Verdi on dominoinut Tampereen Oopperan ohjelmistoa 2000-luvulla. Viimevuotisen, sekä teosvalintana että tuotantona vähemmän onnistuneen Nabuccon jälkeen Kohtalon voima on kuin korjausliike: jos Nabuccoa vaivasi konstaileva, pysähtynyt ohjaus sekä solistien epätasaisuus, Kohtalon voima on vakuuttava laatutuotanto, jota kannattelevat Kari Heiskasen eloisa ohjaus, vankka miehitys ja Santtu-Matias Rouvalin johtama Tampere Filharmonia. Maakuntaoopperasta tuskin voi enää puhua.
Onnettoman harhalaukauksen käynnistämä, luonnonvoiman lailla hyrskyävä tragedia on Verdin väkevimpiä kertomuksia, jota jäntevä musiikkidraama työntää eteenpäin. Kari Heiskanen uskaltaa luottaa tarinan ja musiikin kantovoimaan. Tapahtumat hän on sijoittanut sisällissodan repimään Espanjaan ja toisen maailmansodan kuohuihin. Tampere-talon näyttämö täyttyy eläväisen vauhdikkaista, realistisista ja lämpimän huumorinkin höystämistä näkymistä, jotka antaumuksella esiintynyt Tampereen Oopperan kuoro sekä Olli Lehtisen pelkistetyt valot herättävät henkiin. ”] Heiskanen on tehnyt kaikkensa, jottei lava jähmettyisi: sotilaat ja sairaanhoitajat katselevat Zorro-elokuvaa, munkit hoitavat mehiläisiä. Dramaalliset tehokeinot ovat yksinkertaisia ja toimivia. Kuitenkin tilanteen tullen lava tyhjenee ja kaikki pysähtyy kohtalon riepottaman pääparin tai kostohimon piinaaman veljen sisäisen maailman ääreen.
Johanna Rusanen teki suurenmoisen roolityön Donna Leonorana, joka etsii luostarin yksinäisyydestä turvaa omalta tuskaltaan. Hänen dramaattinen sopraanonsa veisti isän ja veljen kontrolloimasta aatelisnaisesta erityisen voimakkaan hahmon, joka rautaisesti kiertyvine aarioineen nousi oopperan musiikilliseksi keskuspilariksi. Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin se herkkä notkeus ja pelottomuus, jolla Rusanen luotasi myös äänensä hiljaisimpia ja ahdistuneimpia sävyjä. Mika Pohjosen tenori kajahteli loistokkaimmillaan. Vaikka hänen Don Alvaronsa oli aluksi jäykän ilmeetön, hän onnistui viimeisessä näytöksessä kuoriutumaan naamionsa alta ja huipentamaan roolisuorituksensa.
Bulgarialaistaustaiset Kiril Manolov Leonoran veli Don Carlona sekä Giorgi Kirof luostarin johtaja isä Guardianona takasivat solistijoukon korkean tason. Sekä Manolovin baritoni että Kirofin basso jyrisivät mahdikasta, kestävää voimaa, jonka edellinen taivutti eläimelliseksi raivoksi, jälkimmäinen isälliseksi tyyneydeksi.
Ensitahdeista alkaen Rouvali piti orkesterin herpaantumattomassa liikkeessä, kärkkäänä kommentoijana ja erottamattomana osana näyttämön tapahtumia.
Pienetkin roolit oli miehitetty huolellisesti. Taidolla ohjattu kuoro eläytyi uskottavasti osiinsa sotaväkenä, kapakan iloisena joukkona tai köyhälistönä, mutta jumppaliikkeitä muistuttavat koreografiat olivat enimmäkseen turhia. Ylipäätään tuotanto ei visuaalisesti yltänyt draamallisen luontevuutensa tasolle: lavastus oli kömpelö ja varsin vaatimaton, puvustus sekava. Niiden sijaan tuotanto rakentui kehonkielen, ihmismassojen liikkeen ja musiikin fyysisyyden varaan.
Seuraavaksi Tampereella siirrytään kotimaisen oopperan pariin: vuoden päästä on vuorossa Madetojan Pohjalaisia, 2018 Olli Kortekankaalta tilattu uusi ooppera Veljeni vartija.
Auli Särkiö
Verdin Kohtalon voima Tampere-talossa, ensi-ilta 13.2. klo 15
Muut esitykset 17.2., 20.2., 24.2., 27.2.
Olen kirjautuneena mutta en saa näkyviin koko artikkelia, missä vika?
Tilanne on korjattu!