sunnuntai huhtikuu 14. 2024

Adamsin tuotanto komeassa paketissa

John Adams: Collected Works. Nonesuch 7559793229 (2022), 40 levyä.

John Adamsin säveltäjänura alkaa olla lakipisteessään. Juuri sai kantaesityksensä hänen uusi oopperansa Antony and Cleopatra San Franciscossa.

John Adamsin 75-vuotisjuhlien kunniaksi Nonesuch Records on tehnyt melkoisen kulttuuriteon julkaistessaan säveltäjän jokseenkin koko taltioidun tuotannon neljänkymmenen levyn huikeana laatikkona. Sen kansien suojista löytyvät kaikki Nonesuchin omat julkaisut aina 1980-luvun puolivälistä saakka sekä viisi Deutsche Grammophonilta, San Franciscon sinfoniaorkesterilta ja Berliinin filharmonikoilta lisensoitua albumia. Yhdessä nämä muodostavat verrattoman läpileikkauksen Adamsin tuotantoon, vertautuen painoarvoltaan Columbian legendaariseen Stravinsky-levytysprojektiin.

Nonesuchin paketoima kokoelma tarjoaa kuulijalleen valtavan määrän musiikkia säveltäjän itsensä johtamina tai valvomina taltiointeina. Levytyksillä on täten erityinen auktoriteettiasema, vaikka varteenotettavaa tarjontaa löytyy luonnollisesti myös kokoelman ulkopuolelta.

Matka käynnistyy Edo de Waartin johtamalla San Franciscon sinfoniaorkesterin ikonisella Harmonielehren (1985) ensilevytyksellä. Kuukausien umpikujan jälkeisessä luovassa ryöpyssä syntynyt kolmiosainen sinfonia on säilyttänyt asemansa säveltäjänsä suosituimpien teosten joukossa, eikä ihme, sillä sen vaikuttava sointiavaruus inspiroi kuulijaansa kerta toisensa jälkeen.

Harmonielehreen palataan myös viimeisellä levyllä, jolla se kuullaan säveltäjän johdolla Berliinin filharmonikoiden esittämänä vuonna 2016 tehdyllä hienolla tallenteella. Adamsin oma ote on (hyvällä tavalla) viipyilevämpi, jolloin orkesterin sointi ehtii kasvaa täyteen syvyyteensä. Tarkkakorvainen kuulija huomaa myös säveltäjän muokkaukset teoksen päätökseen.

Vuonna 1986 niin ikään San Franciscossa tehty toinen Nonesuch-albumi puolestaan tarjoaa edelleen ylittämättömät tulkinnat Tromba Lontana (1986) ja Short Ride in a Fast Machine (1986) -orkesterifanfaareista, joiden kimmeltävät soinnit hakevat vertaistaan.

Muita orkesterikatalogin virstanpylväitä ovat Esa-Pekka Salosen ja Los Angelesin filharmonikoiden vahva näkemys syvämietteisestä Naive and Sentimental Music (1997–98) -sinfoniasta sekä David Robertsonin ja St. Louisin sinfoniaorkesterin herkullisen tummanpuhuva tulkinta City Noirista (2009), jazz-sinfoniasta, jonka saksofonisolistina kuullaan taiturimaista Timothy McAllisteria.

Kaikki Adamsin tähän mennessä säveltämät konsertot ovat ehtineet kokoelmaan mukaan alkaen vuoden 1993 viulukonsertosta, josta kuullaan kaksikin hienoa ja perin juurin erilaista levytystä, solisteinaan Gidon Kremer ja Leila Josefowicz. Adamsin kenties vaikuttavin teos, draamallisen sinfonian asuun puettu toinen viulukonsertto Scheherazade.2 (2014) kuullaan Josefowiczin hurjana tulkintana Robertsonin ja St. Louisin orkesterin kanssa. Teoksen laajan cimbalom-osuuden soittaa taidokkaasti Adamsin luotettu solisti Chester Englander.

Konserttosarjan uusin tulokas, piruillen svengaava Must the Devil Have All the Good Tunes? (2018) on lainattu DG:n katalogista Yuja Wangin, LA Philin ja Gustavo Dudamelin roihuavana esityksenä, jota ei ole ollut aiemmin saatavilla cd-formaatissa. Mainitsemisen arvoinen on myös oivallinen Beethoven-kunnianosoitus Absolute Jest (2011) St. Lawrence -jousikvartetille ja Michael Tilson Thomasin johtamalle SFSO:lle.

Ehkäpä omaperäsin Adamsin konsertoista on kuitenkin The Dharma at Big Sur (2003) sähköviululle ja orkesterille, jonka mikrotonaalisesti väritetyt tilan ja ajan sulaumat saavat Tracy Silvermanilta ja säveltäjän johtamalta BBC:n sinfoniaorkesterilta lumoavan soivan asun.

Adamsin oopperoiden ja oratorioiden ystäviä hemmotellaan oikein kunnolla Nixon in Chinan (1987) ensilevytyksestä ja vuoden 2011 Met-videotallenteesta aina Doctor Atomicin (2004–05) studiolevytykseen (!) saakka. Viimeksi mainittu on peräisin huhtikuulta 2017, jolloin baritoni Gerald Finleyn ja sopraano Julia Bullockin tähdittämä solistikaarti yhdessä säveltäjän johtamien BBC:n orkesterin ja kuoron kanssa viettivät kuusi päivää studiossa tallentaen valtavan monikerroksisen partituurin huolella ja voimalla ennen Barbicanin konserttiesitystä.

Toisiaan peilaavat joulu- ja pääsiäisoratoriot El Niño (1999–2000) ja The Gospel According to the Other Mary (2012) kuuluvat säveltäjän kekseliäimpien teosten joukkoon. Vahvat levytykset tekevät kummallekin kunniaa, olkoonkin, että jälkimmäisen nyanssit tulevat vielä hiotummin esiin Sir Simon Rattlen vuonna 2017 johtamassa konserttiesityksessä, jonka löytyy BPh Recordsin valikoimista.

Pienempien kokoonpanojen teosten joukosta löytyy monia helmiä. Näistä nyt ensi kertaa levyllä julkaistu Scratchband (1996/1997) on mitä mainioin yhtyekappale, joka on veistetty samasta puusta kuin kujeileva Grand Pianola Music (1982), joka löytyy laatikosta kahteenkin kertaan. Ensimmäinen jousikvartetto (2008) on niin ikään ohittamaton taidonnäyte.

Nonesuchin laajasta kattauksesta puuttuvat vielä kaksi viimeisintä oopperaa sekä muutama pienimuotoisempi teos. Kaikkiaan kokoelma tarjoaa kuitenkin vertaansa vailla olevan aikajanan Adamsin taiteellisen kasvun eri vaiheisiin mieleenpainuvien levytysten muodossa. Soivaa pakettia taustoittaa hieno esseekokoelma.

Jari Kallio

kuukauden levyjä