Reijo Pajamo: Laulun tenhoisa taika – Suomen kuorolaulun historia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2015, 407 s.
Reijo Pajamolla on kuorolaulusta kokemusta niin laulajana, johtajana kuin kirjoittajanakin. Myös hänen työnsä kirkkomuusikkona ja musiikkitieteen professorina ovat keskittyneet kuoroperinteen ympärille.
Suomalaisesta kuorolaulusta on koottu historiikkeja ja pidetty puheita yltäkylläisesti. Pajamon Laulun tenhoisa taika on silti ensimmäinen suomalaisen kuorolaulun vaiheiden perusteellinen yleisesitys. Lapin tangosta muistuttava otsikko kertonee, että kuorolaululla on suomalaisiin samantapainen maaginen vetovoima kuin pohjoisen luonnolla.
Musiikin historiaa kirjoitetaan usein aivan muilla kriteereillä kuin muuta historiaa ja kuoromusiikin historiaa toisin kuin muuta musiikin historiaa. Pajamo on ottanut jäsentelynsä lähtökohdaksi Raphael Kiesewetterin vuonna 1863 esittelemän musiikin historian suurmiesteorian.
”Historia ei ole mitään muuta kuin suurten miesten elämäkertoja”, kirjoitti suuntauksen tunnetuin edustaja Thomas Carlyle (1795-1881). Suurmiesteoria menetti kuitenkin länsimaissa suosionsa sen jälkeen kun se Joseph Göbbelsin johdolla nostettiin esikuvaksi Saksan kolmannessa valtakunnassa.
Suomalaiseen kuorolauluun sovellettuna suurmiesteoria vahvistaa paljolti jo 1900-luvun alkupuolella vakiintunutta kansallisromanttista kuvaa kuorotaiteen kehityksestä. Sodan jälkeinen ja uudistuksiin pakottanut kriisi käydään kirjassa läpi, mutta historioitsijan toivoisi analysoivan sen taustat ja seuraukset perusteellisemmin. Kuorolaululla on monisäikeinen yhteys muuhun historiaan, yhteiskuntaelämään ja globaaliin kulttuuriin, jotka tulevat tässä esiin vain satunnaisesti.
Pajamo käsittelee 15 sivussa suomalaisen kuorolaulun ensimmäiset ja suurmiehettömät 500 vuotta. Sen jälkeen hän periodisoi loput suurten kuoronjohtajapersoonien mukaan Fredrick Paciuksen, E.A. Hagforsin, P.J. Hannikaisen, Heikki Klemetin, Martti Turusen, Harald Andersénin ja Matti Hyökin aikakausiksi. Kuorolaulu on ytimeltään ja saavutuksiltaan myös kollektiivista taidetta, ja noista ”suurmiehistä” monet ovat myös saaneet potkut kuoroistaan.
Pitkin matkaa tulee esitellyksi suuri joukko perinteikkäitä kuoroja sekä kuoroalan järjestäytymistä. Puolivälin jälkeen kirja muuttuu miltei kuoromatrikkeliksi, jossa laulukuoroja käydään läpi maakunnittain. Yhteensä kirjassa on esitelty liki 200 suomalaiskuoroa, mikä antaa kuvan kuoroharrastuksen alueellisesta ja ammattialoittaisesta laajuudesta. Aineistoa olisi voinut vertailla ja vetää yhteen enemmän.
Kirjan painopiste on 1900-luvulla ja harrastemusisoinnissa. Kuorolaulumme suurmiesten tavoitteena oli mahdollisimman korkea taso, joka huipentui Radion sinfonia- ja kamarikuoron kaltaisissa ammattikuoroissa. Niiden saavutuksista on taannuttu ja tällä hetkellä Suomessa on vaikea löytää kuoroa moniin kuorokirjallisuuden suurteoksiin tai moderneihin merkkisävellyksiin. Tätä kohtalonkysymystä olisi mielestäni saanut käsitellä syvällisemmin.
Ammattikriteerein toimiva Helsingin kamarikuoro kirjassa on esitelty ja Kansallisoopperan kuoro mainitaan. Pelkälle maininnalle jäävät myös Tallan, EMO Ensemblen ja Lumen valon kaltaiset huippuyhtyeet. Viihdekuoroja tai tv:n kuorosotia ei käsitellä. Työväenkuoroista kerrotaan, mutta ei heidän ohjelmistostaan. Kuorolaulun suunnannäyttäjiksi Pajamo on valikoinut kirjan loppuun mahdollisia tulevaisuuden suurmiehiä ja -naisia kuoroineen.
Kirjassa mainitaan tunnettuja kuorosävellyksiä, mutta tässä suhteessa teos on enemmän Suomen laulukuorojen kuin kuorolaulun historiaa. Nykyisin yleistyvään tyyliin kirjassa on lähdeluettelot, mutta ei lähdeviitteitä. Pajamo referoi ensikäden lähteisiin perustuvaa kirjallisuutta enemmän kuin ilman mainintaa lähteestä tuntuu sopivalta. Myös tyyli horjuu, kun tekstin taustalla on välillä kriittistä tutkimuskirjallisuutta ja toisinaan kotikutoisia kuorohistoriikkeja.
Laulun tenhoisa taika on joka tapauksessa sujuva katsaus suomalaisen kuorolaulun vaiheisiin ja toimii sytykkeenä kuorolaulusta kiinnostuneille ja innoituksena ainakin kirjassa mainituissa kuoroissa laulaville lukijoille.
Antti Häyrynen
