Sebastian Fagerlundin (s. 1972) tuotantoa hallitsee vahva yhtenäisyyden ja jatkuvuuden tuntu. Hänen musiikissaan on aina kuultavissa omaleimainen persoonatyyli, säveltäjän oma ääni, mutta eri teoksissa erilaisin ilmaisullisin ja rakenteellisin painotuksin.
Tämän vuoden syksy merkitsee Fagerlundille solistiteosten aikaa, kun häneltä kuullaan peräti kolmen tänä vuonna valmistuneen teoksen kantaesitykset. Syksyn Fagerlund-kantaesitykset aloittaa 5. lokakuuta Lanterna (2023), joka on syntynyt Haagin Residentie-orkesterin, Turun filharmonisen orkesterin, Kuopion kaupunginorkesterin ja hollantilaisen Storioni-trion tilauksesta. Turun orkesterissa Fagerlund on residenssisäveltäjänä.
”Lanternassa toteutuu eräänlainen ’teos teoksen sisällä’ -ajatus, joka oli jo alun perin ajatuksissani. En ole kuitenkaan koskaan säveltänyt tällaista teosta, jossa on ikään kuin monta teosta sisäkkäin”, Fagerlund kertoo.
”Sävelsin 2022 Storionille trion Remain esityöksi Lanternalle. Sen hitaan keskiosan ytimessä lainataan Bachin d-molli-partitan Sarabandea, jota kohti osassa edetään ja josta sitten taas etäännytään. Lanterna puolestaan rakentuu Remainin hitaan osan ympärille; konserton hidas osa on transkriptio trion hitaasta osasta, mutta sitä on valtavasti laajennettu. Kaikki Lanternan materiaali on peräisin Remainista, mutta sitä on käsitelty ja muokattu uusiksi.”
Mihin nimi Lanterna viittaa?
”Nimi tarkoittaa lyhtyä. Kuvitellaan, että sellainen on merellä, ja kun ollaan lähellä sitä, näet sen selkeästi, mutta kun alat etääntyä siitä, valo alkaa hälvetä ja muuttua etäisyyden ja esimerkiksi aaltojen, sumun tai muiden meriolosuhteiden vuoksi.”
Teoksessa on seitsemän yhtäjaksoisesti soitettavaa osaa tai oikeammin ”tilannetta” niin kuin alaotsikko Seven settings for violin, violoncello, piano and symphony orchestra ilmaisee. Eri tilanteet eivät ole itsenäisiä osia vaan oman ilmeensä saavia jaksoja teoksen laajassa kaarroksessa.
”Konserton alussa ollaan kaikkein usvaisimmassa tilanteessa, ja kohti viidentenä olevaa hidasta tilannetta lähestytään teoksen ydintä, minkä jälkeen taas etäännytään siitä. Yhteys ei ole vain jatkuvuudessa vaan yhteisessä materiaalissa, vaikka ilmaisussa tilanteilla on selkeitä eroja.”
Konserton säveltäminen pianotriolle ei tunnetusti ole tehtävänä helpoimmasta päästä. Miten Fagerlund lähestyi asetelman haasteita?
”Lähtökohtana olisi voinut olla concerto grosso -tyyppinen teos tai toisaalta käyttää trioa hyvin kamarimusiikillisena ja intiiminä elementtinä. Päädyin siihen, että alussa ei ole solistia, vain utuinen tunnelma, johon liittyy II tilanteessa sooloviulu ja myöhemmin myös sello, III tilanteessa taas piano tulee alussa yksin mukaan. Minua kiehtoi se, että trion jäsenet ovat aluksi itsenäisiä solisteja mutta alkavat vähitellen löytää toisiaan. Orkesteria ei puolestaan ole asemoitu vain säestämään solisteja, ja vähitellen solistit ja orkesteri sekoittuvat toisiinsa.”
Seuraava Fagerlundin kantaesitys on Helena’s Song viululle ja orkesterille (2023) 13. lokakuuta. Radion sinfoniaorkesterin konsertissa sekä viulistina että kapellimestarina on John Storgårds. RSO:n lisäksi tilaajana on ollut BBC Philharmonic Orchestra.
Lanternan tavoin myös Helena’s Song edustaa jatkuvuuden ajatusta Fagerlundin tuotannossa, sillä se sai alkusytykkeensä hänen oopperastaan Höstsonaten (ensi-ilta 2017), sen Helenan laulusta teoksen toisessa näytöksessä.
”On vähän hassua, että löytää omasta oopperastaan suosikkikohtia, mutta minulle teoksen tärkein kohtaus on se, jolloin siihen asti puhekyvytön Helena nousee ylös ja alkaa unenomaisessa tilanteessa kertoa kokemastaan. Kohtauksesta muotoutui erityisen ytimekäs ja kaunis, ja olen pitkään ajatellut, että haluaisin tehdä sen pohjalta teoksen sooloviululle ja orkesterille. John Storgårds, joka johti oopperan kantaesityksen, tarttui heti ajatukseen.”
Fagerlund painottaa, että kyseessä ei ole viulukonsertto vaan tiiviimpi teos viululle ja orkesterille.
”Sooloviululla on alussa pari fraasia oopperan Helenan laulusta melkein sellaisenaan, mutta sitten lähdetään uusiin suuntiin. Teos on kuin asetelma; päähenkilöt ovat jo poissa, mutta kaikki Helenan emootiot ovat yhä läsnä.”
Tuntuu erityisen osuvalta, että näin koskettavan kohtauksen pohjalta syntyneessä teoksessa solisti ja kapellimestari ovat Helenan emootioiden tulkitsijana yksi ja sama esittäjä.
”Teosta voi toki esittää niinkin, että lavalla on kapellimestari ja solisti, mutta tuntuu erityiseltä, että John, jolla oli niin tärkeä rooli oopperan saattamisessa ensi-iltaan, sekä johtaa että esittää sooloviuluosuuden”, Fagerlund toteaa.
Solistiteosten syksyn päättää Rovaniemellä 16. marraskuuta kontrabasisti Niek de Grootin ja Lapin kamariorkesterin tilauksesta syntynyt kontrabassokonsertto Arcantio (2023).
”Arcantion nimi viittaa mielikuvaan arkaaisesta melodiasta tai laulusta, joka konserton alussa nousee esiin syvyyksistä. Konsertto alkaa kontrabasson soololla, josta teos rakentuu muunnelmamuotoiseksi”, Fagerlund kertoo.
Kimmo Korhonen