Naisia on kautta aikojen kannustettu harrastamaan musiikkia, mutta kun on kyse ammattimaisesta toiminnasta ja etenkin säveltämisestä, tie nousi menneinä aikoina pystyyn. Asetelma on traagisesti ladattu, sillä säveltäminen on pitkälti kutsumusammatti: naisille on voitu antaa perusteellinen musiikkikoulutus ja heräte luovaan työhön, joka sitten on evätty heiltä. Vaatimattomista oloista sinfonikoksi ponnistanut Ida Moberg (1859–1947) totesikin, että ”minä sävellän yksinkertaisesti siksi, että minulla on siihen tarve”.
Susanna Välimäen ja Nuppu Koivisto-Kaasikin kirja Sävelten tyttäret kertoo 126:n säveltävän naisen tarinat Suomessa 1800-luvulta 1900-luvulle. Varhaisimmat heistä syntyivät 1780-luvulla ja myöhäisimmätkin keisarivallan aikana. Suurin osa oli säätyläisperheiden ja tunnettujen kulttuurisukujen jälkeläisiä, joiden peruskasvatukseen musiikki kuului. Kirjoittajat muistuttavat, että aina 1950-luvulle asti valtaosa esimerkiksi Helsingin musiikkiopiston (nyk. Sibelius-Akatemia) oppilaista oli naisia.
Aiemmat Suomen musiikin historiat ovat tunnistaneet kirjassa esitellyistä säveltäjistä vain muutaman. Arkistojen uumenista ja unohduksista esiin kaivettu säveltäjänaisten joukko pohjautuu osittain kansalaisuuden ja säveltäjäammatin väljään määritelmään. Jos yhtä tiuhalla kammalla olisi siivilöity esiin miessäveltäjiä, lopputuloksena olisi aikamoinen ensyklopedia, mutta tässä on kyse ihmisistä, joiden pääsyä musiikin kentälle on estetty ja rajoitettu monin tavoin.
Monet säveltävistä naisista elivät hyvin kosmopoliittisen elämän, joka vei eri puolille maailmaa. Esimerkiksi Saksassa oopperasäveltäjänä menestynyt Ingeborg von Bronsart (1840–1913) syntyi suomalaistaustaiseen perheeseen Pietarissa, missä asui autonomian lopulla enemmän suomalaisia kuin missään muussa kaupungissa Helsinkiä lukuun ottamatta. Rantasalmella syntynyt Laura Netzel (1839–1927) teki uransa Ruotsissa. Kuuluisuuksiakin on joukossa, kuten Nivalassa syntynyt oopperatähti Ida Basilier (1846–1928). Moni nainen edusti aikansa kansallisia, kulttuurisia tai seksuaalisia vähemmistöjä.
Soitto ja laulu olivat 1800-luvulla hyväksyttäviä hankkeita, mutta naisten säveltämisen esti säätyläispiireissä usein pelkkä avioliitto. Moni nainen sävelsi opettajantyön, aatteellisen ja hengellisen toiminnan tai liikuntakasvatuksen yhteydessä. Tuotanto saattoi jäädä hyvin suppeaksi, ja harvoin sitä saatiin julkaistuksi tai edes julkisesti esitetyksi. Joissakin tapauksissa – esimerkkinä Elna Engström (1856–1924) – ei toistaiseksi ole löytynyt ensimmäistäkään sävellystä.
Tässä kirjassa sävellyksillä on tarkoitettu nuoteille kirjoitettuja teoksia. Rajaus on ymmärrettävä, mutta sen ulkopuolelle voi jäädä kansanmusiikin, populaarimusiikin ja työväenmusiikin edustajia, jotka olisivat rikastuttaneet näin syntyvää naiskuvaa. Kiihkeän kansalaistoiminnan vuosisadalla säveltäviä naisia voi löytyä myös pienemmiltä paikkakunnilta.
Matrikkeliosuudessa naisten elämänvaiheet on kerrottu valaisevasti ja myötätuntoisesti, mutta heidän musiikkiaan olisi voinut esitellä laajemmin. Historiallinen lähdekirjallisuus on varmaan tietoisesti rajattu hyvin niukaksi, mutta sen seurauksena kirjasta välittyvä ajankuva on varsin ohut.
Sävelten tyttäret nojaa feministiseen musiikinhistorian käsitykseen. Siihen liittyy kirjan käsitys kulttuurisesta naisvihasta ja homokammosta, joka puolestaan kuvastaa musiikin luonnetta ”naisten ja naisellisena alueena”. Yhteenveto tiivistää: ”Naisvihamielisen ja homokammoisen patriarkaatin kannalta on ollut tärkeä pitää säveltävät naiset pois julkisuudesta, jottei musiikin syvällinen yhteys – heteronormatiivisen mieheyden ylivaltaa horjuttavaan – naisten kulttuuriin sekä vallitsevia sukupuolijärjestelmiä kumouttavaan queer-kulttuuriin muunsukupuolisine ja ei-heteroseksuaalisine tekijöineen tulisi ilmi”.
Mitenkään ongelmatonta eri aikakausien käsitteiden käyttö ei ole, kuten kirjoittajat toteavatkin. Menneisyyden vääryyksiä ei voi korjata, mutta niistä pitää oppia. Oppiminen alkaa siitä, että syrjittyjen tai alistettujen ihmisten tarinat kaivetaan esiin ja sijoitetaan aikakautensa historialliseen dynamiikkaan.
Kaikki kirjaan löydetyt säveltäjät ovat ansainneet paikkansa kirjoitetun historian lehdillä, ja toivottavasti moni muusikko inspiroituu heidän elämäntarinoistaan ja teoksistaan. Maistiaisia voi saada Alban viime vuonna julkaisemalta levyltä Toisia suomalaisia viulusävellyksiä (ABCD 507).
Antti Häyrynen