Vuoren kertojanääni huudahtaa.
Kirjan alaotsikko ei aukea: ainahan tällaisella teoksella on teemoja, eikä temaattisuus ole erityisen oleellista Salosen musiikissakaan? Yksi teema on joka tapauksessa muita selvempi: aika. Kirjahanke, johon aloitteen teki Salonen, juontuu Vuoren Long Play –artikkelista Aika vs. Salonen (2020).
Niin kapellimestarin kuin säveltäjänkin työssä on kyse ajan muovaamisesta sekä menneen, nykyisyyden ja tulevan jännitteestä. Myös kirjan aikarakenne huomioi tämän ja väistää muistelmamaisen kronologisuuden. Eräänlaisena kehyskertomuksena on nykyhetki: pettymys San Franciscossa ja sitä seuraava uusi alku. Vaikka muisteleminen on oikeutetusti isossa roolissa, suunta on kohti tulevaisuutta – siihenhän kiteytyy Salosen kansainvälinen merkityskin.
Auli Särkiö-Pitkänen
Esa-Pekka Salomen lähti San Francisco Symphonysta ovet paukkuen, kun hänelle tuli erimielisyyttä johdon kanssa orkesterin suunnasta ja leikkauksista. Nyt hän ottaa uusiksi kiinnekohdikseen Pariisin ja Los Angelesin. Tässä hän on kuvattuna Pariisin Filharmonian edessä. © Audoin Desforges / Philharmonie de Paris.
